Elämäni ensimmäisen kain kanssa ei ole ollut ruusuilla tanssimista ja rotu todella vaatii paljon energiaa sosiaalistamisen kanssa. Ife tuli minulle neljän kuukauden iässä ja oli kasvanut pitkälti kennelkoirana ja ihmiskontaktit olleet siksi hyvinkin vähäisiä. Käytännössä jouduin aloittamaan Ifen sosiaalistamisen täysin alusta ja lähtötilanteesta nolla. Neljän kuukauden ikä on muutenkin hyvin kriittinen pennuilla. Nuoret pennut ovat luonnostaan uteliaita ja siksi suht helppoja sosiaalistaa uusiin tilanteisiin. 16-viikkoisina ja sen jälkeen pennut alkavat suhtautua kaikkeen uuteen varovaisemmin, jopa pelokkaasti. Ennen tätä ikää pentu kokee lähes kaikki uudet kokemukset positiivisina, 16 viikon jälkeen tilanne on päinvastainen. Ifen ja minun pari ensimmäistä vuotta sisälsivät verta, hikeä ja miljoonia kyyneliä, mutta kova työ on antanut nyt paljon takaisin. Ifestä on kuoriutunut ihana perhekoira ja lenkkikaveri, jolle se oma lauma on kaikkein tärkein. Ifelle on tärkeää, että se itse saa tulla tekemään tuttavuutta, mutta osalle ihmisistä tämä on vaikea asia käsittää. Olen samaa mieltä kai kasvattajien kanssa ettei tämä todellakaan ole mikään seurakoira, joka on kaikkien kaveri. Joissakin sukulinjoissa esiintyy enemmän arkuutta kuin toisissa. Luonteessa pitää kuitenkin edelleen ottaa huomioon rodun historia ja se mihin se alun perin on jalostettu; metsästämään laumassa ja toimimaan oman omistajansa kanssa. Juttelin useiden kasvattajien kanssa, kun mietin Ifen pennuttamista ja sitä, että uskaltaako sitä edes pennuttaa luonteensa puolesta. Ottaen kuitenkin huomioon Ifen pentuajan ja virikkeettömän kasvuympäristön tulin siihen tulokseen, että otan riskin ja astutan Ifen Nuukilla. Ifen käytöksessä on kuitenkin sellaisia käytösmalleja, jotka ovat enemmänkin opittuja kuin perittyjä. Yhdistelmä oli pitkään harkittu eikä mikään hetken mielijohde ja en ole katunut pentuetta päivääkään. Pennuista tuli hyvinkin Nuukin kaltaisia luonteeltaan, joille onneksi tuli Ifen kulmaukset. Lisäksi Ife oli todella mahtava emä ja hoiti homman kunnialla läpi. Nyt kun omia kasvatteja on kolmen sukupolven verran niin voi sanoa ettei yksikään ole samanlainen kuin Ife ja ovatkin luonteeltaan avoimia.
Nuuk taas on ollut luonteeltaan täysin Ifen vastakohta. Se on rohkea ja haluaa tutustua uusiin ihmisiin, kuitenkin omilla ehdoilla. Nuukia on siis turha yrittää lahjoa tai maanitella luokse. Nuuk tuli minulle 12 viikon ikäisenä ja sen kanssa olikin tehokasta sosiaalistamisaikaa jäljellä vielä reilu kuukausi. Nuukin äiti, mummo, täti ja serkkutyttö ovat luonteeltaan samanlaisia kuin Nuuk eli avoimia ja rohkeita. Tässä olikin yksi syistä miksi halusin pennun juuri tietystä kennelistä, koska tiesin heidän kaiden olevan avoimia luonteeltaan japanilaisten tuttujeni kautta (omistavat koiria samasta kennelistä ja samoista linjoista).
Kai on perhekeskeinen rotu ja oma lauma on hyvin tärkeä kaille. Lauman tärkeyden huomaa meillä varsinkin kotona vierailessa ja kun lenkkeilemme yhdessä äitini schipperkejen kanssa. Ife ei tahtoisi jatkaa lenkkiä, jos yksikin laumasta jää vähänkään jälkeen.
Kaita on käytetty metsästyskoirana ja vaistot rodulla on vielä tallella. Ifen kanssa on harjoiteltu jälkeä, verijälkeä enimmäkseen mutta myös tuoreita hirven jälkiä on päästy jäljestämään. Nuorempana kuitenkaan metsällä ollessamme en voinut Ifeä pitää irti kovan viettinsä takia, koska takuita takasin tulemisesta ei ollut. Pentuna pari kertaa pidin sitä irti ja kerran tultiin käskystä takaisin luokse. Sen jälkeen neiti otti jalat alleen ja lähti tutkimaan läheistä hakkuuaukeata. Sieltä sen sain sitten kiinni, kun oli tutkiskellut aluetta parin tunnin ajan. Kun ikää kertyi neidille muutama vuosi lisää, päätin kokeilla pysyykö neiti irtaallaan mökkimme pihassa. Ja se meni paremmin kuin luulin. Ife pysyi nätisti pihamaalla ja piti kontaktin minuun koko ajan. Olin todella ylpeä, että harjoitukset pitkässä liinassa ja aidatulla alueella tuottivat tulosta. Nykyisin pystyn pitämän Ifeä irti ihan metsälenkeilläkin. Nuuk pysyi pentuna irti metsälenkeillä ja myös mökillämme, mutta murkkuiän iskettyä en ole sitä irti pystynyt pitämään muualla kuin aidatulla alueella. Nuukin täyttäessä neljä päätin kokeilla irtioloa mökillä ja hyvinhän se sujui, kun käytiin aluksi tarkistamassa sallitut rajat. Metsässä Nuukkia en uskalla pitää irti, koska ottaa ritolat lähes välittömästi, mutta mökin pihassa tietää kyllä rajansa.
Minulta on usein kysytty kaiden liikunnan tarpeesta ja energiatasosta. Kai on aktiivinen koira ja kaipaa virikkeitä ettei tylsisty. Omien koirien kanssa käydään kaksi kertaa päivässä pidemmällä lenkillä (1-2 h/kerta). Ife ei yksinollessa turhautumistaan pura, mutta Nuukilla tätä oli jonkin verran nuorempana. Murkkuiässä rodulla voi esiintyä hieman turhautumista, jos tekemistä ei ole riittävästi. Yleisesti ottaen kai on kyllä hyvin rauhallinen koira kotioloissa. Kovien pakkasten aikaan aktivointi osoittautui erittäin tärkeäksi, koska pitkille lenkeille ei pääse. Mutta kai osaa omaksua myös sohvaperunan roolin hyvin äkkiä. Kai oppii ja omaksua asiat tosi nopeasti ja erilaisten temppujen opettaminen on hyvää aktiviteettia koiralle. Kai sopiikin hyvin ulkoilma ihmiselle, koska kaista saa erinomaisen patikointikumppanin.
Usein on myös kysytty kuinka kai tulee toimeen toisten koirien kanssa. Yleisesti voisin sanoa, että kai tulee hyvin toimeen niiden koirien kanssa joiden kanssa on pennusta asti kasvanut. Äitini schipperkejen kanssa koirani tulevat erinomaisesti toimeen ja kokoero ei ole haitannut. Silloin tällöin schipperkeillä on kuitenkin ollut vaikeuksia lukea ja ymmärtää Ifen ja Nuukin lähettämiä signaaleja, mutta tämä ei ole aiheuttanut suurempia ongelmia. Ife ei voisi vähempää välittää vieraista koirista, mutta Nuuk hyväksyy kyllä vieraat nartut kunhan saa rauhassa tutustua. Mikään varsinainen koirapuistokoira ja kaikkien kaveri kai ei ole. Omien koirieni kanssa puistoissa ei käydä, mutta tiedän paljonkin kainkoiria jotka puistoilevat ahkerasti mm. pari omaa kasvattia. Kai on reviiritietoinen ja se oma tila on tärkeä.
Ota rohkeasti yhteyttä, jos haluat tietää lisää koiristani ja kaista yleensäkin.
Nuuk taas on ollut luonteeltaan täysin Ifen vastakohta. Se on rohkea ja haluaa tutustua uusiin ihmisiin, kuitenkin omilla ehdoilla. Nuukia on siis turha yrittää lahjoa tai maanitella luokse. Nuuk tuli minulle 12 viikon ikäisenä ja sen kanssa olikin tehokasta sosiaalistamisaikaa jäljellä vielä reilu kuukausi. Nuukin äiti, mummo, täti ja serkkutyttö ovat luonteeltaan samanlaisia kuin Nuuk eli avoimia ja rohkeita. Tässä olikin yksi syistä miksi halusin pennun juuri tietystä kennelistä, koska tiesin heidän kaiden olevan avoimia luonteeltaan japanilaisten tuttujeni kautta (omistavat koiria samasta kennelistä ja samoista linjoista).
Kai on perhekeskeinen rotu ja oma lauma on hyvin tärkeä kaille. Lauman tärkeyden huomaa meillä varsinkin kotona vierailessa ja kun lenkkeilemme yhdessä äitini schipperkejen kanssa. Ife ei tahtoisi jatkaa lenkkiä, jos yksikin laumasta jää vähänkään jälkeen.
Kaita on käytetty metsästyskoirana ja vaistot rodulla on vielä tallella. Ifen kanssa on harjoiteltu jälkeä, verijälkeä enimmäkseen mutta myös tuoreita hirven jälkiä on päästy jäljestämään. Nuorempana kuitenkaan metsällä ollessamme en voinut Ifeä pitää irti kovan viettinsä takia, koska takuita takasin tulemisesta ei ollut. Pentuna pari kertaa pidin sitä irti ja kerran tultiin käskystä takaisin luokse. Sen jälkeen neiti otti jalat alleen ja lähti tutkimaan läheistä hakkuuaukeata. Sieltä sen sain sitten kiinni, kun oli tutkiskellut aluetta parin tunnin ajan. Kun ikää kertyi neidille muutama vuosi lisää, päätin kokeilla pysyykö neiti irtaallaan mökkimme pihassa. Ja se meni paremmin kuin luulin. Ife pysyi nätisti pihamaalla ja piti kontaktin minuun koko ajan. Olin todella ylpeä, että harjoitukset pitkässä liinassa ja aidatulla alueella tuottivat tulosta. Nykyisin pystyn pitämän Ifeä irti ihan metsälenkeilläkin. Nuuk pysyi pentuna irti metsälenkeillä ja myös mökillämme, mutta murkkuiän iskettyä en ole sitä irti pystynyt pitämään muualla kuin aidatulla alueella. Nuukin täyttäessä neljä päätin kokeilla irtioloa mökillä ja hyvinhän se sujui, kun käytiin aluksi tarkistamassa sallitut rajat. Metsässä Nuukkia en uskalla pitää irti, koska ottaa ritolat lähes välittömästi, mutta mökin pihassa tietää kyllä rajansa.
Minulta on usein kysytty kaiden liikunnan tarpeesta ja energiatasosta. Kai on aktiivinen koira ja kaipaa virikkeitä ettei tylsisty. Omien koirien kanssa käydään kaksi kertaa päivässä pidemmällä lenkillä (1-2 h/kerta). Ife ei yksinollessa turhautumistaan pura, mutta Nuukilla tätä oli jonkin verran nuorempana. Murkkuiässä rodulla voi esiintyä hieman turhautumista, jos tekemistä ei ole riittävästi. Yleisesti ottaen kai on kyllä hyvin rauhallinen koira kotioloissa. Kovien pakkasten aikaan aktivointi osoittautui erittäin tärkeäksi, koska pitkille lenkeille ei pääse. Mutta kai osaa omaksua myös sohvaperunan roolin hyvin äkkiä. Kai oppii ja omaksua asiat tosi nopeasti ja erilaisten temppujen opettaminen on hyvää aktiviteettia koiralle. Kai sopiikin hyvin ulkoilma ihmiselle, koska kaista saa erinomaisen patikointikumppanin.
Usein on myös kysytty kuinka kai tulee toimeen toisten koirien kanssa. Yleisesti voisin sanoa, että kai tulee hyvin toimeen niiden koirien kanssa joiden kanssa on pennusta asti kasvanut. Äitini schipperkejen kanssa koirani tulevat erinomaisesti toimeen ja kokoero ei ole haitannut. Silloin tällöin schipperkeillä on kuitenkin ollut vaikeuksia lukea ja ymmärtää Ifen ja Nuukin lähettämiä signaaleja, mutta tämä ei ole aiheuttanut suurempia ongelmia. Ife ei voisi vähempää välittää vieraista koirista, mutta Nuuk hyväksyy kyllä vieraat nartut kunhan saa rauhassa tutustua. Mikään varsinainen koirapuistokoira ja kaikkien kaveri kai ei ole. Omien koirieni kanssa puistoissa ei käydä, mutta tiedän paljonkin kainkoiria jotka puistoilevat ahkerasti mm. pari omaa kasvattia. Kai on reviiritietoinen ja se oma tila on tärkeä.
Ota rohkeasti yhteyttä, jos haluat tietää lisää koiristani ja kaista yleensäkin.