22.12
Vuosi lähenee loppuaan ja vuoden viimeinen näyttelykin tuli taputeltua hyvillä tuloksilla. Vuoden isoimmat skabat erikoisnäyttelyn jälkeen käytiin siis Helsingin messukeskuksessa 10.–11.12. Lauantaina Helsingin Voittajassa meillä oli tuomarina Perttu Ståhlberg, joka kohteli äärimmäisen ihanasti koiria ja oli muutenkin perusteltu arvosteluissaan. Nuuk oli yksin valioluokassa ja sai ERI1 ja SA:n. Paras uros luokassa Nuuk jäi perustellusti toiseksi kulmauksillaan eli lopullinen tulos oli PU2 vara-CACIB:n kera. Maya oli myös ainut valioluokan narttu ja lopulta VSP eli pokkasi itselleen Helsinki Winner 2016-tittelin. Sunnuntaina Voittajassa meillä oli tuomarina Merja Ylhäinen. Tällä kertaa Nuuk ja Maya vaihtoivat osia ja tavallaan jokainen sai jotakin eli lopulta Nuuk oli VSP ja Maya PN2. Näin Nuukin nimen eteen saatiin yksi titteli lisää eli Voittaja 2016. Tänä vuonna takana 11 näyttelyä ja kolme uutta titteliä, erikoisnäyttelyn voitto ja ryhmässä jatkoon pääsy Kangasniemellä; tähän on hyvä päättää näyttelyvuosi 2016. Nuukista näki sunnuntaina kehässä, että nyt on tauon paikka ja se tekee varmasti hyvää meille kaikille tämän vuoden jälkeen. Muutto, uusi työ ja Rommin katoaminen ovat tehneet vuodesta rankan monella tapaa meidän koko laumalle. On tämä vuosi tuonut paljon hyvääkin, josta päällimmäisenä voisin mainita uudet tuttavuudet koirapuolelta niin Suomessa kuin Pohjoismaissa. Lisäksi tammikuussa pääsin tapaamaan oikeata ”kai-gurua”, kun Brad Anderson oli käymässä Suomessa. Kiitos Riina, ilman sinua ja sinun ystävyyttäsi tämä ei olisi ollut mahdollista!
Rommin katoaminen on monessa suhteessa muuttanut asioita omassa elämässä. Lemmikkejä on meillä aina ollut ja niitä on jo alkanut tavallaan pitää itsestäänselvyytenä. Myönnän, että meidän elämä on tähän asti ollut aika pitkälle vain suorittamista. Aamu alkaa lenkillä, käyn päivän töissä, lenkille, syönti ja sen jälkeen TV:n katsomista ja nukkumaan. Ja seuraavana päivänä sama rumba alkaa alusta. Yhden perheenjäsenen äkillinen menettäminen sai minut miettimään lemmikkien todellista merkitystä ja niiden tuomaa seuraa ja eräänlaista viihdettä elämään, koskaan ei voi tietää milloin yhteinen aikamme on tullut täyteen. Olen alkanut pitää koirien kanssa enemmän hellyys/makupala/leikki/touhuamishetkiä ja töistä tullessa ennen lenkille lähtöä pidetään kunnon rapsuttelusessio, josta saan osani takaisin koirien pusuilla. Rommi oli meillä yleensä se kuka iltaisin käpertyi viereeni sohvalle nukkumaan, nyt sen paikan on ottanut Ife. Syksyllä käytiin myös meille hurja määrä näyttelyitä lyhyessä ajassa, elokuusta joulukuuhun kertyi seitsemän näyttelykertaa. Näyttelyitä olen harrastunut aktiivisesti vuodesta 2004 ja totta kai päämääränä on aina ollut se voitto ja harmittanut on, jos sitä roppia tahi vsp:tä ei ole kotiin tullut. Nyt kun on joutunut miettimään mikä todella on sen lemmikin merkitys ja kysynyt itseltäni pariinkin otteeseen miksi näyttelyissä käyn niin voiton ja titteleiden tavoittelu on jäänyt toisarvoiseksi. Näyttelyissä olen tänä vuonna päässyt tapaamaan ihan mahtavia uusia tyyppejä ja ennen kaikkea viettämään aikaa koirani ja ystävien kanssa. Oma stressaus näyttelyistä on loppunut ja se on näkynyt koirassa leikkisyytenä ja rentoutena kehässä. Jos koira on antanut parhaansa ja käyttäytynyt hyvin, niin sehän on kaikin puolin nappiin mennyt suoritus. Entä sitten, jos tuomarin mielestä toinen koira on ollut sitä parempi sinä päivänä? Jokainen arvostelu on sen hetken tuomarin tulkinta rotumääritelmästä ja jokainen koira oman perheensä tähti tai ainakin pitäisi olla.
Pentusuunnitelmista sen verran, että olen jutellut Kain omistajien kanssa ja päätin ajaa Ruotsiin astuttamaan Akalin seuraavasta juoksusta. Mette ja hänen äitinsä tulevat meitä sitten Norjasta vastaan. Minusta on upeata, että meillä on näin mahtavaa yhteispohjoismaista kasvatustoimintaa! Ife täyttää 29.12 8 vuotta! Mihin tämä aika on oikein mennyt? On tässä tullut useampaan kertaan mietittyä, kun rotua on Suomessa jo aika paljon, että olisiko Suomeen koskaan rotu löytänyt ilman että olisin tänne ensimmäiset yksilöt tuonut ja käynyt läpi rekisteröintirumbat ja ns. raivannut rodulle tien tänne. Tuskin rotu tässä mittakaavassa täällä olisi ilman minua ja vuosien työtä. Se työ rodun parissa ei suinkaan alkanut Ifen tänne tulosta vaan jo vuodesta 2005, jolloin ensimmäistä kertaa rotuun tutustuin. Olin odotuslistalla lähemmäs kaksi vuotta, jonka jälkeen piti selvittää rekisteröintiasioita, mihin yhdistykseen rotu Suomessa kuuluu, ollut perustamassa japanilaisten rotujen yhdistystä Suomessa jne.. Töitä olen rodun eteen Suomessa ja Euroopassa siis tehnyt silti välistä on tullut kuultua ”kyliltä” kuinka toisaalla kerrotaan toista tarinaa kuka on Suomeen ensimmäiset kait tuonut ja pentueen maailmalle saattanut. Aika absurdia väittää jotakin sellaista, joka on helposti Koiranetistä tarkistettavissa... Ensi vuonna minulla on taas ihan ihka oikeat lomat ja lomaviikoille olenkin jo suunnitellut kaikenlaista mm. Norjan ja Ruotsin matkaa, jossa yhdistyy näyttelyt ja patikointi. Lisäksi toiveissa olisi ensi vuonna päästä kiertämään enemmän Suomenkin kansallispuistoja ja luontopolkuja. Tämä vuosi jäi aika tyngäksi patikointien osalta.
Hyvää joulua ja menestyksekästä uutta vuotta 2017!
25.11
Syksy alkaa pikku hiljaa kääntyä talveksi, vaikka vesisateet uhkaavatkin sulattaa kauniin ensilumen. Tämä syksy oli kaikin puolin rankka. Meillä oli syys-lokakuun ajan loukutusoperaatio yhden talon pihapiirissä, jonne oli ilmestynyt Rommin näköinen raidallinen kissa. Useampi viikko elettiin suuressa toivossa, että kissa todellakin olisi Rommi. Kun kissasta viimein saatiin konkreettinen näköhavainto, kävi selväksi ettei kissa valitettavasti ollutkaan Rommi. Ilmeisesti kissa oli jonkun kesämökkiläisen, koska näyttäytyi lähes aina viikonloppuisin ja harvakseltaan. Loukutusoperaation päätyttyä minun on pikku hiljaa pitänyt alkaa luopua toivosta ja päästää irti. Ja koska vastoinkäymisten määrä ei koskaan voi olla vakio, niin Akalinkin keinosiemennys meni mönkään.
Sitten vähän iloisempiin asioihin; käytiin marraskuun alussa heittämässä omalla japsiporukalla lenkki Tanskassa näyttelyissä, siis omalla autolla taas kertalleen. Tanskan Herningissä järjestettiin marraskuun ensimmäisenä viikonloppuna Tanskan ja Pohjoismaiden Voittaja 2016 näyttelyt. Haaveina oli totta kai tuoda tuliaisina molemmat tittelit sekä Tanskan muotovaliot kotiin Savoon. Molempiin näyttelyihin oli ilmoitettu huikeat 7 kainkoiraa ja osallistujia kaikista Pohjoismaista Islantia lukuun ottamatta, tosin ei sieltä taida edes rodun edustajia löytyä. Meiltä matkaan lähti Maya ja Nuuk. Lähdettiin Katin kanssa matkaan täältä Savosta myöhään keskiviikkoiltana kohti Turun satamaan. Kummatkin taisi vasta matkan alkaessa tajuta, että sinne Herningiin toden totta tulee aika paljon matkaa. Itselle täältä Kuopiosta kilometrejä yhtään suuntaan tuli lähemmäs 1800 km. Yöllisestä ajokelistä huolimatta oltiin Turun satamassa hyvissä ajoin ja päästiin melkein ensimmäisten joukossa laivaan. Laivassa sitten tavattiin meidän matkaseurue, josta jatkettiin matkaa yhtä matkaa. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun piti ottaa koirat mukaan hyttiin. Itseäni vähän jännitti miten Nuuk laivassa ja hytissä pärjää, mutta turhaa jännitin. Laiva pysähtyi Ahvenanmaalla ja samalla käytiin Nuukin kanssa kannella vähän katselemassa maisemia ja vilkaisemassa koirien ”hiekkalaatikko”. Maalaispojalle se muovinen kusiputka oli alkuun aikamoinen järkytys, mutta kyllähän siihen sitten maltettiin tarpeet tehdä. Tukholman satamaan saavuttiin illalla, josta seurueemme matka jatkui kohti Jönköping:ä. Kati ajoi urheasti ensimmäisen pätkän, joka siis tarkoitti ajoa ruuhka-aikaan E4:lla. Itse vain seurasin vierestä kauhistuneena sitä liikenteen määrää. Ajamisestahan teki haastavampaa myös se, että meidän piti seurata Merjan ja Riinan autoa, että löydettäisiin mökille perille :D. Liikenne hiljeni hieman etelään päin mentäessä ja mökille päästiin iltamyöhällä. Tuotiin ilmeisesti Suomesta sateet mukanamme ja perjantai-aamuna maa olikin herätessämme valkoisena. Majoituimme Rosenlundin luonnonsuojelualueella, jossa sijaitsee Ruotsin tunnetuimmat jääkauden aikaiset pengereet. Aamulenkillä Riinan ja koirien kanssa käytiin kävelemässä näillä pengereillä ja kyllähän sieltä aikamoinen pudotus sinne Vätterniin oli. Upea paikka, vaikka sää ei suosinut, ehkäpä ensi kesänä siellä kävisi pidempään oleskelemassa. Loskasäässä ja räntäsateessa matkamme jatkui sitten puuduttavana eteenpäin kohti etelää. Etelässä räntäsade muuttui erittäin rankaksi vesisateeksi, jonka takia Juutinrauman- ja Ison-Beltin siltojen näkymistä oli hieman hankala nauttia. Mutta olihan se hieno kokemus ajaa silloilla. Kööpenhaminan ruuhkat olivat taas jotain ihan omaa luokkaansa mihin Savon tytöt ovat tottuneet. Muutenkin teillä oli todella paljon liikennettä ja tuntui, etteivät liikennevirrat vähene vaikka suurkaupungit ohitettiin. Syy liikennemääriin tosin selvisi, kun tanskalaiset ystävämme kertoivat, että marraskuun ensimmäisenä perjantaina Tanskassa vietetään ”J-dag”-päivää, jolloin panimot julkaiset omat sen vuoden jouluoluensa ja päivä on kuulemma yleisesti monella vapaapäivä. Tanskan hullusta liikennekulttuurista, rankoista vesisateista ja pienestä navigaattorin ohjausvirheestä huolimatta löysimme viimein perille mökille.
Tanskan näyttelyt eroavat Suomen näyttelystä jonkin verran. Suurimpana erona nyt voisin mainita sen, että näyttelypaikalla tulee olla 08:30. Aikatauluissa kerrotaan vain mihin aikaan kehässä arvostelu alkaa, monesko koirasi on kehässä ja montako koiraa tuomari arviolta arvostelee tunnissa. Näyttelynjärjestäjät eivät ihan olleet varautuneet pysäköintijärjestelyillä suureen osallistujamäärään (molemmille päiville koiria ilmoitettu yli 6000 koiraa ja käytössä vain yksi parkkipaikka), mutta onneksi olimme itse ajoissa liikenteessä ja vältimme pahimmat ruuhkat (viisi minuuttia myöhemmin liikenne oli ruuhkautunut yli puolen kilometrin matkalta). Suomalaisten näyttelyiden järjestelmällisyyteen tottuneelle tanskalaisten leväperäisyys meinasi nostattaa verenpainetta; liikenteenohjausta ei ollut ja porukka parkkeerasi autoja miten sattuu, porteilla oli kauhea ruuhka, koska samalla portilla otettiin vastaan koirat ja yleisö ja kaikkien koirien numerolaput tarkistettiin. Kun hieman löysäsi pipoa, niin tuostakin selvittiin kunnialla läpi ja päästiin meidän halliin. Kehät olivat isot ja saimme porukkamme häkit lähelle kehää. Myöhemmin meidän leiriimme liittyi myös norjalainen kai-kasvattaja Mette Vedal äitinsä ja koiriensa kanssa. Oli hauska tavata Nuukin poika Renji (Besmiras Renji) ja Renjin emä Beauty (Sankt Xandors Kuro Kana). Renji oli kyllä niin kesken kasvuinen kuin olla ja voi :D. Myöhemmin paikalle tuli myös yksi tanskalainen kain ja kishun omistaja Patricia. Tuomarina lauantaina kaikille japanilaisille roduille oli ruotsalainen Zorica Salijevic. Akitat aloittivat kehän ja Suomeen tuli heti junioriuroksissa Tanskan juniorivoittaja 2016- titteli, kun Riinan Tomo (Chiya Go Sakura No Sono) oli paras junioriuros. Myös Riinan molemmat shikokut (Supassion’s Aimi Sadakon ”Sadako” ja Katana Go Shibukawa Katou Kensha ”Souta”, yhteisomistuksessa Jenni Pirisen kanssa) saivat Tanskan Voittaja 2016-tittelit. Kishuissa ja hokkaidoissa tittelit tulivat myös Suomeen. Kait olivat kehässä hokkaidojen jälkeen. Renji oli ilmoitettu junioriluokkaan, jossa sitä vastassa oli ruotsalainen uros (Milstolpen's Holger). Renjiin verrattuna uros oli jo hyvin valmis joka suhteessa, tosin onhan se Renjiä 5 kk vanhempi. Ruotsalainen uros sai ERI1 ja SA:n, joten siitä tuli samalla Tanskan Juniorivoittaja 2016, Renji sai erittäin hyvän. Tuomari kaipasi vähän kaikkea lisää pojalle. Valiouroksissa oli vastakkain Nuuk ja tanskalainen uros Shinkou Go Kai Ryuosow. Nuuk voitti luokkansa ja sai myös SA:n, myös tanskalainen sai erinomaisen mutta ei SA:ta. Paras uros kehässsä oli vastakkain ruotsalainen junioriuros ja Nuuk. Vaikka Nuuk arvostelussaan saikin kehuja hyvästä kehäkäyttäytymisestä niin jostain syystä Nuuk päätti alkaa vähän isotella edellä juoksevalle urokselle, joten oikeutetusti tuomari laittoi paremmin käyttäytyvän junnun ykköseksi, joka sai samalla sertin ja oli Tanskan Voittaja 2016. Nuuk sai kuitenkin CACIB:n ja näin ollen sillä on kasassa neljä CACIB:a kolmesta maasta eli siitä tuli kansainvälinen muotovalio, vaikka FCI ei sitä viralliseksi vahvistakaan. Kaikki kolme narttua kilpailivat valioluokassa, joten Mayan ei yksin kehässä tarvinnut olla. Kaikki nartut saivat erinomaiset ja lopulta Maya oli paras narttu ja ainoa nartuista joka sai SA:n. Tämä siis merkitsi sitä, että Maya sai sertin ja valmistui Tanskan muotovalioksi ja Tanskan Voittajaksi 2016. CACIB:n myötä Mayasta tuli myös kansainvälinen muotovalio. Lopulta Maya vei koko potin ollen ROP. Kokoomakehät olivat erillisessä hallissa, joka oli aikamoinen sumppu ja melkoinen kokemus ainakin itselle. Suomalaiset harvinaiset japanilaiset edustivat upeasti ryhmäkehässä, vaikka menestystä sieltä ei tullutkaan. Ryhmäkehien jälkeen suuntasimme välittömästä takaisin kohti mökkiä, koska meillä oli sovittu yhteispohjoismainen illallinen Herning:ssä. Meitä olikin koolla kiva porukka niin Suomesta, Norjasta kuin Tanskasta. Paikalle oli myös kutsuttu Ruotsista kai-kasvattaja, mutta he eivät päässeet paikalle. Ilta oli oikein mukava ja seuraava tapaaminen sovittiin alustavasti ensi vuoden Pohjoismaiden voittajan yhteyteen Suomeen.
Sunnuntaina japanilaiset rodut oli valitettavasti ripoteltu eri halleihin, joten meidän seurueen piti hajaantua jokainen omalle tahollensa. Kailla tuomarina oli Peter Harsanyi Unkarista ja kehässä samat koirat kuin lauantaina. Pohjoismaiden juniorivoittaja 2016-tittelin sai Milstolpen's Holger, Renji sai junioriluokassa erinomaisen ilman SA:ta. Nuuk voitti taas luokkansa ja lopulta tuomari sijoitti Nuukin myös parhaaksi urokseksi. Täten Nuuk siis sai sertin ja valmistui Tanskan muotovalioksi ja siitä tuli Pohjoismaiden Voittaja 2016. Kaikki nartut saivat erinomaisen SA:lla ja tästä ryhmästä Maya jäi tällä kertaa kolmanneksi parhaaksi. Tuomari tykkäsi selvästi massakkaammista yksilöistä. Nartuissa Pohjoismaden voittajaksi tuli siis tanskalainen O'ikon Utsukushii Tora Yuri ja PN2 ruotsalainen Sankt Xandors Mika. ROP-VSP valinnassa saatiin juosta useampikin kierros ja lopulta tuomari valitsi Nuukin ROP:ksi. Kaiken kaikkiaan siis hienosti meni meidän reissu, vaikka totta kai molemmat tittelit olisi kelvannut Suomeen kummallekin koiralle :D. Kotiin viemisiksi saatiin lopulta kainkoirissa 2 x Tanskan muotovalio, 2 x epävirallinen kansainvälinen muotovalio, 1 x Tanskan ja Pohjoismaiden voittajat 2016. Olin jo lauantaina kokoomakehät nähdessäni päättänyt, että jos Nuuk on sunnuntaina ROP niin ryhmiin emme jää. Kuvien oton jälkeen pääsimme vielä tapaamaan tanskalaisen kain Nishikon omistajineen. Tanskalaisten kainkoirien koko tuli kyllä itselle täytenä yllätyksenä miten pieniä ne olivat, Maya oli suurin narttu kehässä ja sekin on juuri tämän hetkisen standardin alarajalla (HUOM! kunhan FCI päivittää standardin niin ihannekoko nartuilla on 45 cm, kun se tällä hetkellä on 48 cm). Tapasimme vielä Metten ja Benten ennen kuin lähdimme tahoillamme ajamaan kohti Ruotsia ja sovimme, että seuraavaan tapaamiseen ei saa mennä näin pitkää aikaa :). Alustavasti olenkin lähdössä kesälomalle Norjaan koirien kanssa ja tietysti omalla autolla :D. Majoituimme maatilamatkailussa Ruotsin Höllvikenissä, jossa riitti koirille ihmeteltävää alpakoista vuohiin. Maanantaiaamuna matkamme jatkui kohti Tukholman satamaa. Monen autossa istutun tunniin ja satojen kilometrien jälkeen vihdoin ja viimein saavuimme kotiin tiistai-iltapäivänä Nuukin kanssa. Ife oli hieman loukkaantunut, kun oltiin oltu reissu ilman sitä, mutta keskiviikkoon mennessä oli jo hieman laantunut.
Kaiken kaikkiaan Tanskan matka oli meidän porukalla erittäin onnistunut. Uusia Tanskan muotovalioita neljä kappaletta (Nuuk, Maya, akita Tomo kunhan valmistuu FI MVA:ksi ja shikoku Sadako), Tanskan juniori voittaja 2016 (Tomo), Tanskan Voittajia 2016 kolme kappaletta (Maya, Merjan estrelanvuoristokoira Reiska ja Riinan Sadako), Pohjoismaiden Voittajia kaksi (Nuuk ja Reiska). Ainut ”tuplavoittaja” meidän porukasta oli siis Merjan Reiska aka Li’L Folks Daimler.
Marraskuu on mennyt meillä koirien kanssa muutenkin aikalailla reissun päällä. Käytiin mm. Iisalmessa koirien kanssa joukkoterveystarkastuksessa. Ifeltähän löytyi edellisessä tarkistuksessa vasemmasta silmästä pieni arpi, joka saattoi olla alkavaa korneadystrofiaa. Hieman pelokkaina siis tarkastukseen mentiin. Molemmilta katsottiin silmät, jotka olivat kummallakin terveet ja Ifen arpikin oli hävinnyt. ”Uutuutena” molemmilta kuunneltiin myös sydämet, joissa ei havaittu sivuääniä. Myös Nuukin polvet tarkistettiin, jotka olivat 0/0. Hieno homma siis :).
Loppuvuodeksi meillä ei ole ihmeempiä suunnitelmia. Kahden viikon päästä lähdetään Messariin, johon oli ilmoitettu vain viisi kainkoiraa per päivä. Ife lähtee vain turisteilemaan, mutta Nuukin ilmoitin molemmille päiville. Tulkaahan moikkaamaan lauantaina kehälle 79 ja sunnuntaina 67. Olemme molempina päivinä kehässä noin 11:30 eli paikalla jo hyvissä ajoin aamulla.
04.10
Toivoin todella, että minulla olisi tähän jotakin positiivista kirjoitettavaa. Valitettavasti Akali ultrattiin tyhjäksi ja Rommia ei ole edelleenkään löytynyt.
09.09
Kesä on pikkuhiljaa väistynyt syksyn tieltä ja päivät pidentyneet. Loppukesä oli meidän laumassa synkkää aikaa. En tiedä miten tämän pukisi sanoiksi, mieli on maassa ja monet itkut itketty. Meidän Facebook:n sivuja seuraavat jo tietävätkin, että Rommi hävisi heinäkuun lopussa kesämökiltämme Pielavedeltä äitinsä kanssa jäljettömiin. Rommihan siis lähti kesäkuun alussa äitilleni ”kesäpojaksi” ja sen oli tarkoitus tulla takaisin elokuun alussa. Kohtalo ja luonto kuitenkin päättivät toisin, vain viikkoa ennen kotiinpaluuta. Ikävä on kova ja itken jo pelkästään tätä kirjoittaessa (kokonaisuudessaan rustasin tätä kirjoitusta kasaan kolme päivää, koska itkun takia en tätä kerralla saanut kasaan). Ollaan koirien kanssa pariin otteeseen käyty kissoja etsimässä mökkimme lähialueilta tuloksetta. Arkea ja elämää on pitänyt kuitenkin koettaa pyörittää kaiken surun ja epätietoisuuden keskellä. Rommin lelut, kiipeily- ja raapimapuut, nukkumapaikat, hiekka-astiat, ruuat ja ruokakupit olen visusti piilottanut varastoon, koska en kestä katsoa niitä itkemättä. Ife käy edelleen joka aamulenkin jälkeen heittämässä Rommin herätys kierroksen sohvalla, jonka jälkeen alkaa lohduton vinkuminen. Viimeiset kuusi viikkoa ovat siis olleet aika raskasta aikaa meillä. Tällaisina aikoina muistuu mieleen miksi koira on ihmisen paras ystävä, en usko että olisin jaksanut tätä aikaa yksin ilman koiria. He ovat lohduttaneet ja ilahduttaneet, kun olen sitä eniten tarvinnut. Olemme olleet toinen toistemme tukena, kun sitä tarvitsemme. Vaikeina hetkinä Nuuk tulee kuivaamaan (lue: nuolemaan) kyyneleeni ja Ife käpertyy sohvalla viereeni rapsutettavaksi. Kotona olo on ollut välistä ahdistavaa, koska tuntuu, että jokaisesta asiasta mitä teen tulee mieleen Rommi on se sitten aamukahvin juonti (Rommilla oli tapana tulla olkapäille nukkumaan, kun join aamukahvia), vetolaatikon avaaminen (Rommi hyökkäsi aina avattuun laatikkoon nukkumaan) tai pyykin levitys (Rommi varasti pyykkitelineen metallilangat, jotka pitivät telineen nätisti kasattuna ettei se levinnyt säilytyksessä). Koirien kanssa on sitten vietetty runsaasti aikaa lenkkipoluilla ja metsässä sienessä. Ifestä on tullut varsin oiva itseoppinut sienikoira, se on johdattanut minut pariinkin otteeseen mahtaville mustatorvisieni ja suppilovahvero paikoille. En ole eläissäni nähnyt suppilovahveroita, mutta täältä niitä löysimme ”maistiaispalat”.
Viime viikonloppuna käytiin myös kiertämässä Niittylahden luontopolku. Kiersimme Tonkkurinmäen, Mustamäen ja kävimme näkötornissa. Matkaa näille yhdistetyille reiteille kertyi noin 12,5 km ja matkaa tuli extraa noin pari kilometriä, kun joku ei huomannut metsänsiimeksessä ollutta merkkiä ja talsittiin takaisin autolle tietä pitkin ja sieltä vasta sitten näkötornille :D. Ilma oli aivan mahtava, joten mikäs siinä auringoisen syksyisessä säässä metsässä patikoidessa. Ostin Nuukille käytettynä Kurgon repun ja se oli nyt ensimmäistä kertaa kokeilussa ja reissu reppu selässä meni erittäin hyvin. Alkuun Nuuk hieman mulkoili minua, että minkä ihmeen se mamma nyt mulle taas puki, mutta kohta mentiin jo innolla eteenpäin ja koko selässä ollut reppu tuntui unohtuvan. Syksyllä oli tarkoitus kiertää muitakin lähialueiden patikointireittejä ja toivottavasti jossakin vaiheessa päästään Kolille.
Elokuussa oli myös meidän uusi kotinäyttely eli kolmipäiväinen Sawo-Show, Nuuk oli ilmoitettu jokaiselle päivällä ja Ife vain perjantaille ja sunnuntaille. Harmittavasti meillä säilyi vain lauantain tuomari alkuperäisenä ja muina päivinä tuomari vaihtui. Rommin katoamisen takia mieli ei oikein ollut näyttelytunnelmissa, mutta koska olin perjantain jo töistä pyytänyt vapaaksi niin päätin sitten kuitenkin näyttelyyn lähteä. Sijoitusnarttuni Miyan omistaja Riina tuli meille viikonloppukylään näyttelyn ajaksi ja auttoi myös näyttelyssä tavaroiden ja koirien kanssa. Näin jälkikäteen ajateltuna tuo viikonloppu todella tuli tarpeeseen; sai vähän muuta ajateltavaa, tapasi uusia ihmisiä, pääsi rapsuttamaan hienoja koiria ja viettämään aikaa omien kavereiden ja koirien kanssa. Meidän ”jalkapallomaali” aka rantateltta aiheutti hieman naurun pyrähdyksiä, mutta ainakin koirat säilyivät kuivana koko viikonlopun ;). Viikonlopun kruunasi hienot tulokset. Nuuk oli perjantaina ROP, lauantaina VSP ja sunnuntaina PU2. Ife oli perjantaina PN2 ja sai elämänsä ensimmäisen vara-CACIB:n ja sunnuntaina sai EH:n. Myös Nuuk sai sunnuntaina ensimmäisen vara-CACIB:n, joten saatiin meidän rusettipurkkiin vähän uutta väriä. Koirien arvostelut ovat nyt PDF-tiedostoina ”Näyttelytulokset” sivuilla ja toivottavasti ne toimivat kaikilla selaimilla.
Ja lopuksi pentu-uutisia! Akali on siemennetty norjalaisella uroksella Besmiras First Wolf Boy ”Kai” (syntynyt 31.07.2013, lonkat A/A, kyynäret ja polvet 0/0). Suunnitelmat Ranskan suunnalla eivät menneet toivotulla tavalla ja Akalin kanssa menikin kaksi juoksua sivu, kun Ranskassa eivät päässeet keräykseen kummallakaan kerralla ajoissa. Kesällä tulimme sitten Ikkon omistajien kanssa siihen lopputulokseen, että käytän Akalille toista urosta, koska heillä keräykseen pääsy tuntui olevan niin vaikeaa. Lisäksi Ikkolla on ollut jonkin verran kausiallergiaa ja muutaman allergiakoiran omistaneena tiedän allergian voivan olla hyvinkin raskasta. Kai on vahva rakenteinen mustabrindle uros, joka on syntynyt 31.07.2013 ja lonkat sillä on A/A, kyynäret ja polvet 0/0. Kai tullaan silmäpeilaamaan Norjassa myöhemmin tänä vuonna tai ensi vuoden alusta. Se on lisäksi Norjan muotovalio, Pohjoismaiden ja Norjan Juniorivoittaja 2014, Norjan voittaja 2015 ja ollut Norjassa japanilaisten rotujen erikoisnäyttelyssä kahdesti BIS-4. Ja vanha sanontahan kuuluu ”älä koskaan sano ei koskaan”, joskus on tullut tainut luvattua, että omien koirieni taustalla ei tulla näkemään NIPPO-kainkoiria. Noh, Kain isä sattuu olemaan NIPPO-koira :D. Miten tähän päätökseen päädyttiin? Kaikki kaithan lähtökohtaisesti ovat KKA:sta lähtöisiä ja tällä hetkellä Japanissa on oikeastaan vain 16 eri linjaa KKA-koiria ja Yhdysvalloista löytyy jo näitä kaikkia linjoja. NIPPO kasvattajat ovat vuosia tehneet omaa työtään ja luoneet omia linjojaan (Kain isän Codyn sukusiitosprosentti neljän sukupolven mukaan on 0). Suomeen ja Eurooppaan tuotujen KKA koirien taustalta löytyy aika varmasti joko Haruna No Eishin tai sen veli Tone No Isshin tai muita yleisesti käytettyjä uroksia kuten Kishin. Miten rodun geenipooliin saadaan sitten hieman vaihtelua ja lisää elinvoimaa? Yhdistämällä eri linjoja ja siten välttää näitä yleisiä koiria. Keskustelin KKA, NIPPO ja yhdysvaltalaisten kainkoirien sekoittamisesta keskenään yhdysvaltalaisen ja japanilaisen rotuun perehtyneiden kanssa ja tulimme siihen lopputulokseen, että yhdistelmä on kokeilemisen arvoinen. Onhan kuitenkin Akalin suvussa KKA-koira, joka on suvullisesti hyvin erilainen muuhun Euroopan kantaan nähden ja Kain takana tulee taas NIPPO-koiria, joita ei myöskään muualta Euroopasta löydy. Ja lisäksi, kun molemmat koirat ja niiden vanhemmat on terveystarkistettu ja terveitä. Katsotaan mitä sieltä sitten tulee. Tästä pentueesta haluaisin sijoitukseen mahdollisesti narttupennun, joten kiinnostuneet laittakaahan viestiä tai pirautelkaa!
Seuraavaan päivitykseen voi taas mennä hieman aikaa, töissä koulutukset pitävät kiireisinä ja Suomen luonnostakin pitäisi keretä nauttia. Mutta viimeistään Akalin ultran tulokset tulen kolmen viikon päästä kertomaan!
10.07
Elämä Kuopiossa on alkanut pikku hiljaa sujua. Uusia lenkkipolkuja on löydetty ja ahkerasti tallattu. Ife onkin nyt varsin malliikkaassa kunnossa. Puijolla ja Vuorilammella ollaan käyty treenailemassa syksyn Kolin reissua varten. Näyttelyrintamalla on ollut vähän hiljaisempaa, mutta kehissä on pyörähdetty pari kertaa. Kangasniemen näyttely oli helatorstaina ja paikalla oli varsin ilahduttava määrä kippuroita, kuusi kainkoiraa. Tuomarina oli Markku Kipinä, joten luvassa oli juoksemista kehässä :D. Uroksia oli paikalla Nuuk ja Urkki, Nuuk oli PU1 ja Urkki sai erinomaisen ilman SA:ta. Nartuissa Ife sai erinomaisen ja Akali EH:n. Maya oli lopulta PN2. Maya onkin saanut aika suveneeristi hallita paras narttu kehiä, joten on mukava nähdä että senkin joku kehässä päihittää. Onnittelut Kirin esittäjälle siis :). Lopulta Nuuk oli myös ROP ja päästiin ryhmäkehässä kahdeksan parhaan joukkoon. Päivä oli helteinen ja ryhmäkehiä odotellessa käytiin uimassa ja pienellä lenkillä läheisellä pururadalla. Toukokuussa käytiin sitten Joensuun näyttelyssä turisteilemassa, jonne oli ilmoitettu Maya ja Urkki. Tuomarina oli Anneli Pukkila ja Maya oli VSP ja Urkki ROP. Karttulassa käytiin omien koirien kanssa näytelmissä 18.06 ja sateesta ja ukkosesta huolimatta hyvinhän se meni. Tosin mitä nyt kastuttiin ihan totaalisesti. Tuomarina oli Esa Ruotsalainen, joka valitsi Nuukin ROP:ksi ja Ifen VSP:ksi. Karttulasta koirat lähtivätkin sitten mökille loman viettoon vanhempieni mukana. Juhannuksen vietimme mökillämme, jossa koirat saivat nauttia uimisesta, auringonotosta ja maaseudun hiljaisuudesta.
Tämän vuoden erikoisnäyttely pidettiin taas Nastolassa heinäkuun ekana viikonloppuna. Ajettiin koirien kanssa etelään jo lauantaina ja majoituttiin tuttavani Annan luona. Käytiin illasta sitten katsomassa Miya ja samalla reissulla Suomen ensimmäisiä shikokun pentuja kennel Jikino Kenshassa. Voi herranen aika mitä söpöläisiä! Olin jo valmis laittamaan muutaman taskuun, mutta onneksi järki tuli sitten mukaan peliin. Ja pennut taisivat kaikki olla jo menossa jonnekin :D. Erkkariin oli ilmoitettu ennätyksellinen määrä kainkoiria, 9 kpl! Onhan se kiva saada kehään hieman kilpailun tuntua, kun yleensä kehissä saa juosta yksinään. Tuomarina oli akita ja shiba kasvattaja Norjasta Britt Nyberg, joten kokemusta japanilaisista roduista löytyy. Miya aloitti kehän ja oli hienosti ROP-pentu hyvällä arvostelulla. Uroksia oli valioluokassakin huikeat kolme kappaletta, joista kaikki saivat erinomaiset. Tuomari kiinnitti selvästi huomiota liikkeisiin, joten kehässä juostiinkin useampi kierro mitä ihanimmassa kesäsäässä eli vesisateessa. Lopulta kilpailuluokassa Nuuk sijoittui ykköseksi ja sai myös SA:n. Urkki jäi kilpailuluokassa kolmanneksi ja ilman SA:ta liikkeiden takia. PU kehässä oli vastakkain sitten kolme Japanin tuonti urosta ja taas juostiin ja juostiin. PU kehässä Nuuk sijoittui ensimmäiseksi, joka tällaisessa joukossa on jo todella upea saavutus. Taisipa muuten Nuukkia lukuunottamatta olla kaikki esitetyt urokset sukua toisilleen jotakin kautta. Narttuja oli kehässä neljä, joista kolme sai erinomaisen SA:lla, joten kilpailun tuntua saatiin sinnekin. Vettä satoi PN-kehän aikana runsaasti ja Ife oli ihan sitä mieltä, että hän ei liiku metriäkään enempää kuin on pakko joten ihan ansaitusti jäätiin kolmannelle sijalle. Karvaton-Maikki vei sitten koko potin eli oli PN1. Hassua, että kaikki nartut olivat jotain kautta sukua toisilleen. Ife Mayan äiti, Maya taas Nuukin puolelta sukua toiseksi parhaalle nartulle. Vanhat kilpakumppanit siis tapasivat taas kehässä eli isä ja tytär, lopulta Nuuk vei koko potin ollen ROP. Nuuk on nyt osallistunut neljästi erkkariin ollen 3 x ROP ja 1 x VSP. Viime vuoden erkkarihan meiltä jäi väliin Nuukin silmävamman takia. Maya taas kolmesti ollen 1 x ROP ja 2 x VSP, ei yhtään huonosti ;). Seuraava näyttely meillä on Kuopion kolmipäiväinen Sawo-Show elokuun alussa ja sinnekin on kivasti tulossa kainkoiria, perjantaina ja sunnuntaina viisi ja lauantaina neljä. Loppun vielä kuva erkkarin ROP:sta ja VSP:stä, kuvan on ottanut Ronja Vahvelainen.
20.03
Niin on vain aikaa vierähtänyt edellisestä päivityksestä ja pahoittelut siitä kaikille päivityksiä odottaneille. Paljon on kyllä kerennyt tapahtua ja siinä varmaan osa syy miksi päivityksiä ei ole tippunut niin tiuhaan. Koitetaan korjata tilanne nyt keväällä :). Aloitetaas vaikka siitä, että Mayan ja Urkin pennut syntyivät marraskuun lopussa 29.päivä. Kaksi kaunista tyttö pentua syntyi sunnuntaina aamuyöstä. Toinen tytöistä meni sijoitukseen Tennilään kennel Jikino Kenshaan ja toinen muutti ”kaapunkilaiseksi” Helsinkiin. Molemmat ovat sopeutuneet uusiin koteihinsa hyvin ja kasvaneet oikein mallikkaasti. Tämän pentueen myötä sekä Mayan että Urkin omistajuus siirtyi sijoitusperheelle. En itse näe järkeä näin pienen rodun piirissä pidättää itselläni oikeutta enempään kuin yhteen pentueeseen.
Ja sitten siihen asiaan mikä on pitänyt minut kiireisenä tässä alkuvuodesta. Myö ollaan taas savolaesia :D. Sain nimittäin työpaikan Kuopiosta ja minulla oli käytännössä kolme viikkoa aikaa löytää asunto ja hoitaa muutto ennen kuin työt alkaisivat. Hirvittävästi ei vapaa-aikaa ollut ja sitten kun uudessa työpaikassa on käynnissä perehdytykset ja koulutukset niin kaikki vapaa-aika on kulunut koirien kanssa tutustuessa uuteen kotikaupunkiimme.
Tammikuun alussa paukkupakkasilla suuntasimme koirien kanssa nokan kohti Etelä-Suomea, sillä Suomessa oli käymässä vieras rapakon takaa. Kainkoira kasvattaja Brad Andersson kennel Yamabushi:sta. Päivä oli erittäin antoisa ja oli mahtavaa vaihtaa mielipiteitä yhteisen rotumme kasvatuksesta. Taidettiinpa joitan pentujuttujakin sopia ;).
Ollaan kyllä keretty pistäytyä myös näyttelyissä, mutta sekin oli ihan tuossa kotikulmilla eli Tuusniemellä. Tuomarina toimi Hans Almgren Ruotsista ja paikalla oli Nuuk ja Urkki. Tämä oli Urkin ensimmäinen näyttely sen jälkeen, kun oli täyttänyt kaksi vuotta eli sillä oli mahdollisuus valioitua. Urkki esiintyi kehässä oikein upeasti ja saikin erin ja SA:n. Nuukille tauko näyttelyistä oli tehnyt terää ja esiintyikin innokkaasti ja tuloksena eri ja SA. Poijjat olivatkin sitten vastakkain PU-kehässä ja viimeinkin löytyi uros, joka voitti Nuukin. Aivan mahtavaa! Urkki on kyllä kehittynyt erittäin näyttäväksi ilmestykseksi. Tuomari tuli vielä kehän jälkeen juttelemaan kanssamme ja hän kertoi olleensa Japanissa muutama kuukausi sitten katsomassa kaiden arvostelua ja hänen mielestään taso siellä ei ollut läheskään yhtä hyvä kuin meillä täällä Suomessa. Täytyy kuitenkin muistaa, että FCI:n alaisiin näyttelyihin pääsee vain JKC:n eli Japanin kennelliiton rekisterissä olevat kait ja yleensä nämä ovat pentutehtaiden tuotoksia. Samainen tuomari otti myös ryhmän ja Urkki pääsikin kymmenen parhaan joukkoon. Päivä ei olisi voinut olla parempi. Hienoa, että rotu alkaa pikkuhiljaa päästä jatkoon myös ryhmäkehissä.
Sekä minulta että koirilta on ottanut hieman aikaa sopeutua taas kaupunkielämään, mutta ollaan jo päästy matkustamaan bussilla. Koirat olivat siis ensimmäistä kertaa elämässään bussissa ja omasta jännityksestä huolimatta molemmat osasivat käyttäytyä julkisessa erittäin mallikkaasti. Bussilla matkustaminen tuo meille vähän vaihtelua lenkkeihin. Eilen käytiin tutustumassa Vuorilammen luontopolkuun ja ai, että en malta odottaa lumien sulamista. Keväällä on muutenkin tarkoitus tutustua lähemmin alueen tarjoamiin päivän patikointireitteihin koirien kanssa. Tänään vietettiin pari tuntinen jäällä ja molemmat kuorsaavatkin nyt tyytyväisinä omilla paikoillaan, Ife sohvalla vieressä ja Nuuk omalla pedillään. Peace and love <3!
Vuosi lähenee loppuaan ja vuoden viimeinen näyttelykin tuli taputeltua hyvillä tuloksilla. Vuoden isoimmat skabat erikoisnäyttelyn jälkeen käytiin siis Helsingin messukeskuksessa 10.–11.12. Lauantaina Helsingin Voittajassa meillä oli tuomarina Perttu Ståhlberg, joka kohteli äärimmäisen ihanasti koiria ja oli muutenkin perusteltu arvosteluissaan. Nuuk oli yksin valioluokassa ja sai ERI1 ja SA:n. Paras uros luokassa Nuuk jäi perustellusti toiseksi kulmauksillaan eli lopullinen tulos oli PU2 vara-CACIB:n kera. Maya oli myös ainut valioluokan narttu ja lopulta VSP eli pokkasi itselleen Helsinki Winner 2016-tittelin. Sunnuntaina Voittajassa meillä oli tuomarina Merja Ylhäinen. Tällä kertaa Nuuk ja Maya vaihtoivat osia ja tavallaan jokainen sai jotakin eli lopulta Nuuk oli VSP ja Maya PN2. Näin Nuukin nimen eteen saatiin yksi titteli lisää eli Voittaja 2016. Tänä vuonna takana 11 näyttelyä ja kolme uutta titteliä, erikoisnäyttelyn voitto ja ryhmässä jatkoon pääsy Kangasniemellä; tähän on hyvä päättää näyttelyvuosi 2016. Nuukista näki sunnuntaina kehässä, että nyt on tauon paikka ja se tekee varmasti hyvää meille kaikille tämän vuoden jälkeen. Muutto, uusi työ ja Rommin katoaminen ovat tehneet vuodesta rankan monella tapaa meidän koko laumalle. On tämä vuosi tuonut paljon hyvääkin, josta päällimmäisenä voisin mainita uudet tuttavuudet koirapuolelta niin Suomessa kuin Pohjoismaissa. Lisäksi tammikuussa pääsin tapaamaan oikeata ”kai-gurua”, kun Brad Anderson oli käymässä Suomessa. Kiitos Riina, ilman sinua ja sinun ystävyyttäsi tämä ei olisi ollut mahdollista!
Rommin katoaminen on monessa suhteessa muuttanut asioita omassa elämässä. Lemmikkejä on meillä aina ollut ja niitä on jo alkanut tavallaan pitää itsestäänselvyytenä. Myönnän, että meidän elämä on tähän asti ollut aika pitkälle vain suorittamista. Aamu alkaa lenkillä, käyn päivän töissä, lenkille, syönti ja sen jälkeen TV:n katsomista ja nukkumaan. Ja seuraavana päivänä sama rumba alkaa alusta. Yhden perheenjäsenen äkillinen menettäminen sai minut miettimään lemmikkien todellista merkitystä ja niiden tuomaa seuraa ja eräänlaista viihdettä elämään, koskaan ei voi tietää milloin yhteinen aikamme on tullut täyteen. Olen alkanut pitää koirien kanssa enemmän hellyys/makupala/leikki/touhuamishetkiä ja töistä tullessa ennen lenkille lähtöä pidetään kunnon rapsuttelusessio, josta saan osani takaisin koirien pusuilla. Rommi oli meillä yleensä se kuka iltaisin käpertyi viereeni sohvalle nukkumaan, nyt sen paikan on ottanut Ife. Syksyllä käytiin myös meille hurja määrä näyttelyitä lyhyessä ajassa, elokuusta joulukuuhun kertyi seitsemän näyttelykertaa. Näyttelyitä olen harrastunut aktiivisesti vuodesta 2004 ja totta kai päämääränä on aina ollut se voitto ja harmittanut on, jos sitä roppia tahi vsp:tä ei ole kotiin tullut. Nyt kun on joutunut miettimään mikä todella on sen lemmikin merkitys ja kysynyt itseltäni pariinkin otteeseen miksi näyttelyissä käyn niin voiton ja titteleiden tavoittelu on jäänyt toisarvoiseksi. Näyttelyissä olen tänä vuonna päässyt tapaamaan ihan mahtavia uusia tyyppejä ja ennen kaikkea viettämään aikaa koirani ja ystävien kanssa. Oma stressaus näyttelyistä on loppunut ja se on näkynyt koirassa leikkisyytenä ja rentoutena kehässä. Jos koira on antanut parhaansa ja käyttäytynyt hyvin, niin sehän on kaikin puolin nappiin mennyt suoritus. Entä sitten, jos tuomarin mielestä toinen koira on ollut sitä parempi sinä päivänä? Jokainen arvostelu on sen hetken tuomarin tulkinta rotumääritelmästä ja jokainen koira oman perheensä tähti tai ainakin pitäisi olla.
Pentusuunnitelmista sen verran, että olen jutellut Kain omistajien kanssa ja päätin ajaa Ruotsiin astuttamaan Akalin seuraavasta juoksusta. Mette ja hänen äitinsä tulevat meitä sitten Norjasta vastaan. Minusta on upeata, että meillä on näin mahtavaa yhteispohjoismaista kasvatustoimintaa! Ife täyttää 29.12 8 vuotta! Mihin tämä aika on oikein mennyt? On tässä tullut useampaan kertaan mietittyä, kun rotua on Suomessa jo aika paljon, että olisiko Suomeen koskaan rotu löytänyt ilman että olisin tänne ensimmäiset yksilöt tuonut ja käynyt läpi rekisteröintirumbat ja ns. raivannut rodulle tien tänne. Tuskin rotu tässä mittakaavassa täällä olisi ilman minua ja vuosien työtä. Se työ rodun parissa ei suinkaan alkanut Ifen tänne tulosta vaan jo vuodesta 2005, jolloin ensimmäistä kertaa rotuun tutustuin. Olin odotuslistalla lähemmäs kaksi vuotta, jonka jälkeen piti selvittää rekisteröintiasioita, mihin yhdistykseen rotu Suomessa kuuluu, ollut perustamassa japanilaisten rotujen yhdistystä Suomessa jne.. Töitä olen rodun eteen Suomessa ja Euroopassa siis tehnyt silti välistä on tullut kuultua ”kyliltä” kuinka toisaalla kerrotaan toista tarinaa kuka on Suomeen ensimmäiset kait tuonut ja pentueen maailmalle saattanut. Aika absurdia väittää jotakin sellaista, joka on helposti Koiranetistä tarkistettavissa... Ensi vuonna minulla on taas ihan ihka oikeat lomat ja lomaviikoille olenkin jo suunnitellut kaikenlaista mm. Norjan ja Ruotsin matkaa, jossa yhdistyy näyttelyt ja patikointi. Lisäksi toiveissa olisi ensi vuonna päästä kiertämään enemmän Suomenkin kansallispuistoja ja luontopolkuja. Tämä vuosi jäi aika tyngäksi patikointien osalta.
Hyvää joulua ja menestyksekästä uutta vuotta 2017!
25.11
Syksy alkaa pikku hiljaa kääntyä talveksi, vaikka vesisateet uhkaavatkin sulattaa kauniin ensilumen. Tämä syksy oli kaikin puolin rankka. Meillä oli syys-lokakuun ajan loukutusoperaatio yhden talon pihapiirissä, jonne oli ilmestynyt Rommin näköinen raidallinen kissa. Useampi viikko elettiin suuressa toivossa, että kissa todellakin olisi Rommi. Kun kissasta viimein saatiin konkreettinen näköhavainto, kävi selväksi ettei kissa valitettavasti ollutkaan Rommi. Ilmeisesti kissa oli jonkun kesämökkiläisen, koska näyttäytyi lähes aina viikonloppuisin ja harvakseltaan. Loukutusoperaation päätyttyä minun on pikku hiljaa pitänyt alkaa luopua toivosta ja päästää irti. Ja koska vastoinkäymisten määrä ei koskaan voi olla vakio, niin Akalinkin keinosiemennys meni mönkään.
Sitten vähän iloisempiin asioihin; käytiin marraskuun alussa heittämässä omalla japsiporukalla lenkki Tanskassa näyttelyissä, siis omalla autolla taas kertalleen. Tanskan Herningissä järjestettiin marraskuun ensimmäisenä viikonloppuna Tanskan ja Pohjoismaiden Voittaja 2016 näyttelyt. Haaveina oli totta kai tuoda tuliaisina molemmat tittelit sekä Tanskan muotovaliot kotiin Savoon. Molempiin näyttelyihin oli ilmoitettu huikeat 7 kainkoiraa ja osallistujia kaikista Pohjoismaista Islantia lukuun ottamatta, tosin ei sieltä taida edes rodun edustajia löytyä. Meiltä matkaan lähti Maya ja Nuuk. Lähdettiin Katin kanssa matkaan täältä Savosta myöhään keskiviikkoiltana kohti Turun satamaan. Kummatkin taisi vasta matkan alkaessa tajuta, että sinne Herningiin toden totta tulee aika paljon matkaa. Itselle täältä Kuopiosta kilometrejä yhtään suuntaan tuli lähemmäs 1800 km. Yöllisestä ajokelistä huolimatta oltiin Turun satamassa hyvissä ajoin ja päästiin melkein ensimmäisten joukossa laivaan. Laivassa sitten tavattiin meidän matkaseurue, josta jatkettiin matkaa yhtä matkaa. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun piti ottaa koirat mukaan hyttiin. Itseäni vähän jännitti miten Nuuk laivassa ja hytissä pärjää, mutta turhaa jännitin. Laiva pysähtyi Ahvenanmaalla ja samalla käytiin Nuukin kanssa kannella vähän katselemassa maisemia ja vilkaisemassa koirien ”hiekkalaatikko”. Maalaispojalle se muovinen kusiputka oli alkuun aikamoinen järkytys, mutta kyllähän siihen sitten maltettiin tarpeet tehdä. Tukholman satamaan saavuttiin illalla, josta seurueemme matka jatkui kohti Jönköping:ä. Kati ajoi urheasti ensimmäisen pätkän, joka siis tarkoitti ajoa ruuhka-aikaan E4:lla. Itse vain seurasin vierestä kauhistuneena sitä liikenteen määrää. Ajamisestahan teki haastavampaa myös se, että meidän piti seurata Merjan ja Riinan autoa, että löydettäisiin mökille perille :D. Liikenne hiljeni hieman etelään päin mentäessä ja mökille päästiin iltamyöhällä. Tuotiin ilmeisesti Suomesta sateet mukanamme ja perjantai-aamuna maa olikin herätessämme valkoisena. Majoituimme Rosenlundin luonnonsuojelualueella, jossa sijaitsee Ruotsin tunnetuimmat jääkauden aikaiset pengereet. Aamulenkillä Riinan ja koirien kanssa käytiin kävelemässä näillä pengereillä ja kyllähän sieltä aikamoinen pudotus sinne Vätterniin oli. Upea paikka, vaikka sää ei suosinut, ehkäpä ensi kesänä siellä kävisi pidempään oleskelemassa. Loskasäässä ja räntäsateessa matkamme jatkui sitten puuduttavana eteenpäin kohti etelää. Etelässä räntäsade muuttui erittäin rankaksi vesisateeksi, jonka takia Juutinrauman- ja Ison-Beltin siltojen näkymistä oli hieman hankala nauttia. Mutta olihan se hieno kokemus ajaa silloilla. Kööpenhaminan ruuhkat olivat taas jotain ihan omaa luokkaansa mihin Savon tytöt ovat tottuneet. Muutenkin teillä oli todella paljon liikennettä ja tuntui, etteivät liikennevirrat vähene vaikka suurkaupungit ohitettiin. Syy liikennemääriin tosin selvisi, kun tanskalaiset ystävämme kertoivat, että marraskuun ensimmäisenä perjantaina Tanskassa vietetään ”J-dag”-päivää, jolloin panimot julkaiset omat sen vuoden jouluoluensa ja päivä on kuulemma yleisesti monella vapaapäivä. Tanskan hullusta liikennekulttuurista, rankoista vesisateista ja pienestä navigaattorin ohjausvirheestä huolimatta löysimme viimein perille mökille.
Tanskan näyttelyt eroavat Suomen näyttelystä jonkin verran. Suurimpana erona nyt voisin mainita sen, että näyttelypaikalla tulee olla 08:30. Aikatauluissa kerrotaan vain mihin aikaan kehässä arvostelu alkaa, monesko koirasi on kehässä ja montako koiraa tuomari arviolta arvostelee tunnissa. Näyttelynjärjestäjät eivät ihan olleet varautuneet pysäköintijärjestelyillä suureen osallistujamäärään (molemmille päiville koiria ilmoitettu yli 6000 koiraa ja käytössä vain yksi parkkipaikka), mutta onneksi olimme itse ajoissa liikenteessä ja vältimme pahimmat ruuhkat (viisi minuuttia myöhemmin liikenne oli ruuhkautunut yli puolen kilometrin matkalta). Suomalaisten näyttelyiden järjestelmällisyyteen tottuneelle tanskalaisten leväperäisyys meinasi nostattaa verenpainetta; liikenteenohjausta ei ollut ja porukka parkkeerasi autoja miten sattuu, porteilla oli kauhea ruuhka, koska samalla portilla otettiin vastaan koirat ja yleisö ja kaikkien koirien numerolaput tarkistettiin. Kun hieman löysäsi pipoa, niin tuostakin selvittiin kunnialla läpi ja päästiin meidän halliin. Kehät olivat isot ja saimme porukkamme häkit lähelle kehää. Myöhemmin meidän leiriimme liittyi myös norjalainen kai-kasvattaja Mette Vedal äitinsä ja koiriensa kanssa. Oli hauska tavata Nuukin poika Renji (Besmiras Renji) ja Renjin emä Beauty (Sankt Xandors Kuro Kana). Renji oli kyllä niin kesken kasvuinen kuin olla ja voi :D. Myöhemmin paikalle tuli myös yksi tanskalainen kain ja kishun omistaja Patricia. Tuomarina lauantaina kaikille japanilaisille roduille oli ruotsalainen Zorica Salijevic. Akitat aloittivat kehän ja Suomeen tuli heti junioriuroksissa Tanskan juniorivoittaja 2016- titteli, kun Riinan Tomo (Chiya Go Sakura No Sono) oli paras junioriuros. Myös Riinan molemmat shikokut (Supassion’s Aimi Sadakon ”Sadako” ja Katana Go Shibukawa Katou Kensha ”Souta”, yhteisomistuksessa Jenni Pirisen kanssa) saivat Tanskan Voittaja 2016-tittelit. Kishuissa ja hokkaidoissa tittelit tulivat myös Suomeen. Kait olivat kehässä hokkaidojen jälkeen. Renji oli ilmoitettu junioriluokkaan, jossa sitä vastassa oli ruotsalainen uros (Milstolpen's Holger). Renjiin verrattuna uros oli jo hyvin valmis joka suhteessa, tosin onhan se Renjiä 5 kk vanhempi. Ruotsalainen uros sai ERI1 ja SA:n, joten siitä tuli samalla Tanskan Juniorivoittaja 2016, Renji sai erittäin hyvän. Tuomari kaipasi vähän kaikkea lisää pojalle. Valiouroksissa oli vastakkain Nuuk ja tanskalainen uros Shinkou Go Kai Ryuosow. Nuuk voitti luokkansa ja sai myös SA:n, myös tanskalainen sai erinomaisen mutta ei SA:ta. Paras uros kehässsä oli vastakkain ruotsalainen junioriuros ja Nuuk. Vaikka Nuuk arvostelussaan saikin kehuja hyvästä kehäkäyttäytymisestä niin jostain syystä Nuuk päätti alkaa vähän isotella edellä juoksevalle urokselle, joten oikeutetusti tuomari laittoi paremmin käyttäytyvän junnun ykköseksi, joka sai samalla sertin ja oli Tanskan Voittaja 2016. Nuuk sai kuitenkin CACIB:n ja näin ollen sillä on kasassa neljä CACIB:a kolmesta maasta eli siitä tuli kansainvälinen muotovalio, vaikka FCI ei sitä viralliseksi vahvistakaan. Kaikki kolme narttua kilpailivat valioluokassa, joten Mayan ei yksin kehässä tarvinnut olla. Kaikki nartut saivat erinomaiset ja lopulta Maya oli paras narttu ja ainoa nartuista joka sai SA:n. Tämä siis merkitsi sitä, että Maya sai sertin ja valmistui Tanskan muotovalioksi ja Tanskan Voittajaksi 2016. CACIB:n myötä Mayasta tuli myös kansainvälinen muotovalio. Lopulta Maya vei koko potin ollen ROP. Kokoomakehät olivat erillisessä hallissa, joka oli aikamoinen sumppu ja melkoinen kokemus ainakin itselle. Suomalaiset harvinaiset japanilaiset edustivat upeasti ryhmäkehässä, vaikka menestystä sieltä ei tullutkaan. Ryhmäkehien jälkeen suuntasimme välittömästä takaisin kohti mökkiä, koska meillä oli sovittu yhteispohjoismainen illallinen Herning:ssä. Meitä olikin koolla kiva porukka niin Suomesta, Norjasta kuin Tanskasta. Paikalle oli myös kutsuttu Ruotsista kai-kasvattaja, mutta he eivät päässeet paikalle. Ilta oli oikein mukava ja seuraava tapaaminen sovittiin alustavasti ensi vuoden Pohjoismaiden voittajan yhteyteen Suomeen.
Sunnuntaina japanilaiset rodut oli valitettavasti ripoteltu eri halleihin, joten meidän seurueen piti hajaantua jokainen omalle tahollensa. Kailla tuomarina oli Peter Harsanyi Unkarista ja kehässä samat koirat kuin lauantaina. Pohjoismaiden juniorivoittaja 2016-tittelin sai Milstolpen's Holger, Renji sai junioriluokassa erinomaisen ilman SA:ta. Nuuk voitti taas luokkansa ja lopulta tuomari sijoitti Nuukin myös parhaaksi urokseksi. Täten Nuuk siis sai sertin ja valmistui Tanskan muotovalioksi ja siitä tuli Pohjoismaiden Voittaja 2016. Kaikki nartut saivat erinomaisen SA:lla ja tästä ryhmästä Maya jäi tällä kertaa kolmanneksi parhaaksi. Tuomari tykkäsi selvästi massakkaammista yksilöistä. Nartuissa Pohjoismaden voittajaksi tuli siis tanskalainen O'ikon Utsukushii Tora Yuri ja PN2 ruotsalainen Sankt Xandors Mika. ROP-VSP valinnassa saatiin juosta useampikin kierros ja lopulta tuomari valitsi Nuukin ROP:ksi. Kaiken kaikkiaan siis hienosti meni meidän reissu, vaikka totta kai molemmat tittelit olisi kelvannut Suomeen kummallekin koiralle :D. Kotiin viemisiksi saatiin lopulta kainkoirissa 2 x Tanskan muotovalio, 2 x epävirallinen kansainvälinen muotovalio, 1 x Tanskan ja Pohjoismaiden voittajat 2016. Olin jo lauantaina kokoomakehät nähdessäni päättänyt, että jos Nuuk on sunnuntaina ROP niin ryhmiin emme jää. Kuvien oton jälkeen pääsimme vielä tapaamaan tanskalaisen kain Nishikon omistajineen. Tanskalaisten kainkoirien koko tuli kyllä itselle täytenä yllätyksenä miten pieniä ne olivat, Maya oli suurin narttu kehässä ja sekin on juuri tämän hetkisen standardin alarajalla (HUOM! kunhan FCI päivittää standardin niin ihannekoko nartuilla on 45 cm, kun se tällä hetkellä on 48 cm). Tapasimme vielä Metten ja Benten ennen kuin lähdimme tahoillamme ajamaan kohti Ruotsia ja sovimme, että seuraavaan tapaamiseen ei saa mennä näin pitkää aikaa :). Alustavasti olenkin lähdössä kesälomalle Norjaan koirien kanssa ja tietysti omalla autolla :D. Majoituimme maatilamatkailussa Ruotsin Höllvikenissä, jossa riitti koirille ihmeteltävää alpakoista vuohiin. Maanantaiaamuna matkamme jatkui kohti Tukholman satamaa. Monen autossa istutun tunniin ja satojen kilometrien jälkeen vihdoin ja viimein saavuimme kotiin tiistai-iltapäivänä Nuukin kanssa. Ife oli hieman loukkaantunut, kun oltiin oltu reissu ilman sitä, mutta keskiviikkoon mennessä oli jo hieman laantunut.
Kaiken kaikkiaan Tanskan matka oli meidän porukalla erittäin onnistunut. Uusia Tanskan muotovalioita neljä kappaletta (Nuuk, Maya, akita Tomo kunhan valmistuu FI MVA:ksi ja shikoku Sadako), Tanskan juniori voittaja 2016 (Tomo), Tanskan Voittajia 2016 kolme kappaletta (Maya, Merjan estrelanvuoristokoira Reiska ja Riinan Sadako), Pohjoismaiden Voittajia kaksi (Nuuk ja Reiska). Ainut ”tuplavoittaja” meidän porukasta oli siis Merjan Reiska aka Li’L Folks Daimler.
Marraskuu on mennyt meillä koirien kanssa muutenkin aikalailla reissun päällä. Käytiin mm. Iisalmessa koirien kanssa joukkoterveystarkastuksessa. Ifeltähän löytyi edellisessä tarkistuksessa vasemmasta silmästä pieni arpi, joka saattoi olla alkavaa korneadystrofiaa. Hieman pelokkaina siis tarkastukseen mentiin. Molemmilta katsottiin silmät, jotka olivat kummallakin terveet ja Ifen arpikin oli hävinnyt. ”Uutuutena” molemmilta kuunneltiin myös sydämet, joissa ei havaittu sivuääniä. Myös Nuukin polvet tarkistettiin, jotka olivat 0/0. Hieno homma siis :).
Loppuvuodeksi meillä ei ole ihmeempiä suunnitelmia. Kahden viikon päästä lähdetään Messariin, johon oli ilmoitettu vain viisi kainkoiraa per päivä. Ife lähtee vain turisteilemaan, mutta Nuukin ilmoitin molemmille päiville. Tulkaahan moikkaamaan lauantaina kehälle 79 ja sunnuntaina 67. Olemme molempina päivinä kehässä noin 11:30 eli paikalla jo hyvissä ajoin aamulla.
04.10
Toivoin todella, että minulla olisi tähän jotakin positiivista kirjoitettavaa. Valitettavasti Akali ultrattiin tyhjäksi ja Rommia ei ole edelleenkään löytynyt.
09.09
Kesä on pikkuhiljaa väistynyt syksyn tieltä ja päivät pidentyneet. Loppukesä oli meidän laumassa synkkää aikaa. En tiedä miten tämän pukisi sanoiksi, mieli on maassa ja monet itkut itketty. Meidän Facebook:n sivuja seuraavat jo tietävätkin, että Rommi hävisi heinäkuun lopussa kesämökiltämme Pielavedeltä äitinsä kanssa jäljettömiin. Rommihan siis lähti kesäkuun alussa äitilleni ”kesäpojaksi” ja sen oli tarkoitus tulla takaisin elokuun alussa. Kohtalo ja luonto kuitenkin päättivät toisin, vain viikkoa ennen kotiinpaluuta. Ikävä on kova ja itken jo pelkästään tätä kirjoittaessa (kokonaisuudessaan rustasin tätä kirjoitusta kasaan kolme päivää, koska itkun takia en tätä kerralla saanut kasaan). Ollaan koirien kanssa pariin otteeseen käyty kissoja etsimässä mökkimme lähialueilta tuloksetta. Arkea ja elämää on pitänyt kuitenkin koettaa pyörittää kaiken surun ja epätietoisuuden keskellä. Rommin lelut, kiipeily- ja raapimapuut, nukkumapaikat, hiekka-astiat, ruuat ja ruokakupit olen visusti piilottanut varastoon, koska en kestä katsoa niitä itkemättä. Ife käy edelleen joka aamulenkin jälkeen heittämässä Rommin herätys kierroksen sohvalla, jonka jälkeen alkaa lohduton vinkuminen. Viimeiset kuusi viikkoa ovat siis olleet aika raskasta aikaa meillä. Tällaisina aikoina muistuu mieleen miksi koira on ihmisen paras ystävä, en usko että olisin jaksanut tätä aikaa yksin ilman koiria. He ovat lohduttaneet ja ilahduttaneet, kun olen sitä eniten tarvinnut. Olemme olleet toinen toistemme tukena, kun sitä tarvitsemme. Vaikeina hetkinä Nuuk tulee kuivaamaan (lue: nuolemaan) kyyneleeni ja Ife käpertyy sohvalla viereeni rapsutettavaksi. Kotona olo on ollut välistä ahdistavaa, koska tuntuu, että jokaisesta asiasta mitä teen tulee mieleen Rommi on se sitten aamukahvin juonti (Rommilla oli tapana tulla olkapäille nukkumaan, kun join aamukahvia), vetolaatikon avaaminen (Rommi hyökkäsi aina avattuun laatikkoon nukkumaan) tai pyykin levitys (Rommi varasti pyykkitelineen metallilangat, jotka pitivät telineen nätisti kasattuna ettei se levinnyt säilytyksessä). Koirien kanssa on sitten vietetty runsaasti aikaa lenkkipoluilla ja metsässä sienessä. Ifestä on tullut varsin oiva itseoppinut sienikoira, se on johdattanut minut pariinkin otteeseen mahtaville mustatorvisieni ja suppilovahvero paikoille. En ole eläissäni nähnyt suppilovahveroita, mutta täältä niitä löysimme ”maistiaispalat”.
Viime viikonloppuna käytiin myös kiertämässä Niittylahden luontopolku. Kiersimme Tonkkurinmäen, Mustamäen ja kävimme näkötornissa. Matkaa näille yhdistetyille reiteille kertyi noin 12,5 km ja matkaa tuli extraa noin pari kilometriä, kun joku ei huomannut metsänsiimeksessä ollutta merkkiä ja talsittiin takaisin autolle tietä pitkin ja sieltä vasta sitten näkötornille :D. Ilma oli aivan mahtava, joten mikäs siinä auringoisen syksyisessä säässä metsässä patikoidessa. Ostin Nuukille käytettynä Kurgon repun ja se oli nyt ensimmäistä kertaa kokeilussa ja reissu reppu selässä meni erittäin hyvin. Alkuun Nuuk hieman mulkoili minua, että minkä ihmeen se mamma nyt mulle taas puki, mutta kohta mentiin jo innolla eteenpäin ja koko selässä ollut reppu tuntui unohtuvan. Syksyllä oli tarkoitus kiertää muitakin lähialueiden patikointireittejä ja toivottavasti jossakin vaiheessa päästään Kolille.
Elokuussa oli myös meidän uusi kotinäyttely eli kolmipäiväinen Sawo-Show, Nuuk oli ilmoitettu jokaiselle päivällä ja Ife vain perjantaille ja sunnuntaille. Harmittavasti meillä säilyi vain lauantain tuomari alkuperäisenä ja muina päivinä tuomari vaihtui. Rommin katoamisen takia mieli ei oikein ollut näyttelytunnelmissa, mutta koska olin perjantain jo töistä pyytänyt vapaaksi niin päätin sitten kuitenkin näyttelyyn lähteä. Sijoitusnarttuni Miyan omistaja Riina tuli meille viikonloppukylään näyttelyn ajaksi ja auttoi myös näyttelyssä tavaroiden ja koirien kanssa. Näin jälkikäteen ajateltuna tuo viikonloppu todella tuli tarpeeseen; sai vähän muuta ajateltavaa, tapasi uusia ihmisiä, pääsi rapsuttamaan hienoja koiria ja viettämään aikaa omien kavereiden ja koirien kanssa. Meidän ”jalkapallomaali” aka rantateltta aiheutti hieman naurun pyrähdyksiä, mutta ainakin koirat säilyivät kuivana koko viikonlopun ;). Viikonlopun kruunasi hienot tulokset. Nuuk oli perjantaina ROP, lauantaina VSP ja sunnuntaina PU2. Ife oli perjantaina PN2 ja sai elämänsä ensimmäisen vara-CACIB:n ja sunnuntaina sai EH:n. Myös Nuuk sai sunnuntaina ensimmäisen vara-CACIB:n, joten saatiin meidän rusettipurkkiin vähän uutta väriä. Koirien arvostelut ovat nyt PDF-tiedostoina ”Näyttelytulokset” sivuilla ja toivottavasti ne toimivat kaikilla selaimilla.
Ja lopuksi pentu-uutisia! Akali on siemennetty norjalaisella uroksella Besmiras First Wolf Boy ”Kai” (syntynyt 31.07.2013, lonkat A/A, kyynäret ja polvet 0/0). Suunnitelmat Ranskan suunnalla eivät menneet toivotulla tavalla ja Akalin kanssa menikin kaksi juoksua sivu, kun Ranskassa eivät päässeet keräykseen kummallakaan kerralla ajoissa. Kesällä tulimme sitten Ikkon omistajien kanssa siihen lopputulokseen, että käytän Akalille toista urosta, koska heillä keräykseen pääsy tuntui olevan niin vaikeaa. Lisäksi Ikkolla on ollut jonkin verran kausiallergiaa ja muutaman allergiakoiran omistaneena tiedän allergian voivan olla hyvinkin raskasta. Kai on vahva rakenteinen mustabrindle uros, joka on syntynyt 31.07.2013 ja lonkat sillä on A/A, kyynäret ja polvet 0/0. Kai tullaan silmäpeilaamaan Norjassa myöhemmin tänä vuonna tai ensi vuoden alusta. Se on lisäksi Norjan muotovalio, Pohjoismaiden ja Norjan Juniorivoittaja 2014, Norjan voittaja 2015 ja ollut Norjassa japanilaisten rotujen erikoisnäyttelyssä kahdesti BIS-4. Ja vanha sanontahan kuuluu ”älä koskaan sano ei koskaan”, joskus on tullut tainut luvattua, että omien koirieni taustalla ei tulla näkemään NIPPO-kainkoiria. Noh, Kain isä sattuu olemaan NIPPO-koira :D. Miten tähän päätökseen päädyttiin? Kaikki kaithan lähtökohtaisesti ovat KKA:sta lähtöisiä ja tällä hetkellä Japanissa on oikeastaan vain 16 eri linjaa KKA-koiria ja Yhdysvalloista löytyy jo näitä kaikkia linjoja. NIPPO kasvattajat ovat vuosia tehneet omaa työtään ja luoneet omia linjojaan (Kain isän Codyn sukusiitosprosentti neljän sukupolven mukaan on 0). Suomeen ja Eurooppaan tuotujen KKA koirien taustalta löytyy aika varmasti joko Haruna No Eishin tai sen veli Tone No Isshin tai muita yleisesti käytettyjä uroksia kuten Kishin. Miten rodun geenipooliin saadaan sitten hieman vaihtelua ja lisää elinvoimaa? Yhdistämällä eri linjoja ja siten välttää näitä yleisiä koiria. Keskustelin KKA, NIPPO ja yhdysvaltalaisten kainkoirien sekoittamisesta keskenään yhdysvaltalaisen ja japanilaisen rotuun perehtyneiden kanssa ja tulimme siihen lopputulokseen, että yhdistelmä on kokeilemisen arvoinen. Onhan kuitenkin Akalin suvussa KKA-koira, joka on suvullisesti hyvin erilainen muuhun Euroopan kantaan nähden ja Kain takana tulee taas NIPPO-koiria, joita ei myöskään muualta Euroopasta löydy. Ja lisäksi, kun molemmat koirat ja niiden vanhemmat on terveystarkistettu ja terveitä. Katsotaan mitä sieltä sitten tulee. Tästä pentueesta haluaisin sijoitukseen mahdollisesti narttupennun, joten kiinnostuneet laittakaahan viestiä tai pirautelkaa!
Seuraavaan päivitykseen voi taas mennä hieman aikaa, töissä koulutukset pitävät kiireisinä ja Suomen luonnostakin pitäisi keretä nauttia. Mutta viimeistään Akalin ultran tulokset tulen kolmen viikon päästä kertomaan!
10.07
Elämä Kuopiossa on alkanut pikku hiljaa sujua. Uusia lenkkipolkuja on löydetty ja ahkerasti tallattu. Ife onkin nyt varsin malliikkaassa kunnossa. Puijolla ja Vuorilammella ollaan käyty treenailemassa syksyn Kolin reissua varten. Näyttelyrintamalla on ollut vähän hiljaisempaa, mutta kehissä on pyörähdetty pari kertaa. Kangasniemen näyttely oli helatorstaina ja paikalla oli varsin ilahduttava määrä kippuroita, kuusi kainkoiraa. Tuomarina oli Markku Kipinä, joten luvassa oli juoksemista kehässä :D. Uroksia oli paikalla Nuuk ja Urkki, Nuuk oli PU1 ja Urkki sai erinomaisen ilman SA:ta. Nartuissa Ife sai erinomaisen ja Akali EH:n. Maya oli lopulta PN2. Maya onkin saanut aika suveneeristi hallita paras narttu kehiä, joten on mukava nähdä että senkin joku kehässä päihittää. Onnittelut Kirin esittäjälle siis :). Lopulta Nuuk oli myös ROP ja päästiin ryhmäkehässä kahdeksan parhaan joukkoon. Päivä oli helteinen ja ryhmäkehiä odotellessa käytiin uimassa ja pienellä lenkillä läheisellä pururadalla. Toukokuussa käytiin sitten Joensuun näyttelyssä turisteilemassa, jonne oli ilmoitettu Maya ja Urkki. Tuomarina oli Anneli Pukkila ja Maya oli VSP ja Urkki ROP. Karttulassa käytiin omien koirien kanssa näytelmissä 18.06 ja sateesta ja ukkosesta huolimatta hyvinhän se meni. Tosin mitä nyt kastuttiin ihan totaalisesti. Tuomarina oli Esa Ruotsalainen, joka valitsi Nuukin ROP:ksi ja Ifen VSP:ksi. Karttulasta koirat lähtivätkin sitten mökille loman viettoon vanhempieni mukana. Juhannuksen vietimme mökillämme, jossa koirat saivat nauttia uimisesta, auringonotosta ja maaseudun hiljaisuudesta.
Tämän vuoden erikoisnäyttely pidettiin taas Nastolassa heinäkuun ekana viikonloppuna. Ajettiin koirien kanssa etelään jo lauantaina ja majoituttiin tuttavani Annan luona. Käytiin illasta sitten katsomassa Miya ja samalla reissulla Suomen ensimmäisiä shikokun pentuja kennel Jikino Kenshassa. Voi herranen aika mitä söpöläisiä! Olin jo valmis laittamaan muutaman taskuun, mutta onneksi järki tuli sitten mukaan peliin. Ja pennut taisivat kaikki olla jo menossa jonnekin :D. Erkkariin oli ilmoitettu ennätyksellinen määrä kainkoiria, 9 kpl! Onhan se kiva saada kehään hieman kilpailun tuntua, kun yleensä kehissä saa juosta yksinään. Tuomarina oli akita ja shiba kasvattaja Norjasta Britt Nyberg, joten kokemusta japanilaisista roduista löytyy. Miya aloitti kehän ja oli hienosti ROP-pentu hyvällä arvostelulla. Uroksia oli valioluokassakin huikeat kolme kappaletta, joista kaikki saivat erinomaiset. Tuomari kiinnitti selvästi huomiota liikkeisiin, joten kehässä juostiinkin useampi kierro mitä ihanimmassa kesäsäässä eli vesisateessa. Lopulta kilpailuluokassa Nuuk sijoittui ykköseksi ja sai myös SA:n. Urkki jäi kilpailuluokassa kolmanneksi ja ilman SA:ta liikkeiden takia. PU kehässä oli vastakkain sitten kolme Japanin tuonti urosta ja taas juostiin ja juostiin. PU kehässä Nuuk sijoittui ensimmäiseksi, joka tällaisessa joukossa on jo todella upea saavutus. Taisipa muuten Nuukkia lukuunottamatta olla kaikki esitetyt urokset sukua toisilleen jotakin kautta. Narttuja oli kehässä neljä, joista kolme sai erinomaisen SA:lla, joten kilpailun tuntua saatiin sinnekin. Vettä satoi PN-kehän aikana runsaasti ja Ife oli ihan sitä mieltä, että hän ei liiku metriäkään enempää kuin on pakko joten ihan ansaitusti jäätiin kolmannelle sijalle. Karvaton-Maikki vei sitten koko potin eli oli PN1. Hassua, että kaikki nartut olivat jotain kautta sukua toisilleen. Ife Mayan äiti, Maya taas Nuukin puolelta sukua toiseksi parhaalle nartulle. Vanhat kilpakumppanit siis tapasivat taas kehässä eli isä ja tytär, lopulta Nuuk vei koko potin ollen ROP. Nuuk on nyt osallistunut neljästi erkkariin ollen 3 x ROP ja 1 x VSP. Viime vuoden erkkarihan meiltä jäi väliin Nuukin silmävamman takia. Maya taas kolmesti ollen 1 x ROP ja 2 x VSP, ei yhtään huonosti ;). Seuraava näyttely meillä on Kuopion kolmipäiväinen Sawo-Show elokuun alussa ja sinnekin on kivasti tulossa kainkoiria, perjantaina ja sunnuntaina viisi ja lauantaina neljä. Loppun vielä kuva erkkarin ROP:sta ja VSP:stä, kuvan on ottanut Ronja Vahvelainen.
20.03
Niin on vain aikaa vierähtänyt edellisestä päivityksestä ja pahoittelut siitä kaikille päivityksiä odottaneille. Paljon on kyllä kerennyt tapahtua ja siinä varmaan osa syy miksi päivityksiä ei ole tippunut niin tiuhaan. Koitetaan korjata tilanne nyt keväällä :). Aloitetaas vaikka siitä, että Mayan ja Urkin pennut syntyivät marraskuun lopussa 29.päivä. Kaksi kaunista tyttö pentua syntyi sunnuntaina aamuyöstä. Toinen tytöistä meni sijoitukseen Tennilään kennel Jikino Kenshaan ja toinen muutti ”kaapunkilaiseksi” Helsinkiin. Molemmat ovat sopeutuneet uusiin koteihinsa hyvin ja kasvaneet oikein mallikkaasti. Tämän pentueen myötä sekä Mayan että Urkin omistajuus siirtyi sijoitusperheelle. En itse näe järkeä näin pienen rodun piirissä pidättää itselläni oikeutta enempään kuin yhteen pentueeseen.
Ja sitten siihen asiaan mikä on pitänyt minut kiireisenä tässä alkuvuodesta. Myö ollaan taas savolaesia :D. Sain nimittäin työpaikan Kuopiosta ja minulla oli käytännössä kolme viikkoa aikaa löytää asunto ja hoitaa muutto ennen kuin työt alkaisivat. Hirvittävästi ei vapaa-aikaa ollut ja sitten kun uudessa työpaikassa on käynnissä perehdytykset ja koulutukset niin kaikki vapaa-aika on kulunut koirien kanssa tutustuessa uuteen kotikaupunkiimme.
Tammikuun alussa paukkupakkasilla suuntasimme koirien kanssa nokan kohti Etelä-Suomea, sillä Suomessa oli käymässä vieras rapakon takaa. Kainkoira kasvattaja Brad Andersson kennel Yamabushi:sta. Päivä oli erittäin antoisa ja oli mahtavaa vaihtaa mielipiteitä yhteisen rotumme kasvatuksesta. Taidettiinpa joitan pentujuttujakin sopia ;).
Ollaan kyllä keretty pistäytyä myös näyttelyissä, mutta sekin oli ihan tuossa kotikulmilla eli Tuusniemellä. Tuomarina toimi Hans Almgren Ruotsista ja paikalla oli Nuuk ja Urkki. Tämä oli Urkin ensimmäinen näyttely sen jälkeen, kun oli täyttänyt kaksi vuotta eli sillä oli mahdollisuus valioitua. Urkki esiintyi kehässä oikein upeasti ja saikin erin ja SA:n. Nuukille tauko näyttelyistä oli tehnyt terää ja esiintyikin innokkaasti ja tuloksena eri ja SA. Poijjat olivatkin sitten vastakkain PU-kehässä ja viimeinkin löytyi uros, joka voitti Nuukin. Aivan mahtavaa! Urkki on kyllä kehittynyt erittäin näyttäväksi ilmestykseksi. Tuomari tuli vielä kehän jälkeen juttelemaan kanssamme ja hän kertoi olleensa Japanissa muutama kuukausi sitten katsomassa kaiden arvostelua ja hänen mielestään taso siellä ei ollut läheskään yhtä hyvä kuin meillä täällä Suomessa. Täytyy kuitenkin muistaa, että FCI:n alaisiin näyttelyihin pääsee vain JKC:n eli Japanin kennelliiton rekisterissä olevat kait ja yleensä nämä ovat pentutehtaiden tuotoksia. Samainen tuomari otti myös ryhmän ja Urkki pääsikin kymmenen parhaan joukkoon. Päivä ei olisi voinut olla parempi. Hienoa, että rotu alkaa pikkuhiljaa päästä jatkoon myös ryhmäkehissä.
Sekä minulta että koirilta on ottanut hieman aikaa sopeutua taas kaupunkielämään, mutta ollaan jo päästy matkustamaan bussilla. Koirat olivat siis ensimmäistä kertaa elämässään bussissa ja omasta jännityksestä huolimatta molemmat osasivat käyttäytyä julkisessa erittäin mallikkaasti. Bussilla matkustaminen tuo meille vähän vaihtelua lenkkeihin. Eilen käytiin tutustumassa Vuorilammen luontopolkuun ja ai, että en malta odottaa lumien sulamista. Keväällä on muutenkin tarkoitus tutustua lähemmin alueen tarjoamiin päivän patikointireitteihin koirien kanssa. Tänään vietettiin pari tuntinen jäällä ja molemmat kuorsaavatkin nyt tyytyväisinä omilla paikoillaan, Ife sohvalla vieressä ja Nuuk omalla pedillään. Peace and love <3!