01.11
Alkuun pentu-uutiset. Maya kävi siis ultrassa tällä viikolla ja kyllähän siellä elämää näkyi, joten toivotaan että loppuraskaus menee hyvin ja joulukuussa näkisi päivän valon Gekkoo No-kennelin B-pentue :). Norjassa Beauty on kasvanut hurjaa vauhtia ja pentujen laskettu aika on ensi viikolla. Elämme siis jännitäviä aikoja. Sitten pentu-uutisia Japanista. Suomeen siis saapuu sieltä loppuvuodesta aivan mielettömän upea punainen uros pentu Sai No-kennelistä. Pennun suvusta löytyy muutamakin kaiden erikoisnäyttelyn BIS-voittaja, pennun isä oli lokakuussa järjestetyn näyttelyn BIS ja viime vuonna tuli BIS-kisassa toiseksi, joten ei lainkaan huono saavutus. Jos pennulle löydetään suvultaa sopiva narttu ja terveystutkimukset on ok, niin herra toivottavasti jättää oman jälkensä Gekkoo No-kennelin historiaan. Onnittelut vielä pennun tulevalle omistajalle!
Lokakuu oli ilmoiltaan aivan loistava täällä Pohjois-Karjalassa ja saimme nauttia mahtavista ulkoilukeleistä. Käytiinkin koirien ja kissan kanssa viettämässä pari päivää Kolilla ja valloitettiin mm. Mäkrä. Koirat ja omistaja nauttivat vaelluslomasta täysillä ja kuvia tästä reissusta löytyy kennelimme facebook-sivuilta. Kuvista tulikin mieleeni, että olen lopettanut kuvagallerian pidon kuvat-sivustolla, joten nykyisin uusimmat kuvamme löytää kennelin facebook-sivuilta.
04.10
Meidän syksy on kulunut pääasiassa ulkoilun merkeissä ja kelit ovat olleet aivan mahtavat (tosin nyt ulkona sataa vettä, mutta onpahan hyvä syy päivittää sivuja). Nyt kun asumme ns. maalla ja mahtavat luontoreitit lähtevät melkein omalta takapihalta niin on kyllä tullut todistettua miten hyvä kaveri kai on ulkoiluun. Säänkestävä, ketterä vaikeammassakin maastossa ja jaksaa painaa pitempiäkin lenkkejä. Pääasiassa on käyty tekemässä patikointeja Jaamankankaalla ja Välilampien alueella. Viikko sitten käytiin myös tutustumassa myös Elovaaran lenkkiin, joka oli maastoltaan laskua ja nousua. Koirat olivat ainakin loppupäivän tyytyväisiä, kun oli pari tuntia vietetty raikkaassa ja aurinkoisessa syysilmassa luonnossa. Käytiin myös mökkeilemässä tässä kuun lopussa ja missio koko reissulla oli kokeilla mitenkäs herra Nuuk pysyisi mökillä irti. Alkuun piti vähän kokeilla rajoja missä tontin ja Nuukin raja menee. Parin hakukerran jälkeen naapurin tontilta ja metsiköstä alkoi rajat tulla tutuksi ja niitä ei sitten tarvinnut enää muistella. Myös lenkillä päästiin käymään niin, että koko lauma oli irti. Kerran Nuuk päätti tosin ottaa ritolat ja lähti jonkun linnun perään ja sinne samaan syssyyn meni myös Ifekin. Onneksi ei kovinkaan pitkälle lähteneet, mutta Nuukille tuli kiinnipitoaika takaisin ihan jo senkin takia, että meillä oli kotiinlähtö samana päivänä. Tänään käytiin Nuukin kanssa myös Joensuun eläinsuojeluyhdistyksen järjestämässä Koira!-tapahtumassa alkavan eläinten viikon kunniaksi. Paikalla oli yli 50 koiraa ja paljon ihmisiä. Harmillisesti juuri meidän esittelyn aikaan satoi kaatamalla vettä ja meidän esittely jäi vähän lyhyeen ja yleisö kaikonnut sisätiloihin. Hienosti äijä jaksoi kuitenkin kylmyydessä ja sateessa esiintyä.
Sitten vähän näitä pentu-uutisia. Käytiin syyskuussa heittämässä pikalenkki Helsingissä koirien kanssa; katsomossa Crystal-kennelin suomenlapinkoiran pentueita ja sperman keräyksessä Norjaan. Nuukista lähti siis tavaraa Norjaan kennel Besmiraan. Mette lensi Suomeen sperman hakemaan, jotta saataisiin paketti varmasti perille saman päivän aikaan ja tuevallisesti. Nuuk ja muut kennelini urokset ovat siis saatavilla jalostukseen, kunhan täyttävät tietyt kriteerit eli ovat terveystarkistettu ja rakenne kohdillaan (Nuukkia ei siis tulla antamaan nartuille, joilla samat ongelmat kuin Nuukilla eli huonot kulmaukset). Beautyn ultra piti olla vasta huomenna maanantaina, mutta olikin käynyt siellä jo perjantaina. Sainkin siis mahtavia uutisia perjantaina Norjasta, että ultrassa oli näkynyt ainakin viisi pentua! Olen erittäin tyytyväinen :). Tämän yhdistelmän sukusiitosprosentti on siis nolla ja molemmat vanhemmat myös terveystarkistettu. Pentue on siis saanut alkunsa keinosiemennyksellä, joka vastoin Suomessa levinneitä kuulopuheita on sallittu KKA:n eli Japanin kainkoirien yhdistyksen mukaan. KKA ei vaan voi rekisteröidä pentuja omaan rekisteriinsä, koska he vaativat rekisteröintiin kuvan kiinniolosta astutushetkellä. On äärimmäisen harmittavaa, että ihmiset jakavat tietoa jota pitävät totena ilman, että todella perehtyvät asiaan ja varmistusta Japanin päästä. Itse olen asian tarkistanut viimeksi tällä viikolla ja heidän suhtautuminen asiaan ei ole muuttunut siis viimeisen neljän vuoden aikana.
Sitten terveystuloksia. Maya ja Urkki tulivat käymään kaupungissa 21.09 terveystutkimuksissa. Molemmilla oli silmät terveet, samoin polvet. Urkin lonkat lähtivät kennelliittoon B:na tai C:na ja kyynäret 0/0. Tulokset saatiin hyvinkin nopsaan kennelliitosta ja vasen lonkkanivel tuli takaisin C:na ja oikea B:na. Maikin lonkat lähtivät A:na ja kyynäret 0/0. Lonkat tulivatkin takaisin B/B. Maya tullaan kuvaamaan uudestaan ensi vuonna, koska löysyyttä saattoi aiheuttaa juoksut vaikka kuvaavan eläinlääkärin mielestä tällä ei pitäisi olla vaikutusta, mutta katsotaan sitten ensi vuonna uudestaan. Mayalla oli siis juoksut ja viralliset tulokset kennelliitosta ehtivätkin tulla ennen astutusta, joten toivotaan että neljän viikon päästä meillä on omia ilouutisia kerrottavana :).
Reippaita ulkoilukelejä kaikille lukijoille! Jos säät suosivat, niin omien koirien kanssa tullaan viettämään useampikin päivä tutustuen Joensuun mahtaviin ulkoilureitteihin.
02.09.2015
Voi että ihan hävettää, kun en ole pitkään aikaan selvinnyt kirjottamaan kuulumisiamme tänne. Kehissä on tullut pariinkin otteeseen pyörähdettyä tässä parin kuukauden aikana vaihtelevalla menestyksellä. Varkauden KV oli 16.05, jonne osallistuttiin koko Savo-Karjala lauman kanssa. Tuomarina meillä oli Theo Leenen Belgiasta, joka todella oli perehtynyt rotumääritelmään ja mittasi uroksemme. Nuuk todettiin hieman liian pieneksi ja sitähän se kyllä Urkin rinnalla on. Hienoa, että löytyy tuomareita, jotka ovat perehtyneet rotuun ja arvostelevat rotumääritelmän mukaan ja tuomaria lainatakseni ”You never can be too spesific with the size.”! Koostaan huolimatta Nuuk oli lopulta ROP ja Urkki PU2 kera sertin. Nartuissa Maikki ansaitetusti voitti Ifen ja oli siis lopulta VSP. Toukokuu oli kivan lämmin täällä Pohjois-Karjalassa ja meidän vapaa-aika kuluikin pääasiassa ulkoillessa ja tutustuessa uuteen asuinalueeseemme. Löydettiin mm. upeat korvasienimaastot ihan tuosta vierestä. Toukokuun lopussa olikin vuorossa sitten ensimmäinen ulkomaan reissu koiranäyttelyyn, OMALLA AUTOLLA. Oltiin Katin kanssa ilmoitettu Nuuk ja Maikki Eestin voittajaan ja kun kumpikaan meistä ei innostunut bussimatka ajatuksesta niin emännät täräytti lähteä paikan päälle omalla autolla. Ja kaikki sujui kyllä enemmän kuin hyvin, Tallinna on yllättävän helppo kaupunki suomalaiselle ajaa. Koirilla laivamatka sujui omassa autossa hyvin ja ilman suurempaa stressiä. Näyttely stressasi minua todella, olihan meillä tuomarina japanilainen Satoshi Bessho. Mies, joka on arvostellut japanilaisia rotuja useissa maailmanvoittajissa ja erikoisnäyttelyissä ympäri maailmaa, joten nyt oli ns. tosi kyseessä. Tiesin tuomarin arvostavan japanilaisissa roduissa päätä, ilmettä, rakennetta ja liikettä. Kehämme oli myöhässä reilun tunnin ja jännitys kerkesi tänä aikana kasvaa aikamoiseksi. Kun lopulta pääsimme Nuukin kanssa kehään ja Nuuk oli oma ihana itsensä, loppui omakin jännittäminen ja kun käteen tökättiin CACIB ja serti niin eihän siinä osannut kuin iloita. Myös Maikki sai kaikki mahdolliset, joten nyt meillä on siis kaksi uutta Eestin muotivaliota, niin ja totta kai Eestin voittajat 2015. Ja rodussaan ensimmäiset sellaiset. Parikilpailussa Maikki ja Nuuk oli lopulta sitten ROP-pari kera hienon arvostelun (luettavissa Tulokset-sivuilta myöhemmin). Päivä Kalev-stadionin hornan kattilassa oli KUUMA ja rusketusrajatkin saatiin tai taidettiimpa me ihan palaa. Näin kävi myös edellisellä kerralla kun tuolla vuonna 2007 olin.
Kesäkuu oli tyypillinen kesäkuu Suomessa eli saatiin vettä ja oli viileää. Ainakin koirien kanssa on ollut hyvät kelit ulkoilla, jos ei muuta. Urkki ja Maikki kävivät näytillä Tuurissa Miljoonakoirassa 13.6 tuomaroitavana Jari Forsilla Urkin ollessa ROP ja Maikki VSP. Seuraava koitos olikin Pieksämäellä juhannuksen jälkeen, jossa osat menivätkin toisin päin ja Maikki pääsi ryhmässä myös kuuden parhaan joukkoon! Tämä kesä oli kaikinpuolin minulle ns. uusi ja tuntematon, koska minulla oli ensimmäinen palkallinen kesäloma. Loman alussa suuntasin koirien kanssa Vantaalle Tverinien luokse, jossa vietinkin kolme päivää. Näihin kolmeen päivään mahtui lämpöä, näyttelytreenejä, näyttelyitä ja koiran astutuksia. Ife ”the Prinsessa” päättikin vallata Tverineillä itselleen oman huoneen, jossa oli muistivaahtopatja sängysssä. Joten onko yllätys ettei jaettu sänky minun ja Nuukin kanssa tälle herkkupyllylle kelvannut ja miten niin kai on mukavuudenhaluinen? Perjantai-iltana Jakulla ja Akalilla oli siis näyttelytreenit, joita lähdin mukaan seuraamaan. Lopulta kuitenkin löysin itseni Jakun hihnan päästä treeneistä :O. Nämä olivat siis viime hetken treenit ennen lauantain Tuusulan näyttelyä, joten olihan se handlerin varmaan ihan hyvä koiran kanssa treenata. Tuomarina kailla oli Janusz Opara Puolasta, joka itse vaimonsa kanssa kasvattaa basenjeja, joten odotettavissa oli tiukkaa tuomarointia. Uroksia oli paikalla kaksi ja Jaku oli upeasti PU1. Akali esiintyi hienosti ja saikin siis ensimmäisen sertinsä. Tyttö olikin kovasti kehittynyt ulkomuodollisesti maaliskuusta ja saanut lisää massaa ja muutenkin täytettä kroppaansa. Lopulta Jaku sai ensimmäisen ROP-ruusukkeensa seinälle ja Akali oli VSP. Onnittelut Tuomakselle ja Katille ja Kristinalle, niin ja kiitos mahtavasta viikonlopusta! Maanantaina pakkasin Helsingistä sitten mukaani Tuomaksen ja Jakun ja suunnattiin lauman kanssa kohti Savoa. Mökillä meillä riittikin vilinää ja melskettä kolmen kain, neljän schipperken ja yhden kissan kanssa. Jaku ei oikein tuosta kissasta niin perustanut, joka on totta kai ihan ymmärrettävää kun ei ole kissojen kanssa kasvanut ja kun puhutaan rodusta, jolla on metsästystausta niin ei tuo kovin yllätyksenä tullut. Sää ei meitä mökillä oikein suosinut, mutta onneksi päästiin edes hieman koirien kanssa ulkoilemaan ja veneilemään. Nuuk sai metsästä haavaan silmäänsä sillä seurauksella, että silmään piti ottaa silmätipat ja täten Nuukin osalta erikoisnäyttely jäi sivuun :(. Jaku tuli toimeen äitini schipperkejen kanssa erinomaisesti ja taisipa meidänkin siput hieman ihastua tähän stadilaiseen. Meidän road trip jatkui mökkeilyn jälkeen sitten kohti Nastolaa 12.07, jossa oli siis erikoisnäyttelymme. Paikalle oli ilmoitettu ennätykselliset 7 kainkoiraa, mutta kun Nuuk jäi pois kehästä niin paikalla oli vain kuusi. Tuomarina meillä oli Erika Häkkinen ja meidän teamin osalta tulokset olivat hyvinkin, noh, kirjavat :D. Urkki ja Akali saivat hyvät, Jaku erittäin hyvän, Ife erinomaisen ja Maikki erinomaisen ja SA:n. Maikki oli myös lopulta VSP. Ife kyllä oli totaalinen yllättäjä tuloksellaan, olihan se aivan liian ylipainoinen ja laiskasti liikkuva kehässä. Tuomari kyllä meille siinä narttuja palkitessaan sanoikin, että hän tykkää vahvoista koirista. Tosin mun mielestä Ife oli läski, ei vahva :D. Onnittelut ROP-koiran omistajille ja Katille ja Jussille Maikin VSP:stä :)!
Nastolasta meidän road trip jatkui sitten kohti iloista Pohjois-Karjalaa. Valitettavasti sää ei meitä sen enempää täällä suosinut kuin Savossa. Kuitenkin päästiin vieraiden kanssa käymään Kolilla ja muutenkin tutustumaan millaiset lenkkipolut meillä täällä on. Jaku näytti ainakin nauttivat luonnon läheisyydestä ihan täysillä. Vaikka Kolilla olen itse useaan otteeseen käynyt, niin kyllä ne maisemat ovat edelleen pysäyttävät. Akali kävi pyörähtämässä Hyvinkäällä Paavo Mattilan tuomaroitavana 18.07 tuloksena erittäin hyvä. Road trip päättyi heinäkuun loppupuolella, kun palautimme Jakun omistajineen takaisin kotiinsa Helsinkiin. Käytiin yhdessä porukalla vielä tutustumassa Nuuksion kansallispuistoon, joka oli kyllä ainakin minulle iso pettymys. Polut olivat leveitä ja maasto oli kuin tuossa meidän lähimetsikössä olisi ollut lenkillä. Urkin tämän kauden viimeinen näyttely oli Mikkelissä 25.07 ja olihan siellä luonnollisesti myös Maikki paikalla, tuomarina oli Hannu Talvi. Tällä kertaa tästä parivaljakosta Maikki oli ROP ja Urkki VSP. Ryhmäkehästä oli tullut sitten vain lämmintä kättä.
Elokuussa säät olivatkin sitten mitä parhaimmat ja lämpöä riitti, luonnollisesti kun piti palata takaisin töihin. Elokuun alussa meillä Joensuussa järjestettiin kaksi päiväinen Elo-Karelia näyttely, jonne olin Nuukin ilmoittanut molemmille päiville. Lauantaina kehässä oli mukana myös Maikki. Maikki oli kyllä totaalisen karvaton ja sille odotettiinkin ensimmäistä eh:ta, joka kuitenkin jäi edelleen saamatta. Lauantain KV näyttelyssä tuomarina toimi ruotsalainen Nina Karlsdotter, joka valitsi Nuukin ROP:ksi ja Maya oli VSP. Käytiin Nuukin kanssa ryhmäkehiä ennen kotona hiukan lepäämässä, mutta silti minulla oli RYP-kehässä mukana äärimmäisen väsynyt ja kiukkuinen koira, joka vain räksytti ja kenkkuili koko ajan. Ei ole kyllä pitkään aikaan hävettänyt noin paljon koiran takia, mutta päivä oli kyllä pitkä ja Nuuk syönyt ja juonut huonosti. Joten ei suureksi yllätykseksi tullut ryhmäkehistä mitään :D. Sunnuntaina meillä oli tuomarina gibraltarilainen Elizabeth Gonzalez, joka vaikutti todella tiukalta tuomarilta mitä kehää seurasi. Astuttiin Nuukin kanssa kehään ja tuomarin kasvoille nousi leveä hymy ja isoon äänen hän sanoi ”Oh, he is gorgeous!”. Väkisinkin itselle tuli siinä samalla pari senttiä lisää, niin ylpeä olin Nuukista. Arvatenkin Nuuk oli sitten ROP kera hienon arvostelun. Lauantain katastrofaalisen ryhmäkehä esityksen jälkeen en meinannut alun perin osallistua sunnuntain ryhmäkehiin, mutta kun huomasin että samainen tuomari ottaisi myös ryhmän niin pyörsin päätökseni. Käytiin kotona välissä nukkumassa, lenkkeilemässä ja tankkaamassa ja tämä kannatti, kun ryhmäkehässä minulla oli mukana taas oma virkeä ja rauhallisesti esiintyvä Nuuk. Ryhmäkehissä meidät valittiin kuuden parhaan joukkoon ja olin ihan mielettömän innoissani jo tästä, että yli 30 rodusta päästiin tänne asti. Yksilöarvosteluiden jälkeen tuomari valitsi jatkoon vielä neljä parasta koiraa ja olin pyörtyä, kun tajusin että meitä ei käteltykään kehästä ulos vaan siellä me seisoimme. NELJÄN PARHAAN joukossa! Lopulta tuomari ojensi meille vihreän ruusukkeen eli Nuuk oli RYP-4. Aivan mieletön saavutus ja historiallinen sellainen, Nuuk on tänä vuonna jo muutamalla näyttelyllään sijoittunut kahdesti ryhmässä. Iloani ei voi sanoin kuvata. Loppusyksyyn Nuukille ei mitään näyttelyitä ole suunniteltu ja Messarikin on vielä harkinnassa. Äijä kyllä vaihtaa juuri sopivasti nyt karvaa, joten voi olla että sen sinne ilmoitan, kun olisi jopa ehkä hyvässä karvassa siellä. Näyttelykesän päätös oli edessä sitten Tallinnassa elokuun toiseksi viimeisellä viikonlopulla, kun suunnattiin Jakun ja Maikin kanssa Baltian Voittajaan. Nuukkia en tuonne ilmoittanut, koska halusin kokeilla onnea Jakun kanssa, josko sillekin joku titteli ulkomailta saataisiin. Jaku ja Maikki matkustivat sulassa sovussa yhteisessä häkissä koko matkan ajan ja ensikertalaiselta Jakulta laivamatka sujui mallikkaasti konkari siskon avustuksella. Tuomarina meillä Baltian voittajassa oli Gerard Jipping Alankomaista. Meidän luona kävi muutamakin virolainen tutustumassa rotuun ja ainakin Jaku hurmasi kaikki leidit ”anna pusu”-tempullaan, joten voi olla että pian Eestiinkin saadaan ensimmäiset kainkoirat ;). Jaku oli luonnollisesti ensimmäisenä kehässä ja käyttäytyi varsin mallikkaasti. Tuomari saneli arvostelun varsin kovaan ääneen niin että kuulin sen ja kaikki koirassa oli erinomaista ja lopputulokseksi saatiinkin ERI1, SA, serti ja CACIB. Täten Jakusta tuli siis Eestin muotovalio ja samalla Baltian voittaja 2015. Maikki oli edelleen karvaton ja se tuomarille aiheuttikin pään vaivaa, että onko sillä oikeanlainen turkki vai ei. Lopulta myös Maikki sai ERI1, SA ja CACIB:n eli myös siitä tuli sitten Baltian voittaja 2015. Lopulta tuomari valitsi Jakun ROP:ksi, joten viemisiä omistajalle riitti :). Helteestä huolimatta jäätiin vielä ryhmäkehiin, jotka olivat tällä kertaa ajallaan. Ryhmässä meillä oli sama tuomari kuin rotukehässä, mutta menestystä ryhmistä ei tullut. Kuitenkin mallisuoritus Jakulta, joka oli reissussa ilman omistajaa ja ensimäistä kertaa ulkomailla. Onnittelut vielä Katille ja Tuomakselle uusista Baltian Voittaja-titteleistä! Jaku oli matkakumppanina aivan mahtava ja otan sen reissuun toistekin.
Loppuun vielä pentu-uutisia, kopioin tähän saman tekstin joka löytyy myös kennelimme FB-sivuilta. Odottavan aika on pitkä ja Putroa lainatakseni "ei auta kuin vaan yrittää ja yrittää ja yrittää Se täydellinen löytää". Tässä on nyt muutaman kuukauden ajan odotettu uutisia Japanista pennuista, mutta sopivia ei ole vielä löytynyt. Kasvatustoimintani tarkoitus ei ole kasvattaa määrää ja täten tuoda mitä sattuu tuntematta/tietämättä sukutauluja ja tuoda koiria joka vuosi. Haluan rauhassa kuulostella ja katsella mitä edellisistä tuonneista niin meille kuin maailmallekin kehittyy niin luonteiden kuin terveyden osalta. Tässä siis syy miksi kenneliini ei niin kovalla tahdilla kuin muille tule koiria, emme mene perse edellä puuhun niin sanotusti ;). Plus viime vuoden puolella voimaan tulleet uudet EU-määräykset tuontien osalta vaikeuttavat koiran tuontia, koska koiran pitää olla vähintään 15 vk ikäinen tuotaessa ja täten rokotettu rabiesta vastaan. JOS sinulle siis tarjotaan kainkoiran tai muun rotuista pentua Japanista, joka on tuonti hetkellä alle 12 vk on se luultavasti tuotu Suomeen väärillä papereilla tai salakuljetettu Suomeen! Molemmissa tapauksissa pennun tuoja syyllistyy rikokseen ja pahimmassa tapauksessa rokottamaton pentu tuo Suomeen mukanaan tarttuvia tauteja. Joten ota asioista selvää ja luota vain kasvattajaan, joka noudattaa EU:n asettamia tuontimääräyksiä. Syksy on muutenkin pentuaikaa niin meillä kuin maailmalla ja raotetaan sen verran, että teemme yhteistyötä kahdenkin eurooppalaisen kennelin kanssa tässä syksyllä ja tästä toivottavasti myöhemmin lisää. Maikki ja Urkki menevät terveystutkimuksiin tässä syyskuussa ja toivottavasti myös omalle kennelnimelle saadaan pentue/pentueita tänä vuonna :). Otathan yhteyttä, jos pentueemme kiinnostavat.
03.05.2015
Kevät on Joensuussa jo pitkällä ja meidän kevät onkin ollut varsin kiireinen. Huhtikuussa muutettiin koirien kanssa Lehmoon Kontiolahdelle asumaan. Nyt on koirilla oma piha, jossa viettää aikaa ja oleskella :). Muutenkin asumme nyt hieman syrjemmässä ja lähellä aivan mahtavia lenkkipolkuja. Koirat ovat ainakin nauttineet uusista maisemista, kun lenkkipolkumme kulkevat harjuilla ja lampien läheisyydessä. En malta odottaa kesää, että koirat pääsevät uimaan. Kaiken muuttohässäkän keskellä on keretty käymään näyttelyissäkin. Pääsiäisenä oli Imatran kansallinen näyttely, jossa kävi näytillä Urkki ja Maikki. Urkki oli ROP saaden sertin ja Maikki VSP. Meidän oman lauman tämän vuoden ensimmäinen näyttely oli Outokummussa 18.04. eli melkein kotinäyttelystä voi jo puhua. Tuomarina meillä oli Astrid Lundava Eestistä. Nuuk oli ROP ja kaikkien suureksi yllätykseksi Ife oli VSP eli sai täten myös toisen sertinsä. Ife käyttäytyi kehässä hienosti, antoi katsoa hampaat ja tuomarin kopeloida itsensä läpi. Ryhmätuomarina meillä oli samainen Astrid Lundava. Kokoomakehässä tuomari ei edes vilkaissut meitä ja olin aika varma, että meidän peli oli tässä. Yllätys oli suuri, kun meidän valittiin jatkoon. Kun pahimmasta shokista oli päästy yli tajusin, että eihän meitä ole kuin neljä valittuna jatkoon eli meille tulisi ensimmäinen ryhmäsijoitus! Siinä sitten täristen seisoin, kun sijoituksia alettiin luetella. Nelossija meni, samoin kolmas ja siellä me vielä Nuukin kanssa seistiin. Lopulta jännitys ja odotus päättyi ja meidät kuulutettiin kakkoseksi. Tämä on korkein ryhmäsijoitus mitä kailla on koskaan ollut. Olin edelleen ihan shokissa ja en edes tajunnut laittaa Nuukkia seisomaan ”hienosti” kuvaa varten, mutta kuva on meidän näköinen :D. Eilen meillä oli sitten ns. monta rautaa tulessa, kun me olimme Tohmajärvellä näytillä ja Maikki Tampereella. Ifellä oli nyt siis serti katkolla ja itsellä ei ollut odotukset kovin korkealla, koska tuomarina meillä oli allrounder Paavo Mattila. Pirkko Pyyleväinen kuitenkin yllätti omistajansa totaalisesti ja sai erinomaisen SA:n kera eli näin siitä sitten tuli muotovalio. Aivan uskomatonta miten Ife on kehittynyt ja saanut itsevarmuutta. Nuuk oli ROP ja täten Ife VSP. Kiitokset taas Annaliisalle seurasta ennen ryhmäkehiä ja avusta kehässä :). Ryhmäkehässä ei sen kummemmin pärjätty, mutta käytiin ainakin näytillä. Maikki oli Tampereen kansainvälisessä näyttelyssä ollut isänsä tapaan ROP ja saanut CACIB:n. Tuomarina oli ruotsalainen Ewa Nielsen. Joten upea päivä meidän tiimin koirille! Seuraava koitos meillä onkin sitten kahden viikon päästä Varkaudessa, jonne on ilmoitettu Ife, Maya, Nuuk ja Urkki. Pääsee äiti ja tytär kohtaamaan kehässä ensimmäistä kertaa. Pitää jossakin vaiheessa lisäillä galleriaan uusia kuvia koirista. Hätäisille tuoreita kuvia löytyy Facebook-sivuiltamme, löydät meidät sieltä hakusanoilla ”Kennel Gekkoo No”.
27.03.2015
Kennelimme ensimmäinen pentuetapaaminen oli helmikuun viimeisenä viikonloppuna Kangaslammilla. Paikalle saapui Tuomas ja Jaku, Tverinin perhe Akalin kanssa ja Kraemerit Mayan, Urkin ja bullterrierierin kera. Olimme vuokranneet upean metsästysmajan, joka oli enemmän talo kuin maja. Perjantai-ilta meni vähän ”laumajärjestystä” etsiessä ja jokaisen asettuessa pitkän matkan jälkeen aloilleen. Lauantaina herättiin jo aikaisin, koska meillä oli sovittu tapaaminen sikojen kanssa. Eli käytiin siis kokeilemassa mitä meidän kaupunkilaiset sanoo villisioista. Aluksi koiria testattiin pienemmässä kujassa, jonne ne laitettiin yksitellen. Ensimmäisenä testiin laitettiin Akali, joka vähän arasteli alkuun, mutta rentoutui kuitenkin hieman ja intoutui jopa haukkumaan sikoja vähän. Kun ei kuitenkaan enempiä niille syttynyt niin päätettiin kokeilla mitä mieltä Jaku niistä on. Jaku syttyi sioille jo vähän enemmän kuin Akali ja haukkui ihan tosissaan niitä, into kuitenkin loppui hyvin äkkiä kun siat vaan röhnöttivät paikallaan. Ilmeisesti siatkin tajusivat ettei näistä kaupunkilaiskoirista tarvitse paljoa välittää ja puolustautua :D. Seuraavaksi oli vuorossa Ife, joka ei todellakaan ollut samanlaisessa kunnossa kuin edellisellä kerralla. Muutama haukahdus päästettiin ja sen jälkeen haluttiin takaisin mamman luokse. Menin sitten piiloon, mutta Ifepä päättikin istuutua ovelle odottamaan että mami tulee ja pelastaa päivän. Sama tilanne Nuukin kanssa, ei sitten olisi siat voineet vähempää kiinnostaa. Kyllä minä metsässä pulassa olisin, jos villisika tai karhu vastaan tulisi. Mutta onneksi niitä ei hirvittävästi Joensuun taajamassa näy :D. Kokeiltiin myös mitä bullterrieri on mieltä villisioista ja Winston the Bullterrier kyllä yllätti varmasti meidät kaikki positiivisesti sitkeällä haukullaan. Pienen kahvitauon jälkeen kokeiltiin koiria sitten isommassa sikakujassa. Laitettiin siihen sitten Jaku ja Akali yhdessä ja Jakun myötä Akalikin uskaltautui lähemmäksi sikoja ja hieman niitä haukuttiinkin. Mutta kyllä myös Jakun ja Akalin omistajat saisivat itse itsensä metsästä tiukan paikan tullen pelastaa :D. Ife ja Nuuk olivat yhtä flegmaattisia yhdessä kuin olivat yksinään. Urkki ja Maikki ovat käyneet sikojen luona vierailuilla niin monesti, että siat eivät paljoa enää kiinnostaneet vaikka kyllä niille muutama haukahdus suotiin. Winston taas olisi jaksanut haukkua sikoja siihen asti, että joku sen sieltä kantaa pois. Joten Savon ehdottomaksi villisikakunkuksi kruunattiin bullterrieri Winston. Se siis niistä meidän hurjista metsästäjistä :D. Koska emme ole vielä kunnolle päässeet porukalla juhlistamaan vuoden 2014 hurjaa näyttelymenestystä ja kennelin ensimmäisiä valioita, niin illasta oli sitten vuorossa kakkua ja kuohuviiniä. Viikonlopun positiivinen yllätys oli Umpi-Irma Ife, joka kävi pyytämässä rapsutuksia melkein kaikilta paikalla olleilta ja meni pitsan perässä jopa sohvalle kerjäämään. Olin erittäin positiivisesti yllättynyt kuinka avoimesti Ife käyttäytyi, vaikka osa oli Ifelle vieraita ihmisiä. Ifestä ja sen luonteesta / käytöksestä lisää myöhemmin. Mitattiin myös kaikki koirat virallisesti ja tässä mitat: Jaku 51 cm, Akali 44 cm, Maya ~47 cm, Ife 45,5 cm ja Nuuk 49 cm. Urkki on mitattu joulukuussa ja oli noin 53 cm.
Maaliskuu on minulla ollut melko työntäyteinen ja kotona on lähinnä käyty pyörähtämässä. Kaikki vapaa-aika on käytetty eläinten kanssa ja onneksi säät ovat olleet suotuisat ulkoiluun. Viime viikonloppuna käytiin pyörähtämässä myös Lahdessa näyttelyssä sijoituskoirien Mayan ja Urkin kanssa. Koska minulla on ilmeisesti todella hyvä arpaonni, niin arpa soi minulle kehään Urkin. Täytyy kyllä myöntää, että alkuun vähän jänskätti miten kehässä sen kanssa pärjään, mutta se meni paremmin kuin odotin. Aivan mahtava pakkaus se on, kun pääsee vähän paremmin tutustumaan. Ai niin, Urkki punnittiin aikaisemmin maaliskuussa ihan eläinlääkärissä ja painoa pojalla on hurjat 24 kg! Ja se on kyllä kaikki täyttä lihasta, koska ylimääräistä tuosta pakkauksesta on vaikea löytää. Tuomarina meillä oli Leni Finne. Urkki sai erinomaisen ilman SA:ta, turkki on kuulemma vääränlaatuinen. Maya oli VSP kera CACIB:n ja sillä oli myös vääränlainen karvanlaatu. Oli aikamoinen yllätys kuulla näin kuuden vuoden jälkeen, että koirillani on vääränlainen karva kun kaikille muille tuomareille, ja ihan japanilaisillekin, ne on tähän menneessä olleet oikeanlaiset. Molemmat koirat käyttäytyivät kehässä hienosti huolimatta pienestä hulabaloosta kehän laidalla ennen kaiden vuoroa. Kehän laidalla yksi akita siis pääsi puremaan ihmistä ja tilanne sai ainakin minut hetkeksi aika lukkoon, koska samankaltaisessa tilanteessa on itse aikoinaan ollut.
Tästä päästäänkin aasinsillan kautta Ifeen. Missään vaiheessa en ole peitellyt Ifen arkuutta vieraita ihmisiä ja tilanteita kohtaan ja meidänkin alkuvaiheista kyllä pyrin aina avoimesti kertomaan. Olen miettinyt tuota tapahtumaa tällä viikolla paljonkin ja miettinyt Ifeä ja sen käyttäytymistä. Ifestä olisi voinut tulla pelkopurija, siitä olisi voinut kehittyä hyvin arvaamaton koira, koira jonka kanssa normaali elämä ei olisi onnistunut. Jos siis arkuus olisi kovinkin paljon sen perimässä. Tein paljon virheitä Ifen ja sen arkuuden kanssa, koska sain niin paljon erilaisia neuvoja ja koska kasvattajastakaan ei ollut mitään apua niin epätoivoisena kokeilin kaikkea. Eniten satutti, kun kuulin erään kain omistajan kautta, että kasvattaja oli Jenkeissä väittänyt minun itse tehneen Ifestä aran ja pelokkaan. Tunsin epäonnistuneeni täysin ja minä kun olin olevinaan niin hyvin valmentautunut haastavaan rotuun. Kun lopulta Joensuuhun muutettaessa saatiin kunnollista ja asiantuntevaa apua tilanteemme alkoi helpottaa ja löydettiin yhteinen sävel ja arki on tullut päivä päivältä helpommaksi Ifen kanssa. Nykyisin Ife lenkeillä ollessamme käy iloisesti häntä heiluen moikkaamassa uusia ihmisiä, jos ihminen näyttää ns. vihreää valoa. Myös lapset päästetään jo rapsuttamaan, onpa Ife muutamalle pusutkin poskelle antanut. Näissä tilanteissa en ole pysyä housuissani, koska tekisi mieli vaan kehua Ifeä niin hurjasti että koko Joensuun Rantakylä raikaa. Mutta näissäkin tilanteissa pitää osata hieman tuntea lapsia, että kuinka he lähestyvät koiria ja annanko lupaa rapsuttaa koiria. Onneksi Joensuussa on niin fiksuja lapsia, että ei rynnätä ilman lupaa koiria rapsuttelemaan. Syy miksi jaksan Ifen käytöksestä kerta toisensa jälkeen kirjoittaa on se, että kuulen mitä uskomattomia tarinoita koirastani kerrottavan, edelleen vaikka olen asianomaisia pyytänyt ihan meille kotiin katsomaan millaisten ”vatipäiden” kanssa elän. Ei, Ife ei ole ihanteellinen kai käytökseltään, mutta en ole koskaan niin väittänytkään. Ifen ja Nuukin jälkeläiset ovat mitä ihanimpia koiria luonteeltaan ja kaksi näistä asuu perheessä, jossa on pieniä lapsia ja koirat tulevat hyvin lasten kanssa toimeen. Jos Ifen arkuus olisi sen perimässä, niin uskon että se olisi periyttänyt sitä hyvin vahvasti jälkeläisilleen. Silti en ole kahden vuoden aikana kuullut yhtään valitusta kasvattieni luonteesta ja osan elämää läheltä seuranneena voin hyvillä mielin todeta, että yhdelläkään ei Ifen kaltaista arkuutta ole esiintynyt. Jaku ja Akali molemmat elävät suurkaupungin vilinässä ja ovat erinomaisia citykoiria. Maikki, Fujiko ja Riki taas asuvat ns. syrjäseudulla, mutta silti ovat varmoja ja toimivia pelejä isommassakin hälinässä. Toivonkin, että tämä kirjoitus saavuttaisi myös koirieni luonteita arvostelleet ihmiset ja näin lopettamaan perättömät puheet luonneviasta. Jos et tiedä mistä puhut, parempi pitää suu kiinni. Minä tiedän mistä puhun, olen jakanut tämän koiran kanssa sängyn viimeiset kuusi vuotta. Tämä kirjoitus onkin hyvä lopettaa vanhaan intiaanien sananlaskuun ”Arvostele toista vasta sitten kun olet kulkenut hänen mokkasiineissaan kuun kierron ajan.”.
28.01.2015
Vaikka ja vallan mitä on tapahtunut edellisen päivityksen jälkeen. Aloitin työt elokuussa ja siksi päivityksetkin ovat siis hieman sivuilta unohtuneet. Urkin ensimmäinen virallinen näyttely oli syyskuussa Äänekoskella ja tuloksena oli ROP ja ensimmäinen serti, joten mukavasti alkoi Urkin näyttelyura. Lokakuussa käytiin koirien kanssa sitten silmäpeilauksessa, kun Japanissa oli todettu kailla sarveiskalvon endoteliaalinen dystrofia, joka on eräs korneadystrofian muoto. Molemmat koirat saivat terveen paperit, mutta Ifen vasemmasta silmästä löytyi arpi. Eläinlääkärin mukaan arpi on mitä todennäköisemmin kissan aiheuttama, mutta voi olla myös tuota dystrofiaa. Tilannetta tarkkaillaan Ifen osalta ja käydään vuosittain tarkastuksissa. Urkilla on suvussaan samoja koiria kuin tuolla sairastuneella koiralla, joten myös sen kohdalla silmien tilannetta tarkkaillaan. Loka- ja marraskuu olivat muuten tasaisen tylsää oleskelua koirien kanssa, vettä satoi melkein joka päivä. Ja marraskuussa tuli vielä räntää ja aurinkoa e paljoa näkynyt. Marraskuussa pistäydyttiin Jyväskylän KV:ssa Urkin, Maikin ja Nuukin kanssa. En ole koskaan jännittänyt mitään näyttelyä niin paljon kuin tätä. Syynä jännittämiseen oli meidän tuomari, joka oli Hans ”Hasse” Lehtinen. Ei enempää eikä vähempää, mies joka valitsi tämän vuoden Maailmanvoittajassa BIS-kehän. Ennen kehää tärisin ja minua oksetti, koska jännitin niin paljon. Luotin kyllä Nuukkiin täysin, että se osaa esiintyä jne., mutta kyllä se jännittää tämmöistä nuorta ja aloittelevaa harrastajaa viedä koira legendalle. Urkki aloitti kainkoirien kehän ja esiintyi mallikkaasti, tuomari arvosteli pitkään ja minulla sydän alkoi hakkaamaan entistä enemmän siellä kehän laidalla. Lopputuloksena oli kuitenkin ERI1 ja SA. Nuuk oli oma mahtava itsensä ja minun ei tarvinnut kun vastata tuomarin kysymyksiin ja pitää hihnasta kiinni. Nuuk oli lopulta PU1 ja sai CACIB:n. Tuomari tykkäsi Urkista selvästi enemmän, mutta kun se on vielä kovin nuori ja kesken kehityksen niin Nuuk vei tällä kertaa voiton. Maikki oli ainut narttu saaden täten sertin ja CACIB:n. Joten ROP-kehässä kohtasivat jälleen isä ja tytär. Maikki vei oikeutetusti voiton kotiin, joten Nuuk sai tyytyä olemaan VSP. Lehtinen toivoi lisää kulmauksia Nuukille, mutta sehän on nyt tietty että sen kulmaukset on surkeat. Myös koosta saatiin taas noottia, myös asia joka on tiedossa. Hän oli ollut edellisellä viikolla arvostelemassa kainkoiria Hong Kong:ssa ja sanoi, että ihan samanlaisia yksilöitä koon ja värin puolesta siellä oli ollut.
Jaku kävi marraskuussa terveystutkimuksissa Per Axelssonilla, jossa tarkistettiin silmät, polvet, kyynärät ja lonkat. Lonkat lähtivät Kennelliittoon varmana B:nä ja mahdollista oli, että saattavat palautua C:nä. Viikon jännityksen jälkeen saatiin sitten viralliset tulokset, jotka olivat lonkat A/A, kyynärät 0/0, silmät terveet ja polvet 0/0. Mainintaa tuli matalista lonkkamaljoista, jotka ovat siis rodulle ominaista tai ainakin usealla yksilöllä on matalat lonkkamaljat. Mutta kasvattaja voi vain olla iloinen näin upeista tuloksista :).
Joulukuun alussa olikin sitten vuorossa vuoden viimeiset näyttelyt eli Voittajat. Mitään odotuksia näyttelystä ei ollut, mutta onhan se tapahtumana jo sellainen että pakko sinne on päästä. Yövyttiin Urkin ja Maikin omistajien kanssa samassa huoneessa ja suhteellisen hyvin kaikki sujui, vaikka huoneessa majoittui kaksi urosta ja narttu. Lauantaina oli vuorossa Helsingin Voittaja ja tuomarina meillä oli Robert Blümel Itävallasta. Kainkoiria oli ilmoitettu mahtava määrä, 6 kpl, joten saatiin hieman kilpailun tuntua ilmaan. Juniori urokset aloittivat kehän ja vastakkain oli kaksi Japanin tuontia. Urkki pisti homman hieman ranttaliksi, jätkällä on nyt iskenyt murkkuikä ihan tosissaan. Tuomari ilmeisesti kuitenkin tykkäsi vähän villimmästä menosta, koska Urkki voitti oman luokkansa ollen täten Helsingin Juniori Voittaja 2014. Ei lainkaan huonosti. Jaku ja Nuuk voittivat myös oman luokkansa. Nuukilla ei ole koskaan ennen ollut PU-kehässä näin paljon kisakumppaneita, joten kyllähän se jänskätti miten käy. Kaiken kaikkiaan lopputulos oli hieman yllättävä: Nuuk oli PU1, Urkki PU2 ja Jaku PU3. Joten saimme uroksissa taas kertaalleen kaikki mitä pystyimme saamaan. Itse olisin toivonut, että Jaku olisi ollut kakkonen, mutta tällä kertaa näin. Näin ollen siis Nuukista tuli Helsingin Voittaja 2014. Narttuja oli ilmoitettu kaksi: Akali ja Maya. Molemmat saivat erinomaiset ja SA:n. Akali antoi käydä itsensä hienosti läpi ja suostui tällä kertaa jopa kävelemään :D. Maya oli sitten PN1 ja Akali PN2. Loppujen lopuksi Maikki oli taas kertaalleen ROP ja Nuuk VSP. Tuomari ihastui todella Mayan kauniiseen päähän. Ryhmässä Maya jaksoi vielä hyvin, mutta jatkopaikkaa ei irronnut. Todella upeaa, että hokkaido pääsi kahdeksan parhaan joukkoon. Sunnuntaina meillä olikin tuomarina Anneli Pukkila, joka arvosteli kait myös erikoisnäyttelyssä. Urkilla oli todella uhma päällä ja käytös kehässä sen mukaista. Täytyy ihmetellä tuomarin sitkeyttä koiran arvioinnissa ja ennen kaikkea sitä ettei antanut EVA:a. Tuloksena oli Urkin ensimmäinen EH. Jakun tulos pysyi samana kuin erkkarissa eli myös EH. Nuuk oli PU1 ja täten myös Voittaja 2014. Akali paransi hienosti tulostaan kesästä hyvästä erittäin hyväksi. Maya keräsi taas koko potin saaden itselleen Voittaja 2014 – tittelin. Maikki päihitti taas isänsä ROP-kehässä. Tuomari kaipasi Nuukille, yllätys yllätys, lisää kulmauksia ja muilta koiriltamme parempaa käytöstä. Kaiken kaikkiaan hieno viikonloppu ja ylipäätään koko vuosi: erkkarin, maailmanvoittajan ja voittaja-näyttelyiden ROP & VSP:t tulivat koirillemme, joten ei voi valittaa, ainoastaan yksi saavutettavissa ollut titteli jäi saamatta eli Juniori Voittaja 2014. 15 näyttelystä koiramme olivat 10 x ROP, 8 x VSP, 3 x PN2, PU2 ja PU3. Tässäpä vielä tämmönen koko perheen pönötys kuva.
Alkuun pentu-uutiset. Maya kävi siis ultrassa tällä viikolla ja kyllähän siellä elämää näkyi, joten toivotaan että loppuraskaus menee hyvin ja joulukuussa näkisi päivän valon Gekkoo No-kennelin B-pentue :). Norjassa Beauty on kasvanut hurjaa vauhtia ja pentujen laskettu aika on ensi viikolla. Elämme siis jännitäviä aikoja. Sitten pentu-uutisia Japanista. Suomeen siis saapuu sieltä loppuvuodesta aivan mielettömän upea punainen uros pentu Sai No-kennelistä. Pennun suvusta löytyy muutamakin kaiden erikoisnäyttelyn BIS-voittaja, pennun isä oli lokakuussa järjestetyn näyttelyn BIS ja viime vuonna tuli BIS-kisassa toiseksi, joten ei lainkaan huono saavutus. Jos pennulle löydetään suvultaa sopiva narttu ja terveystutkimukset on ok, niin herra toivottavasti jättää oman jälkensä Gekkoo No-kennelin historiaan. Onnittelut vielä pennun tulevalle omistajalle!
Lokakuu oli ilmoiltaan aivan loistava täällä Pohjois-Karjalassa ja saimme nauttia mahtavista ulkoilukeleistä. Käytiinkin koirien ja kissan kanssa viettämässä pari päivää Kolilla ja valloitettiin mm. Mäkrä. Koirat ja omistaja nauttivat vaelluslomasta täysillä ja kuvia tästä reissusta löytyy kennelimme facebook-sivuilta. Kuvista tulikin mieleeni, että olen lopettanut kuvagallerian pidon kuvat-sivustolla, joten nykyisin uusimmat kuvamme löytää kennelin facebook-sivuilta.
04.10
Meidän syksy on kulunut pääasiassa ulkoilun merkeissä ja kelit ovat olleet aivan mahtavat (tosin nyt ulkona sataa vettä, mutta onpahan hyvä syy päivittää sivuja). Nyt kun asumme ns. maalla ja mahtavat luontoreitit lähtevät melkein omalta takapihalta niin on kyllä tullut todistettua miten hyvä kaveri kai on ulkoiluun. Säänkestävä, ketterä vaikeammassakin maastossa ja jaksaa painaa pitempiäkin lenkkejä. Pääasiassa on käyty tekemässä patikointeja Jaamankankaalla ja Välilampien alueella. Viikko sitten käytiin myös tutustumassa myös Elovaaran lenkkiin, joka oli maastoltaan laskua ja nousua. Koirat olivat ainakin loppupäivän tyytyväisiä, kun oli pari tuntia vietetty raikkaassa ja aurinkoisessa syysilmassa luonnossa. Käytiin myös mökkeilemässä tässä kuun lopussa ja missio koko reissulla oli kokeilla mitenkäs herra Nuuk pysyisi mökillä irti. Alkuun piti vähän kokeilla rajoja missä tontin ja Nuukin raja menee. Parin hakukerran jälkeen naapurin tontilta ja metsiköstä alkoi rajat tulla tutuksi ja niitä ei sitten tarvinnut enää muistella. Myös lenkillä päästiin käymään niin, että koko lauma oli irti. Kerran Nuuk päätti tosin ottaa ritolat ja lähti jonkun linnun perään ja sinne samaan syssyyn meni myös Ifekin. Onneksi ei kovinkaan pitkälle lähteneet, mutta Nuukille tuli kiinnipitoaika takaisin ihan jo senkin takia, että meillä oli kotiinlähtö samana päivänä. Tänään käytiin Nuukin kanssa myös Joensuun eläinsuojeluyhdistyksen järjestämässä Koira!-tapahtumassa alkavan eläinten viikon kunniaksi. Paikalla oli yli 50 koiraa ja paljon ihmisiä. Harmillisesti juuri meidän esittelyn aikaan satoi kaatamalla vettä ja meidän esittely jäi vähän lyhyeen ja yleisö kaikonnut sisätiloihin. Hienosti äijä jaksoi kuitenkin kylmyydessä ja sateessa esiintyä.
Sitten vähän näitä pentu-uutisia. Käytiin syyskuussa heittämässä pikalenkki Helsingissä koirien kanssa; katsomossa Crystal-kennelin suomenlapinkoiran pentueita ja sperman keräyksessä Norjaan. Nuukista lähti siis tavaraa Norjaan kennel Besmiraan. Mette lensi Suomeen sperman hakemaan, jotta saataisiin paketti varmasti perille saman päivän aikaan ja tuevallisesti. Nuuk ja muut kennelini urokset ovat siis saatavilla jalostukseen, kunhan täyttävät tietyt kriteerit eli ovat terveystarkistettu ja rakenne kohdillaan (Nuukkia ei siis tulla antamaan nartuille, joilla samat ongelmat kuin Nuukilla eli huonot kulmaukset). Beautyn ultra piti olla vasta huomenna maanantaina, mutta olikin käynyt siellä jo perjantaina. Sainkin siis mahtavia uutisia perjantaina Norjasta, että ultrassa oli näkynyt ainakin viisi pentua! Olen erittäin tyytyväinen :). Tämän yhdistelmän sukusiitosprosentti on siis nolla ja molemmat vanhemmat myös terveystarkistettu. Pentue on siis saanut alkunsa keinosiemennyksellä, joka vastoin Suomessa levinneitä kuulopuheita on sallittu KKA:n eli Japanin kainkoirien yhdistyksen mukaan. KKA ei vaan voi rekisteröidä pentuja omaan rekisteriinsä, koska he vaativat rekisteröintiin kuvan kiinniolosta astutushetkellä. On äärimmäisen harmittavaa, että ihmiset jakavat tietoa jota pitävät totena ilman, että todella perehtyvät asiaan ja varmistusta Japanin päästä. Itse olen asian tarkistanut viimeksi tällä viikolla ja heidän suhtautuminen asiaan ei ole muuttunut siis viimeisen neljän vuoden aikana.
Sitten terveystuloksia. Maya ja Urkki tulivat käymään kaupungissa 21.09 terveystutkimuksissa. Molemmilla oli silmät terveet, samoin polvet. Urkin lonkat lähtivät kennelliittoon B:na tai C:na ja kyynäret 0/0. Tulokset saatiin hyvinkin nopsaan kennelliitosta ja vasen lonkkanivel tuli takaisin C:na ja oikea B:na. Maikin lonkat lähtivät A:na ja kyynäret 0/0. Lonkat tulivatkin takaisin B/B. Maya tullaan kuvaamaan uudestaan ensi vuonna, koska löysyyttä saattoi aiheuttaa juoksut vaikka kuvaavan eläinlääkärin mielestä tällä ei pitäisi olla vaikutusta, mutta katsotaan sitten ensi vuonna uudestaan. Mayalla oli siis juoksut ja viralliset tulokset kennelliitosta ehtivätkin tulla ennen astutusta, joten toivotaan että neljän viikon päästä meillä on omia ilouutisia kerrottavana :).
Reippaita ulkoilukelejä kaikille lukijoille! Jos säät suosivat, niin omien koirien kanssa tullaan viettämään useampikin päivä tutustuen Joensuun mahtaviin ulkoilureitteihin.
02.09.2015
Voi että ihan hävettää, kun en ole pitkään aikaan selvinnyt kirjottamaan kuulumisiamme tänne. Kehissä on tullut pariinkin otteeseen pyörähdettyä tässä parin kuukauden aikana vaihtelevalla menestyksellä. Varkauden KV oli 16.05, jonne osallistuttiin koko Savo-Karjala lauman kanssa. Tuomarina meillä oli Theo Leenen Belgiasta, joka todella oli perehtynyt rotumääritelmään ja mittasi uroksemme. Nuuk todettiin hieman liian pieneksi ja sitähän se kyllä Urkin rinnalla on. Hienoa, että löytyy tuomareita, jotka ovat perehtyneet rotuun ja arvostelevat rotumääritelmän mukaan ja tuomaria lainatakseni ”You never can be too spesific with the size.”! Koostaan huolimatta Nuuk oli lopulta ROP ja Urkki PU2 kera sertin. Nartuissa Maikki ansaitetusti voitti Ifen ja oli siis lopulta VSP. Toukokuu oli kivan lämmin täällä Pohjois-Karjalassa ja meidän vapaa-aika kuluikin pääasiassa ulkoillessa ja tutustuessa uuteen asuinalueeseemme. Löydettiin mm. upeat korvasienimaastot ihan tuosta vierestä. Toukokuun lopussa olikin vuorossa sitten ensimmäinen ulkomaan reissu koiranäyttelyyn, OMALLA AUTOLLA. Oltiin Katin kanssa ilmoitettu Nuuk ja Maikki Eestin voittajaan ja kun kumpikaan meistä ei innostunut bussimatka ajatuksesta niin emännät täräytti lähteä paikan päälle omalla autolla. Ja kaikki sujui kyllä enemmän kuin hyvin, Tallinna on yllättävän helppo kaupunki suomalaiselle ajaa. Koirilla laivamatka sujui omassa autossa hyvin ja ilman suurempaa stressiä. Näyttely stressasi minua todella, olihan meillä tuomarina japanilainen Satoshi Bessho. Mies, joka on arvostellut japanilaisia rotuja useissa maailmanvoittajissa ja erikoisnäyttelyissä ympäri maailmaa, joten nyt oli ns. tosi kyseessä. Tiesin tuomarin arvostavan japanilaisissa roduissa päätä, ilmettä, rakennetta ja liikettä. Kehämme oli myöhässä reilun tunnin ja jännitys kerkesi tänä aikana kasvaa aikamoiseksi. Kun lopulta pääsimme Nuukin kanssa kehään ja Nuuk oli oma ihana itsensä, loppui omakin jännittäminen ja kun käteen tökättiin CACIB ja serti niin eihän siinä osannut kuin iloita. Myös Maikki sai kaikki mahdolliset, joten nyt meillä on siis kaksi uutta Eestin muotivaliota, niin ja totta kai Eestin voittajat 2015. Ja rodussaan ensimmäiset sellaiset. Parikilpailussa Maikki ja Nuuk oli lopulta sitten ROP-pari kera hienon arvostelun (luettavissa Tulokset-sivuilta myöhemmin). Päivä Kalev-stadionin hornan kattilassa oli KUUMA ja rusketusrajatkin saatiin tai taidettiimpa me ihan palaa. Näin kävi myös edellisellä kerralla kun tuolla vuonna 2007 olin.
Kesäkuu oli tyypillinen kesäkuu Suomessa eli saatiin vettä ja oli viileää. Ainakin koirien kanssa on ollut hyvät kelit ulkoilla, jos ei muuta. Urkki ja Maikki kävivät näytillä Tuurissa Miljoonakoirassa 13.6 tuomaroitavana Jari Forsilla Urkin ollessa ROP ja Maikki VSP. Seuraava koitos olikin Pieksämäellä juhannuksen jälkeen, jossa osat menivätkin toisin päin ja Maikki pääsi ryhmässä myös kuuden parhaan joukkoon! Tämä kesä oli kaikinpuolin minulle ns. uusi ja tuntematon, koska minulla oli ensimmäinen palkallinen kesäloma. Loman alussa suuntasin koirien kanssa Vantaalle Tverinien luokse, jossa vietinkin kolme päivää. Näihin kolmeen päivään mahtui lämpöä, näyttelytreenejä, näyttelyitä ja koiran astutuksia. Ife ”the Prinsessa” päättikin vallata Tverineillä itselleen oman huoneen, jossa oli muistivaahtopatja sängysssä. Joten onko yllätys ettei jaettu sänky minun ja Nuukin kanssa tälle herkkupyllylle kelvannut ja miten niin kai on mukavuudenhaluinen? Perjantai-iltana Jakulla ja Akalilla oli siis näyttelytreenit, joita lähdin mukaan seuraamaan. Lopulta kuitenkin löysin itseni Jakun hihnan päästä treeneistä :O. Nämä olivat siis viime hetken treenit ennen lauantain Tuusulan näyttelyä, joten olihan se handlerin varmaan ihan hyvä koiran kanssa treenata. Tuomarina kailla oli Janusz Opara Puolasta, joka itse vaimonsa kanssa kasvattaa basenjeja, joten odotettavissa oli tiukkaa tuomarointia. Uroksia oli paikalla kaksi ja Jaku oli upeasti PU1. Akali esiintyi hienosti ja saikin siis ensimmäisen sertinsä. Tyttö olikin kovasti kehittynyt ulkomuodollisesti maaliskuusta ja saanut lisää massaa ja muutenkin täytettä kroppaansa. Lopulta Jaku sai ensimmäisen ROP-ruusukkeensa seinälle ja Akali oli VSP. Onnittelut Tuomakselle ja Katille ja Kristinalle, niin ja kiitos mahtavasta viikonlopusta! Maanantaina pakkasin Helsingistä sitten mukaani Tuomaksen ja Jakun ja suunnattiin lauman kanssa kohti Savoa. Mökillä meillä riittikin vilinää ja melskettä kolmen kain, neljän schipperken ja yhden kissan kanssa. Jaku ei oikein tuosta kissasta niin perustanut, joka on totta kai ihan ymmärrettävää kun ei ole kissojen kanssa kasvanut ja kun puhutaan rodusta, jolla on metsästystausta niin ei tuo kovin yllätyksenä tullut. Sää ei meitä mökillä oikein suosinut, mutta onneksi päästiin edes hieman koirien kanssa ulkoilemaan ja veneilemään. Nuuk sai metsästä haavaan silmäänsä sillä seurauksella, että silmään piti ottaa silmätipat ja täten Nuukin osalta erikoisnäyttely jäi sivuun :(. Jaku tuli toimeen äitini schipperkejen kanssa erinomaisesti ja taisipa meidänkin siput hieman ihastua tähän stadilaiseen. Meidän road trip jatkui mökkeilyn jälkeen sitten kohti Nastolaa 12.07, jossa oli siis erikoisnäyttelymme. Paikalle oli ilmoitettu ennätykselliset 7 kainkoiraa, mutta kun Nuuk jäi pois kehästä niin paikalla oli vain kuusi. Tuomarina meillä oli Erika Häkkinen ja meidän teamin osalta tulokset olivat hyvinkin, noh, kirjavat :D. Urkki ja Akali saivat hyvät, Jaku erittäin hyvän, Ife erinomaisen ja Maikki erinomaisen ja SA:n. Maikki oli myös lopulta VSP. Ife kyllä oli totaalinen yllättäjä tuloksellaan, olihan se aivan liian ylipainoinen ja laiskasti liikkuva kehässä. Tuomari kyllä meille siinä narttuja palkitessaan sanoikin, että hän tykkää vahvoista koirista. Tosin mun mielestä Ife oli läski, ei vahva :D. Onnittelut ROP-koiran omistajille ja Katille ja Jussille Maikin VSP:stä :)!
Nastolasta meidän road trip jatkui sitten kohti iloista Pohjois-Karjalaa. Valitettavasti sää ei meitä sen enempää täällä suosinut kuin Savossa. Kuitenkin päästiin vieraiden kanssa käymään Kolilla ja muutenkin tutustumaan millaiset lenkkipolut meillä täällä on. Jaku näytti ainakin nauttivat luonnon läheisyydestä ihan täysillä. Vaikka Kolilla olen itse useaan otteeseen käynyt, niin kyllä ne maisemat ovat edelleen pysäyttävät. Akali kävi pyörähtämässä Hyvinkäällä Paavo Mattilan tuomaroitavana 18.07 tuloksena erittäin hyvä. Road trip päättyi heinäkuun loppupuolella, kun palautimme Jakun omistajineen takaisin kotiinsa Helsinkiin. Käytiin yhdessä porukalla vielä tutustumassa Nuuksion kansallispuistoon, joka oli kyllä ainakin minulle iso pettymys. Polut olivat leveitä ja maasto oli kuin tuossa meidän lähimetsikössä olisi ollut lenkillä. Urkin tämän kauden viimeinen näyttely oli Mikkelissä 25.07 ja olihan siellä luonnollisesti myös Maikki paikalla, tuomarina oli Hannu Talvi. Tällä kertaa tästä parivaljakosta Maikki oli ROP ja Urkki VSP. Ryhmäkehästä oli tullut sitten vain lämmintä kättä.
Elokuussa säät olivatkin sitten mitä parhaimmat ja lämpöä riitti, luonnollisesti kun piti palata takaisin töihin. Elokuun alussa meillä Joensuussa järjestettiin kaksi päiväinen Elo-Karelia näyttely, jonne olin Nuukin ilmoittanut molemmille päiville. Lauantaina kehässä oli mukana myös Maikki. Maikki oli kyllä totaalisen karvaton ja sille odotettiinkin ensimmäistä eh:ta, joka kuitenkin jäi edelleen saamatta. Lauantain KV näyttelyssä tuomarina toimi ruotsalainen Nina Karlsdotter, joka valitsi Nuukin ROP:ksi ja Maya oli VSP. Käytiin Nuukin kanssa ryhmäkehiä ennen kotona hiukan lepäämässä, mutta silti minulla oli RYP-kehässä mukana äärimmäisen väsynyt ja kiukkuinen koira, joka vain räksytti ja kenkkuili koko ajan. Ei ole kyllä pitkään aikaan hävettänyt noin paljon koiran takia, mutta päivä oli kyllä pitkä ja Nuuk syönyt ja juonut huonosti. Joten ei suureksi yllätykseksi tullut ryhmäkehistä mitään :D. Sunnuntaina meillä oli tuomarina gibraltarilainen Elizabeth Gonzalez, joka vaikutti todella tiukalta tuomarilta mitä kehää seurasi. Astuttiin Nuukin kanssa kehään ja tuomarin kasvoille nousi leveä hymy ja isoon äänen hän sanoi ”Oh, he is gorgeous!”. Väkisinkin itselle tuli siinä samalla pari senttiä lisää, niin ylpeä olin Nuukista. Arvatenkin Nuuk oli sitten ROP kera hienon arvostelun. Lauantain katastrofaalisen ryhmäkehä esityksen jälkeen en meinannut alun perin osallistua sunnuntain ryhmäkehiin, mutta kun huomasin että samainen tuomari ottaisi myös ryhmän niin pyörsin päätökseni. Käytiin kotona välissä nukkumassa, lenkkeilemässä ja tankkaamassa ja tämä kannatti, kun ryhmäkehässä minulla oli mukana taas oma virkeä ja rauhallisesti esiintyvä Nuuk. Ryhmäkehissä meidät valittiin kuuden parhaan joukkoon ja olin ihan mielettömän innoissani jo tästä, että yli 30 rodusta päästiin tänne asti. Yksilöarvosteluiden jälkeen tuomari valitsi jatkoon vielä neljä parasta koiraa ja olin pyörtyä, kun tajusin että meitä ei käteltykään kehästä ulos vaan siellä me seisoimme. NELJÄN PARHAAN joukossa! Lopulta tuomari ojensi meille vihreän ruusukkeen eli Nuuk oli RYP-4. Aivan mieletön saavutus ja historiallinen sellainen, Nuuk on tänä vuonna jo muutamalla näyttelyllään sijoittunut kahdesti ryhmässä. Iloani ei voi sanoin kuvata. Loppusyksyyn Nuukille ei mitään näyttelyitä ole suunniteltu ja Messarikin on vielä harkinnassa. Äijä kyllä vaihtaa juuri sopivasti nyt karvaa, joten voi olla että sen sinne ilmoitan, kun olisi jopa ehkä hyvässä karvassa siellä. Näyttelykesän päätös oli edessä sitten Tallinnassa elokuun toiseksi viimeisellä viikonlopulla, kun suunnattiin Jakun ja Maikin kanssa Baltian Voittajaan. Nuukkia en tuonne ilmoittanut, koska halusin kokeilla onnea Jakun kanssa, josko sillekin joku titteli ulkomailta saataisiin. Jaku ja Maikki matkustivat sulassa sovussa yhteisessä häkissä koko matkan ajan ja ensikertalaiselta Jakulta laivamatka sujui mallikkaasti konkari siskon avustuksella. Tuomarina meillä Baltian voittajassa oli Gerard Jipping Alankomaista. Meidän luona kävi muutamakin virolainen tutustumassa rotuun ja ainakin Jaku hurmasi kaikki leidit ”anna pusu”-tempullaan, joten voi olla että pian Eestiinkin saadaan ensimmäiset kainkoirat ;). Jaku oli luonnollisesti ensimmäisenä kehässä ja käyttäytyi varsin mallikkaasti. Tuomari saneli arvostelun varsin kovaan ääneen niin että kuulin sen ja kaikki koirassa oli erinomaista ja lopputulokseksi saatiinkin ERI1, SA, serti ja CACIB. Täten Jakusta tuli siis Eestin muotovalio ja samalla Baltian voittaja 2015. Maikki oli edelleen karvaton ja se tuomarille aiheuttikin pään vaivaa, että onko sillä oikeanlainen turkki vai ei. Lopulta myös Maikki sai ERI1, SA ja CACIB:n eli myös siitä tuli sitten Baltian voittaja 2015. Lopulta tuomari valitsi Jakun ROP:ksi, joten viemisiä omistajalle riitti :). Helteestä huolimatta jäätiin vielä ryhmäkehiin, jotka olivat tällä kertaa ajallaan. Ryhmässä meillä oli sama tuomari kuin rotukehässä, mutta menestystä ryhmistä ei tullut. Kuitenkin mallisuoritus Jakulta, joka oli reissussa ilman omistajaa ja ensimäistä kertaa ulkomailla. Onnittelut vielä Katille ja Tuomakselle uusista Baltian Voittaja-titteleistä! Jaku oli matkakumppanina aivan mahtava ja otan sen reissuun toistekin.
Loppuun vielä pentu-uutisia, kopioin tähän saman tekstin joka löytyy myös kennelimme FB-sivuilta. Odottavan aika on pitkä ja Putroa lainatakseni "ei auta kuin vaan yrittää ja yrittää ja yrittää Se täydellinen löytää". Tässä on nyt muutaman kuukauden ajan odotettu uutisia Japanista pennuista, mutta sopivia ei ole vielä löytynyt. Kasvatustoimintani tarkoitus ei ole kasvattaa määrää ja täten tuoda mitä sattuu tuntematta/tietämättä sukutauluja ja tuoda koiria joka vuosi. Haluan rauhassa kuulostella ja katsella mitä edellisistä tuonneista niin meille kuin maailmallekin kehittyy niin luonteiden kuin terveyden osalta. Tässä siis syy miksi kenneliini ei niin kovalla tahdilla kuin muille tule koiria, emme mene perse edellä puuhun niin sanotusti ;). Plus viime vuoden puolella voimaan tulleet uudet EU-määräykset tuontien osalta vaikeuttavat koiran tuontia, koska koiran pitää olla vähintään 15 vk ikäinen tuotaessa ja täten rokotettu rabiesta vastaan. JOS sinulle siis tarjotaan kainkoiran tai muun rotuista pentua Japanista, joka on tuonti hetkellä alle 12 vk on se luultavasti tuotu Suomeen väärillä papereilla tai salakuljetettu Suomeen! Molemmissa tapauksissa pennun tuoja syyllistyy rikokseen ja pahimmassa tapauksessa rokottamaton pentu tuo Suomeen mukanaan tarttuvia tauteja. Joten ota asioista selvää ja luota vain kasvattajaan, joka noudattaa EU:n asettamia tuontimääräyksiä. Syksy on muutenkin pentuaikaa niin meillä kuin maailmalla ja raotetaan sen verran, että teemme yhteistyötä kahdenkin eurooppalaisen kennelin kanssa tässä syksyllä ja tästä toivottavasti myöhemmin lisää. Maikki ja Urkki menevät terveystutkimuksiin tässä syyskuussa ja toivottavasti myös omalle kennelnimelle saadaan pentue/pentueita tänä vuonna :). Otathan yhteyttä, jos pentueemme kiinnostavat.
03.05.2015
Kevät on Joensuussa jo pitkällä ja meidän kevät onkin ollut varsin kiireinen. Huhtikuussa muutettiin koirien kanssa Lehmoon Kontiolahdelle asumaan. Nyt on koirilla oma piha, jossa viettää aikaa ja oleskella :). Muutenkin asumme nyt hieman syrjemmässä ja lähellä aivan mahtavia lenkkipolkuja. Koirat ovat ainakin nauttineet uusista maisemista, kun lenkkipolkumme kulkevat harjuilla ja lampien läheisyydessä. En malta odottaa kesää, että koirat pääsevät uimaan. Kaiken muuttohässäkän keskellä on keretty käymään näyttelyissäkin. Pääsiäisenä oli Imatran kansallinen näyttely, jossa kävi näytillä Urkki ja Maikki. Urkki oli ROP saaden sertin ja Maikki VSP. Meidän oman lauman tämän vuoden ensimmäinen näyttely oli Outokummussa 18.04. eli melkein kotinäyttelystä voi jo puhua. Tuomarina meillä oli Astrid Lundava Eestistä. Nuuk oli ROP ja kaikkien suureksi yllätykseksi Ife oli VSP eli sai täten myös toisen sertinsä. Ife käyttäytyi kehässä hienosti, antoi katsoa hampaat ja tuomarin kopeloida itsensä läpi. Ryhmätuomarina meillä oli samainen Astrid Lundava. Kokoomakehässä tuomari ei edes vilkaissut meitä ja olin aika varma, että meidän peli oli tässä. Yllätys oli suuri, kun meidän valittiin jatkoon. Kun pahimmasta shokista oli päästy yli tajusin, että eihän meitä ole kuin neljä valittuna jatkoon eli meille tulisi ensimmäinen ryhmäsijoitus! Siinä sitten täristen seisoin, kun sijoituksia alettiin luetella. Nelossija meni, samoin kolmas ja siellä me vielä Nuukin kanssa seistiin. Lopulta jännitys ja odotus päättyi ja meidät kuulutettiin kakkoseksi. Tämä on korkein ryhmäsijoitus mitä kailla on koskaan ollut. Olin edelleen ihan shokissa ja en edes tajunnut laittaa Nuukkia seisomaan ”hienosti” kuvaa varten, mutta kuva on meidän näköinen :D. Eilen meillä oli sitten ns. monta rautaa tulessa, kun me olimme Tohmajärvellä näytillä ja Maikki Tampereella. Ifellä oli nyt siis serti katkolla ja itsellä ei ollut odotukset kovin korkealla, koska tuomarina meillä oli allrounder Paavo Mattila. Pirkko Pyyleväinen kuitenkin yllätti omistajansa totaalisesti ja sai erinomaisen SA:n kera eli näin siitä sitten tuli muotovalio. Aivan uskomatonta miten Ife on kehittynyt ja saanut itsevarmuutta. Nuuk oli ROP ja täten Ife VSP. Kiitokset taas Annaliisalle seurasta ennen ryhmäkehiä ja avusta kehässä :). Ryhmäkehässä ei sen kummemmin pärjätty, mutta käytiin ainakin näytillä. Maikki oli Tampereen kansainvälisessä näyttelyssä ollut isänsä tapaan ROP ja saanut CACIB:n. Tuomarina oli ruotsalainen Ewa Nielsen. Joten upea päivä meidän tiimin koirille! Seuraava koitos meillä onkin sitten kahden viikon päästä Varkaudessa, jonne on ilmoitettu Ife, Maya, Nuuk ja Urkki. Pääsee äiti ja tytär kohtaamaan kehässä ensimmäistä kertaa. Pitää jossakin vaiheessa lisäillä galleriaan uusia kuvia koirista. Hätäisille tuoreita kuvia löytyy Facebook-sivuiltamme, löydät meidät sieltä hakusanoilla ”Kennel Gekkoo No”.
27.03.2015
Kennelimme ensimmäinen pentuetapaaminen oli helmikuun viimeisenä viikonloppuna Kangaslammilla. Paikalle saapui Tuomas ja Jaku, Tverinin perhe Akalin kanssa ja Kraemerit Mayan, Urkin ja bullterrierierin kera. Olimme vuokranneet upean metsästysmajan, joka oli enemmän talo kuin maja. Perjantai-ilta meni vähän ”laumajärjestystä” etsiessä ja jokaisen asettuessa pitkän matkan jälkeen aloilleen. Lauantaina herättiin jo aikaisin, koska meillä oli sovittu tapaaminen sikojen kanssa. Eli käytiin siis kokeilemassa mitä meidän kaupunkilaiset sanoo villisioista. Aluksi koiria testattiin pienemmässä kujassa, jonne ne laitettiin yksitellen. Ensimmäisenä testiin laitettiin Akali, joka vähän arasteli alkuun, mutta rentoutui kuitenkin hieman ja intoutui jopa haukkumaan sikoja vähän. Kun ei kuitenkaan enempiä niille syttynyt niin päätettiin kokeilla mitä mieltä Jaku niistä on. Jaku syttyi sioille jo vähän enemmän kuin Akali ja haukkui ihan tosissaan niitä, into kuitenkin loppui hyvin äkkiä kun siat vaan röhnöttivät paikallaan. Ilmeisesti siatkin tajusivat ettei näistä kaupunkilaiskoirista tarvitse paljoa välittää ja puolustautua :D. Seuraavaksi oli vuorossa Ife, joka ei todellakaan ollut samanlaisessa kunnossa kuin edellisellä kerralla. Muutama haukahdus päästettiin ja sen jälkeen haluttiin takaisin mamman luokse. Menin sitten piiloon, mutta Ifepä päättikin istuutua ovelle odottamaan että mami tulee ja pelastaa päivän. Sama tilanne Nuukin kanssa, ei sitten olisi siat voineet vähempää kiinnostaa. Kyllä minä metsässä pulassa olisin, jos villisika tai karhu vastaan tulisi. Mutta onneksi niitä ei hirvittävästi Joensuun taajamassa näy :D. Kokeiltiin myös mitä bullterrieri on mieltä villisioista ja Winston the Bullterrier kyllä yllätti varmasti meidät kaikki positiivisesti sitkeällä haukullaan. Pienen kahvitauon jälkeen kokeiltiin koiria sitten isommassa sikakujassa. Laitettiin siihen sitten Jaku ja Akali yhdessä ja Jakun myötä Akalikin uskaltautui lähemmäksi sikoja ja hieman niitä haukuttiinkin. Mutta kyllä myös Jakun ja Akalin omistajat saisivat itse itsensä metsästä tiukan paikan tullen pelastaa :D. Ife ja Nuuk olivat yhtä flegmaattisia yhdessä kuin olivat yksinään. Urkki ja Maikki ovat käyneet sikojen luona vierailuilla niin monesti, että siat eivät paljoa enää kiinnostaneet vaikka kyllä niille muutama haukahdus suotiin. Winston taas olisi jaksanut haukkua sikoja siihen asti, että joku sen sieltä kantaa pois. Joten Savon ehdottomaksi villisikakunkuksi kruunattiin bullterrieri Winston. Se siis niistä meidän hurjista metsästäjistä :D. Koska emme ole vielä kunnolle päässeet porukalla juhlistamaan vuoden 2014 hurjaa näyttelymenestystä ja kennelin ensimmäisiä valioita, niin illasta oli sitten vuorossa kakkua ja kuohuviiniä. Viikonlopun positiivinen yllätys oli Umpi-Irma Ife, joka kävi pyytämässä rapsutuksia melkein kaikilta paikalla olleilta ja meni pitsan perässä jopa sohvalle kerjäämään. Olin erittäin positiivisesti yllättynyt kuinka avoimesti Ife käyttäytyi, vaikka osa oli Ifelle vieraita ihmisiä. Ifestä ja sen luonteesta / käytöksestä lisää myöhemmin. Mitattiin myös kaikki koirat virallisesti ja tässä mitat: Jaku 51 cm, Akali 44 cm, Maya ~47 cm, Ife 45,5 cm ja Nuuk 49 cm. Urkki on mitattu joulukuussa ja oli noin 53 cm.
Maaliskuu on minulla ollut melko työntäyteinen ja kotona on lähinnä käyty pyörähtämässä. Kaikki vapaa-aika on käytetty eläinten kanssa ja onneksi säät ovat olleet suotuisat ulkoiluun. Viime viikonloppuna käytiin pyörähtämässä myös Lahdessa näyttelyssä sijoituskoirien Mayan ja Urkin kanssa. Koska minulla on ilmeisesti todella hyvä arpaonni, niin arpa soi minulle kehään Urkin. Täytyy kyllä myöntää, että alkuun vähän jänskätti miten kehässä sen kanssa pärjään, mutta se meni paremmin kuin odotin. Aivan mahtava pakkaus se on, kun pääsee vähän paremmin tutustumaan. Ai niin, Urkki punnittiin aikaisemmin maaliskuussa ihan eläinlääkärissä ja painoa pojalla on hurjat 24 kg! Ja se on kyllä kaikki täyttä lihasta, koska ylimääräistä tuosta pakkauksesta on vaikea löytää. Tuomarina meillä oli Leni Finne. Urkki sai erinomaisen ilman SA:ta, turkki on kuulemma vääränlaatuinen. Maya oli VSP kera CACIB:n ja sillä oli myös vääränlainen karvanlaatu. Oli aikamoinen yllätys kuulla näin kuuden vuoden jälkeen, että koirillani on vääränlainen karva kun kaikille muille tuomareille, ja ihan japanilaisillekin, ne on tähän menneessä olleet oikeanlaiset. Molemmat koirat käyttäytyivät kehässä hienosti huolimatta pienestä hulabaloosta kehän laidalla ennen kaiden vuoroa. Kehän laidalla yksi akita siis pääsi puremaan ihmistä ja tilanne sai ainakin minut hetkeksi aika lukkoon, koska samankaltaisessa tilanteessa on itse aikoinaan ollut.
Tästä päästäänkin aasinsillan kautta Ifeen. Missään vaiheessa en ole peitellyt Ifen arkuutta vieraita ihmisiä ja tilanteita kohtaan ja meidänkin alkuvaiheista kyllä pyrin aina avoimesti kertomaan. Olen miettinyt tuota tapahtumaa tällä viikolla paljonkin ja miettinyt Ifeä ja sen käyttäytymistä. Ifestä olisi voinut tulla pelkopurija, siitä olisi voinut kehittyä hyvin arvaamaton koira, koira jonka kanssa normaali elämä ei olisi onnistunut. Jos siis arkuus olisi kovinkin paljon sen perimässä. Tein paljon virheitä Ifen ja sen arkuuden kanssa, koska sain niin paljon erilaisia neuvoja ja koska kasvattajastakaan ei ollut mitään apua niin epätoivoisena kokeilin kaikkea. Eniten satutti, kun kuulin erään kain omistajan kautta, että kasvattaja oli Jenkeissä väittänyt minun itse tehneen Ifestä aran ja pelokkaan. Tunsin epäonnistuneeni täysin ja minä kun olin olevinaan niin hyvin valmentautunut haastavaan rotuun. Kun lopulta Joensuuhun muutettaessa saatiin kunnollista ja asiantuntevaa apua tilanteemme alkoi helpottaa ja löydettiin yhteinen sävel ja arki on tullut päivä päivältä helpommaksi Ifen kanssa. Nykyisin Ife lenkeillä ollessamme käy iloisesti häntä heiluen moikkaamassa uusia ihmisiä, jos ihminen näyttää ns. vihreää valoa. Myös lapset päästetään jo rapsuttamaan, onpa Ife muutamalle pusutkin poskelle antanut. Näissä tilanteissa en ole pysyä housuissani, koska tekisi mieli vaan kehua Ifeä niin hurjasti että koko Joensuun Rantakylä raikaa. Mutta näissäkin tilanteissa pitää osata hieman tuntea lapsia, että kuinka he lähestyvät koiria ja annanko lupaa rapsuttaa koiria. Onneksi Joensuussa on niin fiksuja lapsia, että ei rynnätä ilman lupaa koiria rapsuttelemaan. Syy miksi jaksan Ifen käytöksestä kerta toisensa jälkeen kirjoittaa on se, että kuulen mitä uskomattomia tarinoita koirastani kerrottavan, edelleen vaikka olen asianomaisia pyytänyt ihan meille kotiin katsomaan millaisten ”vatipäiden” kanssa elän. Ei, Ife ei ole ihanteellinen kai käytökseltään, mutta en ole koskaan niin väittänytkään. Ifen ja Nuukin jälkeläiset ovat mitä ihanimpia koiria luonteeltaan ja kaksi näistä asuu perheessä, jossa on pieniä lapsia ja koirat tulevat hyvin lasten kanssa toimeen. Jos Ifen arkuus olisi sen perimässä, niin uskon että se olisi periyttänyt sitä hyvin vahvasti jälkeläisilleen. Silti en ole kahden vuoden aikana kuullut yhtään valitusta kasvattieni luonteesta ja osan elämää läheltä seuranneena voin hyvillä mielin todeta, että yhdelläkään ei Ifen kaltaista arkuutta ole esiintynyt. Jaku ja Akali molemmat elävät suurkaupungin vilinässä ja ovat erinomaisia citykoiria. Maikki, Fujiko ja Riki taas asuvat ns. syrjäseudulla, mutta silti ovat varmoja ja toimivia pelejä isommassakin hälinässä. Toivonkin, että tämä kirjoitus saavuttaisi myös koirieni luonteita arvostelleet ihmiset ja näin lopettamaan perättömät puheet luonneviasta. Jos et tiedä mistä puhut, parempi pitää suu kiinni. Minä tiedän mistä puhun, olen jakanut tämän koiran kanssa sängyn viimeiset kuusi vuotta. Tämä kirjoitus onkin hyvä lopettaa vanhaan intiaanien sananlaskuun ”Arvostele toista vasta sitten kun olet kulkenut hänen mokkasiineissaan kuun kierron ajan.”.
28.01.2015
Vaikka ja vallan mitä on tapahtunut edellisen päivityksen jälkeen. Aloitin työt elokuussa ja siksi päivityksetkin ovat siis hieman sivuilta unohtuneet. Urkin ensimmäinen virallinen näyttely oli syyskuussa Äänekoskella ja tuloksena oli ROP ja ensimmäinen serti, joten mukavasti alkoi Urkin näyttelyura. Lokakuussa käytiin koirien kanssa sitten silmäpeilauksessa, kun Japanissa oli todettu kailla sarveiskalvon endoteliaalinen dystrofia, joka on eräs korneadystrofian muoto. Molemmat koirat saivat terveen paperit, mutta Ifen vasemmasta silmästä löytyi arpi. Eläinlääkärin mukaan arpi on mitä todennäköisemmin kissan aiheuttama, mutta voi olla myös tuota dystrofiaa. Tilannetta tarkkaillaan Ifen osalta ja käydään vuosittain tarkastuksissa. Urkilla on suvussaan samoja koiria kuin tuolla sairastuneella koiralla, joten myös sen kohdalla silmien tilannetta tarkkaillaan. Loka- ja marraskuu olivat muuten tasaisen tylsää oleskelua koirien kanssa, vettä satoi melkein joka päivä. Ja marraskuussa tuli vielä räntää ja aurinkoa e paljoa näkynyt. Marraskuussa pistäydyttiin Jyväskylän KV:ssa Urkin, Maikin ja Nuukin kanssa. En ole koskaan jännittänyt mitään näyttelyä niin paljon kuin tätä. Syynä jännittämiseen oli meidän tuomari, joka oli Hans ”Hasse” Lehtinen. Ei enempää eikä vähempää, mies joka valitsi tämän vuoden Maailmanvoittajassa BIS-kehän. Ennen kehää tärisin ja minua oksetti, koska jännitin niin paljon. Luotin kyllä Nuukkiin täysin, että se osaa esiintyä jne., mutta kyllä se jännittää tämmöistä nuorta ja aloittelevaa harrastajaa viedä koira legendalle. Urkki aloitti kainkoirien kehän ja esiintyi mallikkaasti, tuomari arvosteli pitkään ja minulla sydän alkoi hakkaamaan entistä enemmän siellä kehän laidalla. Lopputuloksena oli kuitenkin ERI1 ja SA. Nuuk oli oma mahtava itsensä ja minun ei tarvinnut kun vastata tuomarin kysymyksiin ja pitää hihnasta kiinni. Nuuk oli lopulta PU1 ja sai CACIB:n. Tuomari tykkäsi Urkista selvästi enemmän, mutta kun se on vielä kovin nuori ja kesken kehityksen niin Nuuk vei tällä kertaa voiton. Maikki oli ainut narttu saaden täten sertin ja CACIB:n. Joten ROP-kehässä kohtasivat jälleen isä ja tytär. Maikki vei oikeutetusti voiton kotiin, joten Nuuk sai tyytyä olemaan VSP. Lehtinen toivoi lisää kulmauksia Nuukille, mutta sehän on nyt tietty että sen kulmaukset on surkeat. Myös koosta saatiin taas noottia, myös asia joka on tiedossa. Hän oli ollut edellisellä viikolla arvostelemassa kainkoiria Hong Kong:ssa ja sanoi, että ihan samanlaisia yksilöitä koon ja värin puolesta siellä oli ollut.
Jaku kävi marraskuussa terveystutkimuksissa Per Axelssonilla, jossa tarkistettiin silmät, polvet, kyynärät ja lonkat. Lonkat lähtivät Kennelliittoon varmana B:nä ja mahdollista oli, että saattavat palautua C:nä. Viikon jännityksen jälkeen saatiin sitten viralliset tulokset, jotka olivat lonkat A/A, kyynärät 0/0, silmät terveet ja polvet 0/0. Mainintaa tuli matalista lonkkamaljoista, jotka ovat siis rodulle ominaista tai ainakin usealla yksilöllä on matalat lonkkamaljat. Mutta kasvattaja voi vain olla iloinen näin upeista tuloksista :).
Joulukuun alussa olikin sitten vuorossa vuoden viimeiset näyttelyt eli Voittajat. Mitään odotuksia näyttelystä ei ollut, mutta onhan se tapahtumana jo sellainen että pakko sinne on päästä. Yövyttiin Urkin ja Maikin omistajien kanssa samassa huoneessa ja suhteellisen hyvin kaikki sujui, vaikka huoneessa majoittui kaksi urosta ja narttu. Lauantaina oli vuorossa Helsingin Voittaja ja tuomarina meillä oli Robert Blümel Itävallasta. Kainkoiria oli ilmoitettu mahtava määrä, 6 kpl, joten saatiin hieman kilpailun tuntua ilmaan. Juniori urokset aloittivat kehän ja vastakkain oli kaksi Japanin tuontia. Urkki pisti homman hieman ranttaliksi, jätkällä on nyt iskenyt murkkuikä ihan tosissaan. Tuomari ilmeisesti kuitenkin tykkäsi vähän villimmästä menosta, koska Urkki voitti oman luokkansa ollen täten Helsingin Juniori Voittaja 2014. Ei lainkaan huonosti. Jaku ja Nuuk voittivat myös oman luokkansa. Nuukilla ei ole koskaan ennen ollut PU-kehässä näin paljon kisakumppaneita, joten kyllähän se jänskätti miten käy. Kaiken kaikkiaan lopputulos oli hieman yllättävä: Nuuk oli PU1, Urkki PU2 ja Jaku PU3. Joten saimme uroksissa taas kertaalleen kaikki mitä pystyimme saamaan. Itse olisin toivonut, että Jaku olisi ollut kakkonen, mutta tällä kertaa näin. Näin ollen siis Nuukista tuli Helsingin Voittaja 2014. Narttuja oli ilmoitettu kaksi: Akali ja Maya. Molemmat saivat erinomaiset ja SA:n. Akali antoi käydä itsensä hienosti läpi ja suostui tällä kertaa jopa kävelemään :D. Maya oli sitten PN1 ja Akali PN2. Loppujen lopuksi Maikki oli taas kertaalleen ROP ja Nuuk VSP. Tuomari ihastui todella Mayan kauniiseen päähän. Ryhmässä Maya jaksoi vielä hyvin, mutta jatkopaikkaa ei irronnut. Todella upeaa, että hokkaido pääsi kahdeksan parhaan joukkoon. Sunnuntaina meillä olikin tuomarina Anneli Pukkila, joka arvosteli kait myös erikoisnäyttelyssä. Urkilla oli todella uhma päällä ja käytös kehässä sen mukaista. Täytyy ihmetellä tuomarin sitkeyttä koiran arvioinnissa ja ennen kaikkea sitä ettei antanut EVA:a. Tuloksena oli Urkin ensimmäinen EH. Jakun tulos pysyi samana kuin erkkarissa eli myös EH. Nuuk oli PU1 ja täten myös Voittaja 2014. Akali paransi hienosti tulostaan kesästä hyvästä erittäin hyväksi. Maya keräsi taas koko potin saaden itselleen Voittaja 2014 – tittelin. Maikki päihitti taas isänsä ROP-kehässä. Tuomari kaipasi Nuukille, yllätys yllätys, lisää kulmauksia ja muilta koiriltamme parempaa käytöstä. Kaiken kaikkiaan hieno viikonloppu ja ylipäätään koko vuosi: erkkarin, maailmanvoittajan ja voittaja-näyttelyiden ROP & VSP:t tulivat koirillemme, joten ei voi valittaa, ainoastaan yksi saavutettavissa ollut titteli jäi saamatta eli Juniori Voittaja 2014. 15 näyttelystä koiramme olivat 10 x ROP, 8 x VSP, 3 x PN2, PU2 ja PU3. Tässäpä vielä tämmönen koko perheen pönötys kuva.
Vuodenvaihde sujui meillä rauhallisesti, mitä koirat nyt hieman paukkuja pelkäsivät. Toivottavasti tänä vuonna pääsemme toteuttamaan haaveen mökkivuodenvaihteesta kaukana keskustan paukkeesta. Joensuussa on ollut aivan mahtavat lenkkeilykelit, vaikka pakkasta on ollut suhteellisen reilustikin. Onneksi omien koirien pakkasen sietokyky on hyvä ja lenkeille pääsee, kun oma varustus on kunnossa. Loppiaisena käytiin viettämässä koirien kanssa pari päivää Kolin luonnon rauhassa. Minulla ei ollut kokemusta Kolista talvella ja varsinkaan koirien kanssa, mutta kun itselle vuokraa lumikengät niin hyvät samoilu mahdollisuudet koirallisille on myös talvella. Tammikuun puolivälissä Ifeltä poistettiin myös yksi P1, koska se oli jo melko irti. Syytä ei tiedetä, mutta ainakaan hammaskivi sen aiheuttaja ei ollut. Ien ei ollut tulehtunut tmv., hammas oli vain irti.
Tammikuussa päästiin myös sertijahtiin, kun Jaku ja Maikki oli ilmoitettu Turun KV:hen tavoittelemaan molempien viimeistä sertiä muotovalion arvoon. Tuomarina oli Erwin Manders Alankomaista. Tuomarista ei ollut mitään etukäteistietoja ja kyllähän se vähän jännitti kehään kävellä. Shiboja seurailin sivusilmällä ja ei tuomari mikään ERI-automaatti ollut. Eniten jännitti miten Jaku suhtautuu käsittelyyn, kun sitä oli käyty ennen näyttelyitä harjoittelemassa ja ennen kehää myös moni rodusta kiinnostunut pääsi leikkimään tuomaria. Ja wau! Eron kyllä huomasi ja näki koirasta, luottoa vieraisiin ihmisiin oli tullut ja jätkä seisoi kuin tatti tuomarin käydessä sitä läpi. Tuomari oli tarkka, mittasi pään ja rungon mittasuhteet ja liikkeet olivat myös tärkeät eli sai juosta useamman kuin yhden kiekan. Itkuhan siinä meinasi päästä, kun arvostelun päätteeksi kuulee sanat ”excellent and the whole packet”. Ja kyllä näytti Jakun omistajakin kehän laidalla olevan yllättynyt koiran saavutuksesta. Myös Maya valioitui samalla reissulla, tasaisen varma suoritus likalta jälleen :). Jakulle tuli kiitosta kauniista päästä, joka sillä kyllä onkin ja noottia tuli selän epätasaisuudesta kun tahtoo köyristää selkäänsä. Reissu oli minun osalta pitkä (kilometrejä kertyi yhteensä lähemmäs 1210 km), mutta erittäin kiva. Ei näitä reissuja voisi tehdä, jos porukka mukana ei olisi mieluista ja ns. samalla aaltopituudella. Joten kiitos matkaseuralle <3. Kesällä sit sinne Viroon ja Puolaan :P. Ja kyllähän se mieltä lämmitti kuulla kehuja omista kasvateista. Tuomarit yöpyivät samassa hotellissa kuin me ja kun oltiin siinä lähtöä tekemässä sattuivat tuomarit olemaan ulkona samaan aikaan odottamassa kyytiään ja kuulin yhden tuomarin sanovan ”Wow, Kais are here much better.”. Tästä on hyvä aloittaa uusi vuosi!
Tammikuussa päästiin myös sertijahtiin, kun Jaku ja Maikki oli ilmoitettu Turun KV:hen tavoittelemaan molempien viimeistä sertiä muotovalion arvoon. Tuomarina oli Erwin Manders Alankomaista. Tuomarista ei ollut mitään etukäteistietoja ja kyllähän se vähän jännitti kehään kävellä. Shiboja seurailin sivusilmällä ja ei tuomari mikään ERI-automaatti ollut. Eniten jännitti miten Jaku suhtautuu käsittelyyn, kun sitä oli käyty ennen näyttelyitä harjoittelemassa ja ennen kehää myös moni rodusta kiinnostunut pääsi leikkimään tuomaria. Ja wau! Eron kyllä huomasi ja näki koirasta, luottoa vieraisiin ihmisiin oli tullut ja jätkä seisoi kuin tatti tuomarin käydessä sitä läpi. Tuomari oli tarkka, mittasi pään ja rungon mittasuhteet ja liikkeet olivat myös tärkeät eli sai juosta useamman kuin yhden kiekan. Itkuhan siinä meinasi päästä, kun arvostelun päätteeksi kuulee sanat ”excellent and the whole packet”. Ja kyllä näytti Jakun omistajakin kehän laidalla olevan yllättynyt koiran saavutuksesta. Myös Maya valioitui samalla reissulla, tasaisen varma suoritus likalta jälleen :). Jakulle tuli kiitosta kauniista päästä, joka sillä kyllä onkin ja noottia tuli selän epätasaisuudesta kun tahtoo köyristää selkäänsä. Reissu oli minun osalta pitkä (kilometrejä kertyi yhteensä lähemmäs 1210 km), mutta erittäin kiva. Ei näitä reissuja voisi tehdä, jos porukka mukana ei olisi mieluista ja ns. samalla aaltopituudella. Joten kiitos matkaseuralle <3. Kesällä sit sinne Viroon ja Puolaan :P. Ja kyllähän se mieltä lämmitti kuulla kehuja omista kasvateista. Tuomarit yöpyivät samassa hotellissa kuin me ja kun oltiin siinä lähtöä tekemässä sattuivat tuomarit olemaan ulkona samaan aikaan odottamassa kyytiään ja kuulin yhden tuomarin sanovan ”Wow, Kais are here much better.”. Tästä on hyvä aloittaa uusi vuosi!