07.07. Meidän toinen juhannus ulkomailla
Toukokuu ja kesäkuu menivät muuten aikalailla työn ja lenkkeilyn parissa. Matkustettiin myös koirien kanssa ensimmäistä kertaa raitiovaunulla ja hienosti molemmat osasivat kyytiin nousta ja käyttäytyä matkan aikana. Kotimatkalla sattui sitten vielä äkkipysähdys, kun joku ilmeisesti yritti hypätä ratikan alle, mutta alkuhämmennyksestä kun selvittiin, niin matka jatkui taas normaalisti.
Toukokuu ja kesäkuu menivät muuten aikalailla työn ja lenkkeilyn parissa. Matkustettiin myös koirien kanssa ensimmäistä kertaa raitiovaunulla ja hienosti molemmat osasivat kyytiin nousta ja käyttäytyä matkan aikana. Kotimatkalla sattui sitten vielä äkkipysähdys, kun joku ilmeisesti yritti hypätä ratikan alle, mutta alkuhämmennyksestä kun selvittiin, niin matka jatkui taas normaalisti.
Juhannuksena meillä oli ensimmäinen näyttely sitten viime vuoden syyskuun ja päästiin vihdoinkin aloittamaan pisteiden keräys myös Ginille. Nuukillahan on jo kasassa kolme pistettä, mutta näistä vain kaksi voidaan ns. hyväksilukea varsinaiseen Saksan muotovalio titteliin, koska kolme pistettä tulee olla KV tai KR näyttelystä. Alunperin olin suunnitellut ajavani Chemnitziin perjantaina töiden jälkeen, mutta sitten ystäväni Adele kyseli pääsisikö kyydissä sinne, mutta hän pääsisi lähtemään vasta lauantaiaamuna Bielefeldistä mukaan. Kyllähän se vain niin on, että nämä Saksan maantiet ovat puuduttavaa ajettavaa yksin, joten lykkäsimme lähtöä lauantaiksi. Sää oli kuuma, mutta onneksi autossa on toimiva ilmastointi. Kokonaisuudessaan matka Chemnitziin kesti noin viitisen tuntia ja pidimme Sangerhausenissa pidemmän tauon, jotta koirat saivat jaloitella ja me kahvia ja syötävää. Suositus muuten tuolle Autohof:lle, koska siinä oli paljon ruohikkoa koirille haistella ja tehdä tarpeensa. Tämä oli ensimmäinen kertani idän puolella ja sen kyllä huomasi mm. teiden kunnossa ja maisemissa. Teiden kunto oli samanlainen kuin Suomessa, liikenne ehkä kolmannes siitä mihin olen lännessa tottunut ja maisemat isoja peltoja ja paljon pieniä kyliä upeine kirkontorneineen ja muutama linnakin bongattiin matkan varrella. Viimein ajettuamme läpi kaikki Saksien osavaltiot (Niedersachen, Obersachen ja lopulta Sachen) saavuimme sitten Chemnitziin, joka on noin 245 000 asukkaan kaupunki. Kaupunkihan ei aina ole tunnettu tällä nimellä vaan vuosina 1953-1990 kaupungin nimi oli Karl-Marx-Stadt. Kaupungin tunnetuimpiin nähtävyyksiin lukeutuukin Karl-Marx monumentti vuodelta 1971.
Chemnitz on aina ollut tunnettu suurena teollisuuskaupunkina ja toisen maailmansodan aikaan siellä valmistettiin pääasiassa sotilasvarusteita. Tästä syystä kaupunkia pommitettiin ahkerasti vuosina 1940-1945, mutta kaikkein tuhoisimmat ilmaiskut tapahtuivat helmikuussa ja 05. maaliskuuta 1945. Sodan päättyessä lähes 4 000 kaupunkilaista oli menettänyt henkensä ja yli kuusi neliökilometriä oli tuhoutunut kaupungin keskustassa ja sen lähialueilla. Itä-Saksan hallitus ei entisöinyt vanhoja rakennuksia sodan jälkeen vaan päätti tehdä kaupungista sosialistisen mallikaupungin ja kaupunki rakennettiin uudelleen betonista.
Kun muutoksen tuulet alkoivat puhaltaa Saksan sisällä, niin kaupunki sai syksyllä 1989 paikallisen itsehallinnon ja kaupunkihan ei edelleenkään kuulu mihinkään Saksan piirikuntaan. Kaupunkin asukasluku on tosin huippuvuosista tippunut, mutta siellä toimii edelleen paljon teollisuutta ja uusia start-up yrityksiä on syntynyt ja sieltä löytyy myös teknillinen yliopisto.
Chemnitz on aina ollut tunnettu suurena teollisuuskaupunkina ja toisen maailmansodan aikaan siellä valmistettiin pääasiassa sotilasvarusteita. Tästä syystä kaupunkia pommitettiin ahkerasti vuosina 1940-1945, mutta kaikkein tuhoisimmat ilmaiskut tapahtuivat helmikuussa ja 05. maaliskuuta 1945. Sodan päättyessä lähes 4 000 kaupunkilaista oli menettänyt henkensä ja yli kuusi neliökilometriä oli tuhoutunut kaupungin keskustassa ja sen lähialueilla. Itä-Saksan hallitus ei entisöinyt vanhoja rakennuksia sodan jälkeen vaan päätti tehdä kaupungista sosialistisen mallikaupungin ja kaupunki rakennettiin uudelleen betonista.
Kun muutoksen tuulet alkoivat puhaltaa Saksan sisällä, niin kaupunki sai syksyllä 1989 paikallisen itsehallinnon ja kaupunkihan ei edelleenkään kuulu mihinkään Saksan piirikuntaan. Kaupunkin asukasluku on tosin huippuvuosista tippunut, mutta siellä toimii edelleen paljon teollisuutta ja uusia start-up yrityksiä on syntynyt ja sieltä löytyy myös teknillinen yliopisto.
Majoituimme ihan keskustan tuntumassa Hotel Biendossa, joka osoittautui, ainakin minusta, varsin hyväksi hinta-laatusuhteeltaan. Lemmikkimaksuksi minulle oli ilmoitettu 10€/ koira / yö, mutta lopulta he veloittivat vain yhden koiran hinnan ja huoneessa oli vesikupit ja yksi namipussukka odottamassa. Lähdimme heti kiertelemään keskustaa ja voi kuinka kaunis ydinkeskusta rakennuksineen oli! Pistäydyttiin myös Diebels-panimon terassilla oluella, jossa koirille tuotiin välittömästi vettä ja minusta palvelu oli ystävällistä. Matkakumppanini mielestä palvelu oli taas ”perinteistä itäsaksaa” eli töykeää, ehkä minulta jäi ulkomaalaisena jotakin huomaamatta ja ymmärtämättä. Olut oli ihan ok, ei mitenkään erikoista, mutta paikallinen tuote niin olihan se maistettava. Terassilta suuntasimme hotelliin hetkeksi lepäämään ennen kuin oli aika lähteä illalliselle. Koirat jäivät enemmän kuin mielellään hotelliin nukkumaan pitkän päivän jälkeen. Keskustassa oli mittavia tietöitä, joten alkuun eksyimme väärään suuntaan menevälle pysäkille ja bussiin, mutta lopulta löysimme oikean bussin ja päädyimmepä vielä oikeaan osoitteeseen. Olin varannut meille pöydän Kellerhaus-nimisestä ravintolasta, joka tarjosi perinteistä saksalaista ruokaa. Kotisivut eivät paljoa luvanneet ja ne olivatkin tunkkainen tuulahdus 2000- luvun alkupuolelta köpöine animaatioineen, mutta voi hitsi miten kaunis paikka!
Schlossviertel:stä (vapaasti suomennettun linnakortteli) löytyy useampia ravintola, majoitusta ja upea linnakirkko lammen rannalla. En ollut koko päivänä syönyt lämmintä ruokaa, joten Adelen varoituksista huolimatta päätin ottaa ”Eisbeinin” ja siihen vielä alkuruuaksi sinappikeiton. Ihan vain muistutuksena, että jos saksalainen tuttavasi sanoo, että se annos on iso, niin usko! Alkuruoka oli varsin maukas ja en uskonut, että sinapista voisi keittoa tehdä. Tämä keitto uppoaisi varmasti suomalaiseen makumaailmaan sopivasti. Myös Kellerhaus:lta löytyi omia oluita ja olivat varsin maukkaita. Eisbein oli siis jäätävän kokoinen sianpotka, joka oli kuorrutettu piparjuurikastikkeella ja siihen vielä kaikki lisukkeet (hapankaalia ja perunaknödel). Luonnollisesti en jaksanut kaikkea syödä ja pyysinkin loput lihasta mukaani ja koirat saivatkin varsin maittavan iltapalan. Koska jälkiruuallehan on tunnetusti eri maha niin pitihän se vielä jälkiruoka maistaa. Ravintolalla oli joitakin päivän erikoisia listan ulkopuolelta kuten vohvelit jäätelöllä, jonka itse otin ja nekin olivat oikein hyviä. Tosin annoskateus iski, kun näin Adelen ihanan Apfelstrudelin. Ilta vierähti kauniissa miljöössä nopeasti ja kävimme vielä ruokailun jälkeen kurkistamassa kirkkoa lähempää. Luonnollisesti minun tuurilla itse kirkon pääsisäänkäynti oli huputettuna, mutta onneksi lammen puolelta kirkko ei ollut remontissa. Kävelimme lammen rantaa pitkin takaisin keskustaan ja kävimme vielä jälkiruokadrinkeillä Innenstadissa ennen nukkumaan menoa.
Aamulenkillä suuntasimme hieman keskustan ulkopuolelle ja täytyy kyllä sanoa, että kontrasti oli aika suuri! Noin kilometrin päässä keskustasta alkoi olla harmaita betonirakennuksia, joista osaa koristi graffitit ja hoitamattomia puistoalueita ja kerrostalojen pihoja. Kävelimme sitten Chemnitz-joen vartta takaisin keskustaan ja se olikin ihan kivaa seutua vanhoine rakennuksineen.
Schlossviertel:stä (vapaasti suomennettun linnakortteli) löytyy useampia ravintola, majoitusta ja upea linnakirkko lammen rannalla. En ollut koko päivänä syönyt lämmintä ruokaa, joten Adelen varoituksista huolimatta päätin ottaa ”Eisbeinin” ja siihen vielä alkuruuaksi sinappikeiton. Ihan vain muistutuksena, että jos saksalainen tuttavasi sanoo, että se annos on iso, niin usko! Alkuruoka oli varsin maukas ja en uskonut, että sinapista voisi keittoa tehdä. Tämä keitto uppoaisi varmasti suomalaiseen makumaailmaan sopivasti. Myös Kellerhaus:lta löytyi omia oluita ja olivat varsin maukkaita. Eisbein oli siis jäätävän kokoinen sianpotka, joka oli kuorrutettu piparjuurikastikkeella ja siihen vielä kaikki lisukkeet (hapankaalia ja perunaknödel). Luonnollisesti en jaksanut kaikkea syödä ja pyysinkin loput lihasta mukaani ja koirat saivatkin varsin maittavan iltapalan. Koska jälkiruuallehan on tunnetusti eri maha niin pitihän se vielä jälkiruoka maistaa. Ravintolalla oli joitakin päivän erikoisia listan ulkopuolelta kuten vohvelit jäätelöllä, jonka itse otin ja nekin olivat oikein hyviä. Tosin annoskateus iski, kun näin Adelen ihanan Apfelstrudelin. Ilta vierähti kauniissa miljöössä nopeasti ja kävimme vielä ruokailun jälkeen kurkistamassa kirkkoa lähempää. Luonnollisesti minun tuurilla itse kirkon pääsisäänkäynti oli huputettuna, mutta onneksi lammen puolelta kirkko ei ollut remontissa. Kävelimme lammen rantaa pitkin takaisin keskustaan ja kävimme vielä jälkiruokadrinkeillä Innenstadissa ennen nukkumaan menoa.
Aamulenkillä suuntasimme hieman keskustan ulkopuolelle ja täytyy kyllä sanoa, että kontrasti oli aika suuri! Noin kilometrin päässä keskustasta alkoi olla harmaita betonirakennuksia, joista osaa koristi graffitit ja hoitamattomia puistoalueita ja kerrostalojen pihoja. Kävelimme sitten Chemnitz-joen vartta takaisin keskustaan ja se olikin ihan kivaa seutua vanhoine rakennuksineen.
Aamupalan jälkeen lähdimme sitten ajelemaan kohti messukeskusta, jossa näyttely pidettiin. Saimme auton parkkiin lähelle pääovia ja pysäköinti maksoi 4€. Tästähän olisi noussut Suomessa somessa kauhea meteli, koska parkkimaksua ei oltu mainittu missään. Taas hyvä muistutus Saksaan matkustajille, pidä aina vähintään 50€ käteistä mukana, joista pieninä kolikoina vähintään puolet. Hauska sinänsä, että näyttelyyn päästäkseen piti olla rokotettu tai mukana negatiivinen testi ja lopulta kumpaakaan ei kysytty missään vaiheessa. Meidän kehä oli ulkona ja onneksi olimme liikentessä ajoissa niin saimme häkin rakennuksen viereen varjoon. Yhdeksän aikaan lämpötila huiteli jo reilusti yli 20 astetta ja kehä oli asfaltilla. Onneksi kehä ei ollut iltapäivästä! Olisi muuten voinut olla suhteellisen tukalata oltavat. Numerot haettiin ilmoittautumiskoodia vastaan kehästä ja jokainen osallistuja sai ruusukkeen muistoksi. Meidän kehän piti alkaa 10:00 ja kainkoiria ennen oli kuusi alaskanmalamuuttia. Vähän aloin siinä ihmetellä, että muut kehät alkoivat pyörimään ja kello oli jo 10:10 eikä meidän kehässä tapahdu yhtään mitään! Kohta kehäsihteeri tuli luoksemme ja kysyi, että voisimmeko aloittaa kehän, koska Autobahn:lla oli tapahtunut iso onnettomuus ja suurin osa aamun kehään tulijoista istui ruuhkassa. No suomalainenhan on aina valmis ja ei muuta kuin Nuuk ulos häkistä ja vähän sukia karvoja ojennukseen ja menoksi. Tässä vaiheessa kehäsihteeri joutui kyllä hieman toppuuttelemaan, koska asia piti vielä varmistaa tuomarilta, mutta tässä vaiheessa me seistiin jo Nuukin kanssa kehässä. Mokattiin varmaan tässäkin jokin kirjoittamaton sääntö ja lisää oli vielä tulossa. Tuomarina meillä oli Claus-Peter Fricke ja harjoitusarvostelija Marco Sistermann. Saksassa ei taida olla tapana myöskään ilmoitella näistä harjoitusarvostelijoista, koska etukäteen tästä ei ollut missään mainintaa. Nuuk kilpailee tällä hetkellä vielä valioluokassa, koska haluan sen Saksan muotovalioksi ja iän kuultuaan tuomari tuhahteli hieman ärtyneen oloisesti, että ”10,5-vuotias koira, että veteraaneissahan tämän ikäisen kuuluisi jo olla”. Nuuk ei ollut kehässä ihan parhaillaan, koska huolimatta pitkästä aamulenkistä se kakkoshätä jäi tekemättä ja koira oli hieman levoton. Mutta siinä me sitten paahtavassa auringossa seisoa törötettiin useampi minuutti, kun tuomari selitti harjoitusarvostelijalle rodusta ja saneli arvostelua kehäsihteerille. Minulle ei sanottu mitään mitä Nuuk sai, kehäsihteeri vain kysyi, että onko minulla joku mukana, joka voisi sitten osallistua nartun kanssa ROP-kehään. Olin hieman hämilläni, koska enhän ollut vielä edes kehässä ollut Ginin kanssa, että miten se rouva oli niin varma, että Gini sen erinomaisen saa. Hämmentyneenä vaan nyökyttelin ja vastailin ”Ja, ja.” miettien, että varmaan Nuuk sitten sai erinomaisen, jos jo ROP-kehää mietitään. Ginin vuoro oli seuraavaksi ja vaikka nuori neiti sangen itsevarmoin askelin kehään tepasteli ja hurmasi välittömästi harjoitusarvostelijan nappisilmillään niin se itsevarmuus ropisi siinä vaiheessa, kun tuli käsittelyn vuoro. Lopulta päädyin itse näyttämään hampaat, mutta muuten tuomari sai kyllä koskea. Tämä on meillä Ginin kanssa kyllä ehdoton heikkous, koska tätä ei ole päässyt treenaamaan missään ja kehässä ei oikein ole aikaa Ginin antaa itse mennä tuomarin luokse jne.. Gininkin arvostelu tuntui kestävän monta minuuttia siinä paahteessa, mutta kiva että tuomari oikeasti käytti aikaa ja kertoi kattavasti harjoittelijalle. En taaskaan saanut tietää mitä Gini sai, käskettiin vaan tuomaan uros kehään ROP valintaa varten eli sain taas vaan päätellä, että kai se sen erinomaisen sai. Adele halusi esittää Ginin, vaikka Nuuk menisi vieraan kanssa paljon paremmin, mutta toisaalta itselle oli se ja sama, koska RYP-kehiä ei koronan takia järjestetty. Harjoitusarvostelija oli ehdottomasti sitä mieltä, että nartun tulisi olla ROP ja siinä sitten hieman kiusaantuneena seisoimme koirien kanssa, kun tuomarit kinastelivat kumpi on ROP ja miksi ja lopulta, mutta ei niin yllättäen Nuuk sen ROP:n sai. Kuvaa otettaessa tuomari sitten kysyi, että ymmärrätkö kuinka hienot rodun edustajat sinulla on käsissäsi, että oli ilo saada harjoittelijalle tämmöiset koirat oppimateriaaliksi ja kyseli, että mistäs päin pohjoista me olimmekaan. Tämmöiset kommentit kyllä aina lämmittävät mieltä!
Sitten siihen lisää kehässä mokaamiseen kohtaan! No minähän jäin sitten odottamaan koirien kanssa arvosteluja kehään kuvanoton jälkeen. Kirjoittava kehäsihteeri ei ollut vielä edes lopettanut Ginin arvostelun kirjoitusta ja oli hieman näreissään, kun jäin siihen sitä odottamaan. Tuomari siinä vielä tovin jutteli ja sanoi, että Ginin tulee saada vakautta liikkeeseen ja hännän kanto ei ollut mieleinen, liikkeistä olen samaa mieltä, mutta häntä on kyllä ihan oikeantyyppinen. Lopulta sitten kehis ne arvostelut viskasi eteemme. Noh, paikallisilta shibaihmisiltä sitten kuulin, että niitä arvosteluja odotetaan kehän jälkeen, usein jopa tunteja, ja pyörittävä kehäsihteeri käy ne kehän jälkeen jakamassa. Ollaanpahan viisaampia sitten seuraaviin KV-näyttelyihin. Kun olin nolannut itseni kehässä, niin ajattelin nolata seuraavaksi itseni menemällä toimistoon kysymällä onko mitään palkintoja luvasssa menestyksestä. Vastauksen olisin voinut päätellä jo toimitsijoiden lakonisesta katseesta eli ei ollut luvassa mitään palkintoja. Jos jotakin oltaisiin rotuyhdistykseltä saatu, niin ne olisi jaettu kehässä. Valitettavasti meidän rotuyhdistyksellä oli samaisena viikonloppuna oma näyttely, joten ei siis todellakaan ollut mitään palkintoja jaossa Chemnitz:ssä. Saatiin sentään kuparinruskea osallistujaruusuke ja pisteitä Saksan muotovalion arvoon! Niin ja Ginistä tuli tuolla isolla sertillä nyt virallisesti VDH Juniorimuotovalio. Seuraavan kerran tavoittelemme pisteitä Ludwigshafenissa ja German Winner:ssä Gelsenkirschenissä elokuussa. German Winner:ssä oli jopa ruusukkeita luvattu ROP:lle ja VSP:lle!
Itselläni tosin arvostus koko Saksan muotovalio arvoa kohtaan on hiipunut, koska jokainen luokkansa paras saa sertin eli yhden pisteen kiinnityksen siihen VDH championiin. Eli jos rodussa kilpailee niin nuorten, avoimen kuin valioluokan koiria niin isoja sertejä on jaossa kolme ja sitten junioreille ja veteraaneille omat sertinsä. Vähän hölmö systeemi minusta, mutta maassa maan tavalla, myös koiranäyttelyissä. Loma häämöttää jo ovella ja ollaankin suunniteltu hieman lisää idän ihmeellisiä kaupunkeja kierrettäväksi ja muutama upea luontokohde. Yritän päivittää kesälomaseikkailujamme Instagram:n ja Facebookin puolelle reaaliajassa, joten laitahan meidät seurantaan.
Sitten siihen lisää kehässä mokaamiseen kohtaan! No minähän jäin sitten odottamaan koirien kanssa arvosteluja kehään kuvanoton jälkeen. Kirjoittava kehäsihteeri ei ollut vielä edes lopettanut Ginin arvostelun kirjoitusta ja oli hieman näreissään, kun jäin siihen sitä odottamaan. Tuomari siinä vielä tovin jutteli ja sanoi, että Ginin tulee saada vakautta liikkeeseen ja hännän kanto ei ollut mieleinen, liikkeistä olen samaa mieltä, mutta häntä on kyllä ihan oikeantyyppinen. Lopulta sitten kehis ne arvostelut viskasi eteemme. Noh, paikallisilta shibaihmisiltä sitten kuulin, että niitä arvosteluja odotetaan kehän jälkeen, usein jopa tunteja, ja pyörittävä kehäsihteeri käy ne kehän jälkeen jakamassa. Ollaanpahan viisaampia sitten seuraaviin KV-näyttelyihin. Kun olin nolannut itseni kehässä, niin ajattelin nolata seuraavaksi itseni menemällä toimistoon kysymällä onko mitään palkintoja luvasssa menestyksestä. Vastauksen olisin voinut päätellä jo toimitsijoiden lakonisesta katseesta eli ei ollut luvassa mitään palkintoja. Jos jotakin oltaisiin rotuyhdistykseltä saatu, niin ne olisi jaettu kehässä. Valitettavasti meidän rotuyhdistyksellä oli samaisena viikonloppuna oma näyttely, joten ei siis todellakaan ollut mitään palkintoja jaossa Chemnitz:ssä. Saatiin sentään kuparinruskea osallistujaruusuke ja pisteitä Saksan muotovalion arvoon! Niin ja Ginistä tuli tuolla isolla sertillä nyt virallisesti VDH Juniorimuotovalio. Seuraavan kerran tavoittelemme pisteitä Ludwigshafenissa ja German Winner:ssä Gelsenkirschenissä elokuussa. German Winner:ssä oli jopa ruusukkeita luvattu ROP:lle ja VSP:lle!
Itselläni tosin arvostus koko Saksan muotovalio arvoa kohtaan on hiipunut, koska jokainen luokkansa paras saa sertin eli yhden pisteen kiinnityksen siihen VDH championiin. Eli jos rodussa kilpailee niin nuorten, avoimen kuin valioluokan koiria niin isoja sertejä on jaossa kolme ja sitten junioreille ja veteraaneille omat sertinsä. Vähän hölmö systeemi minusta, mutta maassa maan tavalla, myös koiranäyttelyissä. Loma häämöttää jo ovella ja ollaankin suunniteltu hieman lisää idän ihmeellisiä kaupunkeja kierrettäväksi ja muutama upea luontokohde. Yritän päivittää kesälomaseikkailujamme Instagram:n ja Facebookin puolelle reaaliajassa, joten laitahan meidät seurantaan.
05.07. Gekkoo No Ena:n eli Yukin tarina
Kuten huhtikussa kirjoitin, niin E-pentueessa yhdellä pennulla todettiin helmikuussa krooninen hepatiitti. Tässä vielä Yukin omistajien kirjoittamana miten diagnoosiin päädyttiin ja mitä oireita Yukilla oli. Ja tässä linkki Yukin sukupuuhun https://jalostus.kennelliitto.fi/frmKoira.aspx?RekNo=ER18079/20&R=317. Toivotaan, että lääkitys jatkaa tehoamistaan ja Yuki voi elää monta hyvää vuotta.
"Yuki (Gekkoo No Ena) on syntynyt 2.2.2020. Yuki on isäänsä kuulemma tullut, kun ei turhia hötkyile, vaan on enemmänkin tuumailija ja tarkkailija. Lempipuuhaa on lumessa porhaltaminen, porojen ajattaminen pihalta ja vieressä köllöttely. Aivan hurmaava pikku tyttönen, joka on meidän molempien ja myös "mummon" silmäterä. Töitä lukuun ottamatta Yuki kulkee mukana melkeinpä kaikkialla.
Melko nopeasti, kun Yuki oli meille Ouluun kotiutunut huomattiin, että pentu juo aivan tolkuttoman paljon vettä. Kuppia sai olla täyttämässä jatkuvasti, ja n. puolen vuoden ikäisenä arvio veden menekistä meni lähemmäs kahta litraa päivässä. Lisäksi ihmetytti iltaisin unissaan tapahtuva alleen pissailu. Yuki on ehkä kaksi kertaa pissannut hereillä ollessaan sisälle, jonka jälkeen osasi kyllä pyytää jo ulos tarpeilleen. Yöt olivat ihan kuivia, ja päivisin etätöiden aikaan vahinkoja ei sattunut vaikka Yuki nukkuikin. Ainoastaan illalla sattui noita alleen laskemisia. Yuki heräsi omasta pissastaan, ja oli itsekin vähän kummastunut että mitenkäs näin.
Alleen pissailu oli syy, jonka takia eläinlääkäriin hakeuduttiin n. 4 kk iässä. Lääkärin veikkaus oli joko ihan pentuus, ja juoksuihin mennessä tilanne voisi korjautua itsestään. Myös virtsatietulehdusta epäiltiin, mikä onkin hyvin yleinen narttupennuilla. Huonossa tapauksessa kyse voisi olla rakenteellisesta viasta. Saimme antibiootit varuilta infektioon, ja kuuri syötiin.
No, pissailu ja juominen jatkui. Seuraavan kerran lääkärissä otettiin myös verikokeet. Niitä sitten kävikin ilmi kohonnut ALAT-arvo. Tätä epäiltiin alunperin sitten mahdolliseksi maksashuntiksi, mikä aiheuttaa pennuissa mm. kitukasvuisuutta ja myös neurologisia oireita. Yuki oli kuitenkin kasvanut ja kehittynyt hyvin, ja tämä ei tukenut shunttiepäilyä. Saimme ohjeeksi lähteä selvittämään asiaa ensin sappihappotestillä, jonka jälkeen tarvittaessa vielä ultraäänellä.
Sappihappotesti oli normaali. Shuntti olisi kaikkein selkeimmin käynyt ilmi näistä testeistä, joten maksaa haluttiin tutkittavan tarkemmin ultraäänellä. Maksan ultrassa shunttia ei löydetty, ja kaikki näytti muutenkin normaalilta. Saimme ohjeeksi uudet verikokeet ALAT-arvon kontrolloimiseksi, jonka jälkeen viimeinen vaihtoehto maksan tutkimiseksi olisi biopsia.
Tammikuussa 2021 verikokeissa ALAT arvo oli jo huomattavasti koholla, ja päädyimme otattamaan maksasta koepalat, joiden perusteella diagnoosi voitaisiin viimeinkin varmistaa. Toisaalta, meille myös kerrottiin että välttämättä koepalakaan ei diagnoosia meille voisi tarjota.
Yukista otettiin helmikuussa 2021 maksasta 3 hyvälaatuista koepalaa eri puolilta maksaa. Seuraavassa pätkä hoitaneen eläinlääkärin lausunnosta koskien patologin löydöksiä:
Kolme teknisesti laadukasta palaa saatiin, niissä todetaan lievä krooninen hepatiitti, jonka tarkkaa syytä ei saatu selville. Kasvainsoluja tai taudinaiheuttajamikrobeita tai loisia ei todeta, ei myöskään kuparin kertymistä, joka on tavallisin syy koiran krooniseen hepatiittiin. Muutokset ovat lieväasteisia, eikä maksassa todeta arpikudostumista tai muita vakavia tuhoja. Hepatiitit ovat kuitenkin yleensä ajan myötä pahenevia ja voivat vuosien kuluessa edetä jopa vaikea-asteiseen palautumattomaan maksakirroosiin.
Selkeää syytä Yukin hepatiittiin ei ole löydetty.
Alla patologin löydökset:
HISTOPATOLOGINEN KUVAILU
Näytteenä on maksakudosta. Maksan lobulaarinen arkkitehtuuri erottuu selvästi, porta-alueita ja keskuslaskimoita on säännöllisesti, maksasolupalkit kohtalaisen säännöllisiä. Multifokaalisti porta-alueilla on vähäinen määrä plasmasoluja, lymfosyyttejä ja yksittäisiä neutrofiilisiä granulosyyttejä. Maksasolujen ympärillä on multifokaalisti pieninä kertyminä neutrofiilejä, paikoin seassa eosinofiilistä soludebristä. Neutrofiilisiä granulosyyttejä multifokaalisti kohtalaisesti myös sinusoideissa. Muutamassa yksittäisessä verisuonessa lumenissa on muutamia eosinofiilisiä granulosyyttejä. Multifokaalisti porta-alueiden lähellä on lisääntyneesti muutamia pieniä tiehytrakenteita (ductular reaction). Multifokaalisti on yksittäisiä tavanomaista vaaleampia maksalobuluksia, joissa maksasolut ovat lievästi turvonneita ja keskuslaskimon ympärillä on vähäistä ödemaa. Itosoluissa paikoin lievää hyperplasiaa. Kuparivärjäys negatiivinen.
Koska selkeää syytä Yukin sairaudelle ei ole, hoito on myös epäspesifiä. Saimme reseptin Ursocholia varten, joka suojaa vahingoittunutta maksaa haitallisilta sappihapoilta ja korjaa muuttuneita maksa-arvoja. Lisäksi Yuki syö ravintolisänä Epato 1500:aa, joka on maksan toimintaa tukeva ravintolisä. Ruokavaliota ei ole eläinlääkärin ohjeistuksen mukaisesti muutettu. Tärkeintä on vatsan hyvä toiminta lääkehoidon ohella.
Toukokuun kontrolliverikokeissa ALAT-arvo ei ollut vielä ihan normaali, mutta oli tullut huimasti alas. Lisäksi juominen on vähentynyt merkittävästi. Alleen pissailua ei ole esiintynyt ensimmäisten juoksujen jälkeen enää muutoin kuin juoksujen yhteydessä, joten se ei välttämättä edes liittynyt tähän maksavaivaan laisinkaan. Yuki on virkeä, leikkii parhaiden kavereiden kanssa ja vetäisi loputtoman pitkiä lenkkejä.
Onneksi Yukin hepatiitti löydettiin ajoissa, ja sitä voidaan nyt lääkitä. Krooninen hepatiitti on koirien yleisin maksan sairaus, ja se valitettavasti huomataan yleensä jo silloin, kun maksa on jo ehtinyt hyvin huonoon kuntoon.
Lainaus netistä: "Koska sairaus on pitkään oireeton, on arvioitu, että jopa 10 % pieneläinvastaanoton potilaista sairastaa (tietämättään) kroonista hepatiittia. Hoitamattomana krooninen hepatiitti johtaa kirroosiin, joten varhainen diagnoosi on avain onnistuneeseen hoitoon." (https://koirakissaklinikka.fi/koira…/mika-maksaa-vaivaa)
Toivottavasti lääkitys hidastaa Yukin hepatiitin etenemistä, ja saamme vielä monta ihanaa yhteistä vuotta. Tuo pieni koira on tietämättään valloittanut jo monen monen ihmisen sydämen, ja sitä tarvitaan täällä niin pitkään kuin hyvää elämää Yukilla vain riittää. Valitettavasti ennustetta eliniästä on täysin mahdotonta sanoa, mutta eletään nyt tätä elämää päivä kerrallaan Yukin kanssa."
05.07. Kevään seikkailut jatkuvat!
Eksyttiin tässä keväällä tuonne naapuripitäjään minun kirppislöydön takia ja pakkasinkin koirat kyytiin, koska mikäs sen mukavampaa kuin lenkki uudessa paikassa. Ja kuinka kaunis lenkkimetsä me löydettiinkään! Bexter Wald on pienehkö luonnonsuojelualue, jossa lähes tulkoon koko 49 hehtaarin alalla kasvaaa valkovuokkoja! Reitti metsikössä oli parisen kilometriä pitkä ja siitä pääsee jatkamaan muille merkityille reiteille halutessaan. Metsikössä on myös runsas lintulajisto, joten oiva vierailupaikka lintubongarille. Kuvat ovat kännykkäräpsyjä, joten laatu ei silmiä hivele.
Eksyttiin tässä keväällä tuonne naapuripitäjään minun kirppislöydön takia ja pakkasinkin koirat kyytiin, koska mikäs sen mukavampaa kuin lenkki uudessa paikassa. Ja kuinka kaunis lenkkimetsä me löydettiinkään! Bexter Wald on pienehkö luonnonsuojelualue, jossa lähes tulkoon koko 49 hehtaarin alalla kasvaaa valkovuokkoja! Reitti metsikössä oli parisen kilometriä pitkä ja siitä pääsee jatkamaan muille merkityille reiteille halutessaan. Metsikössä on myös runsas lintulajisto, joten oiva vierailupaikka lintubongarille. Kuvat ovat kännykkäräpsyjä, joten laatu ei silmiä hivele.
Bongailin jo viime keväänä ihmisiä keräilemässä jotakin teiden varsilta ja metsiköstä ja lisäksi lenkillä ollessamme aloin haistamaan erittäin voimakkaan valkosipulin tuoksun tietyillä alueilla. Luulin aivojeni tekevän minulle tepposia, kunnes minulle selvisi, että Saksassa kasvaa luonnonvaraisena karhunlaukkaa eli Bärlauch:a. Karhunlaukka muistuttaa maultaan hieman ruohosipulia ja tuoksuu aivan valkosipulille. Olin kuitenkin viime vuonna hieman myöhässä keräämisen suhteen, koska kukintavaihe oli jo menossa. Lukemani perusteella karhunlaukka menettää kukintavaiheessa makunsa, joten en sitten viitsinyt sitä kerätä. Tänä vuonna iskin sitten oikea Bärlauch-mania ja sitä tulikin laitettua ruuaksi useana päivänä ja jääkaappi on tällä hetkellä pestoa täynnä.
Kirjoitin jo viime vuonna Extersteinesta ja että sinne on päästävä uudelleen suunnitellun reitin kera. Ja eihän meillä mennyt kuin vuosi, että päästiin sinne taas, vaikka se sijaitsee vain vajaan 60 km päässä meistä. Nyt olin jo etukäteen katsonut meille pidemmän rengasreitin ja lähdimme matkaan Silberbachtal:n pysäköintipaikalta, jossa on hyvin opasteet Externsteinille. Pysäköintipaikalta suuntasimme puron vartta pitkin kohti Waldhotel Silbermühle:a. Kunhan korona hellittää ja matkustelu taas sallittua maan sisällä, niin tämmöiseen metsähotelliin on pakko päästä yöpymään. Aivan mielettömän upealla paikalla oli tämä mesta! Koirat ovat tervetulleita hotelliin ja lisäksi asioiminen englanniksi pitäisi onnistua. Hotellilta pääsee Externsteinille kahtakin eri reittiä ja me valitsimme Eggeweg:n. Alkuun oli hieman raskaampaa nousua kapeammalla polulla, mutta sitten saikin kävellä taas hyvin hoidettua tietä pitkin Hermannsweg:n parkkipaikalle, josta noustiin taas mäelle kohti Knickenhagen:n näköalapaikkaa. Yritin ottaa koirista kauniita kuvia tällä paikalla, mutta en onnistunut tehtävässä, joten saatte nauttia ei niin laadukkaista kuvista. Maisemat muistuttivat hieman Suomea mustikanvarpuineen ja koivuineen, tuli hieman jo koti-ikäväkin. Tämän reitin varrelle sattui pari isompaa kivenmöhkälettä, jotka ovat ilmeisesti jonkinsortin palvontakohteita niiden lähettyville jätettyjen esineiden perusteella. Pidimme Extersteinin juurella kahvitauon ja jatkoimme tästä matkaa kohti Bärenstein:a eli “Karhunkiveä”. Bärenstein on noin 318 m korkea mäki, joten vähän meinasi ylhäällä puuskuttaa. Bärenstein:n juurella oli taas jonkin sortin palvontapaikka kiviasetelmineen ja nuotiopaikkoineen. Saksassahan saa olla tällä hetkellä ravintolat noutopalveluna auki kunhan et nauti ostamaasi ruokaa 50 m päässä ravintolasta ja meidän onneksi Extersteinin ravintola oli meidän vierailupäivänä auki ja koska keli oli mitä mahtavin, käytiin ostamassa hampurilaisateria “to go” ja nautittiin se koirien kanssa pienellä puistoalueella. Takaisin autolle palattiin sitten sitä toista reittiä pitkin, joka periaatteessa vaan kiersi mäen toiselta puolelta. Kokonaisuudessaan matkaa kertyi vajaa 13 km.
Externsteine:sta on ensimmäiset merkinnät 1100-luvulta ja se on ollut muinainen palvontapaikka, jonne “uuspakanoita” kokoontuu edelleen mm. Juhannuksena ja vappuna pitämään menoja. Extersteinella on myös natsimenneisyys ja se onkin suosittu pyhiinvaelluskohde myös uusnatsien parissa. Natsien hallintoaikana lampi kuivattiin, koska Himmler haluasi tutkia Ahnenerben nimissä löytyisikö sieltä merkkejä muinaisesta saksalaisesta asutuksesta. Tulokset jäivät laihoiksi, mutta paikasta muotoutui osa natsipropagandaa. Historian voi aistia myös Extersteinille ajettaessa, kun joutuu ajamaan brittiarmeijan Detmoldin tukikohdan ohitse, myös Yhdysvalloilla on Saksassa edelleen tukikohtia, jotka ovat jäänne historiasta. Myös Bielefeldissä ollaan törmätty muutamaan USA.n armeijan entiseen harjoitusmaastoon. Ei sitä aikaisemmin tullut edes ajateltua, että täällä niin konkreettisesti sota edelleen näkyisi ja vaikuttaisi.
Externsteine:sta on ensimmäiset merkinnät 1100-luvulta ja se on ollut muinainen palvontapaikka, jonne “uuspakanoita” kokoontuu edelleen mm. Juhannuksena ja vappuna pitämään menoja. Extersteinella on myös natsimenneisyys ja se onkin suosittu pyhiinvaelluskohde myös uusnatsien parissa. Natsien hallintoaikana lampi kuivattiin, koska Himmler haluasi tutkia Ahnenerben nimissä löytyisikö sieltä merkkejä muinaisesta saksalaisesta asutuksesta. Tulokset jäivät laihoiksi, mutta paikasta muotoutui osa natsipropagandaa. Historian voi aistia myös Extersteinille ajettaessa, kun joutuu ajamaan brittiarmeijan Detmoldin tukikohdan ohitse, myös Yhdysvalloilla on Saksassa edelleen tukikohtia, jotka ovat jäänne historiasta. Myös Bielefeldissä ollaan törmätty muutamaan USA.n armeijan entiseen harjoitusmaastoon. Ei sitä aikaisemmin tullut edes ajateltua, että täällä niin konkreettisesti sota edelleen näkyisi ja vaikuttaisi.
Minulle selvisi tänä vuonna, että Bielefeldissä on oma pieni kirsikkapuu katu! Ja täytyihän se käydä heti katsastamassa ja voi kuinka kaunis paikka se oli. Kokonaista 1,2 km täynnä kirsikkapuita! Aivan uskomattoman hienon näköistä oli ja porukkaa riitti. Jos Bielefeldiin mielii lomamatkalle, niin vahva suositus keväälle!
Toukokuu oli meillä töissä ”liikuntakuukausi” ja työpaikan Intranetissä kehoitettiin jakamaan omia suosikkikohteita tästä lähistöltä. Sieltä bongasin muutaman mukavan paikan, joista yhteen käytiin jo koirien kanssa tutustumassa lomani aikana. Minullahan oli toukokuussa tarkoitus tulla Suomeen, mutta noh, vallitsevan tilanteen takia ei sitten matkustettu. Hieman pilvisenä keskiviikko aamuna ajelimme sitten koirien kanssa aikaisin aamusta Niedersachsen:iin ja siellä tarkemmin Dümmer-järvelle. Auton pysäköimme Lembruch:n ja aloitimme tästä kunnianhimoisen tavoitteemme; kävellä Dümmer-See ympäri! Moni kiertää tämän reitin pyöräillen, mutta kun on tarpeeksi yllytyshullu niin kyllähän tuon vajaa 20 km menee helposti kävellen. Dümmer on suosittu niin auringonpalvojien, vesiurheilijoiden kuin lintubongareiden keskuudessa. Itseäni vähän veden likaisuus harmitti ja ei kyllä tehnyt mieli edes jalkoja siinä kastella. Ihmettelen kyllä muutenkin miten siinä edes onnistuu uiminen, koska sen keskimääräinen syvyys on vain 1 m. Lähdimme kiertämään järveä myötäpäivään ja saksalaiseen tyyliin myös luonnonpuistoalueella ovat kulkureitit pääasiassa päällystettyjä. Ainoastaan Sielgrabenin puolella, joka on kokonaan luonnonsuojelualuetta, oli vain ns. luonnolliset reitit ja täällä oli myös pyöräily kielletty. Lähdimme ”marssillemme” yhdeksän aikoihin ja keskellä viikkoa, niin ei kyllä paljo muita kulkijoita ollut. Nähtiin kyllä runsaasti erilaisia lintuja, joista itselle varmasti erikoisempia ovat nämä haikarat, jotka eivät paljoa koirista saati ihmisistä välitä. Pidimme useamman tauon, jotta todellakin jaksaisimme kaikki kävellä tuon koko lenkin ilman suurempaa kuolemaa. Viimeiset 3 km kyllä alkoivat omissa jaloissa tuntua ja täytyy sanoa, että ei se meno koirillakaan loppumatkasta niin reipasta ollut. Alunperin sään piti koko päivän olla pilvinen ja vajaa 15 astetta ja mahdollisesti kuurosateita. Lopulta päädyimme kävelemään 20 asteen täydessä auringonpaisteessa suurimman osan matkasta. Alue on tunnettua myös savustetuista kalatuotteista ja kävelimmekin yhden savustamon ohitse ja päätin heti, että kotiin haetaan sieltä vähän evästä. Kaiken kaikkiaan matkaa kertyi 19,1 km ja aikaa kului vajaa 4 h kaikkine taukoineen. Kylmiltään en kyllä kenellekään suosittele tuota järven ympärikävelyä, sen verran kyllä hapotti vaikka koirien kanssa ahkerasti kävelläänkin. Savustamosta käytiin hakemassa iltapalaksi savustettua taimenta ja ankeriasta ja matkalla pysähdyttiin vielä yhteen pieneen maalaismyymälään ostamaan paikallista mansikkaa, raparperia ja bratwurstia. Savukalat olivat hyviä, mutta eihän niitä voi oikein verrata itsesavustettuun kalaan. Seuraavana päivänä pidimme ansaitun lepopäivän leffoja katsellen. Dümmer käydään ehdottomasti kiertämässä uudestaankin ja suosittelen kyllä paikkaa lämpimästi. Siellä oli myös ihania vuokrattavia loma-asuntoja ja iso campingalue eli jokaiselle löytyy varmasti jotakin.
30.05, osa 2
Weser-Lutter-Weg oli reiteistä pisin, jonka takia jaoin sen kahteen osaan, koska reitti ei ollut rengasreitti ja vajaa 22 km lenkki ei houkutellut. Tähtäsin lenkin niin, että sään olisi pitänyt olla ihan ok (huom. Paino sanalla OLISI). Ensimmäiset kilometrit päädyimme kuitenkin kävelemään hirvittävässä raesateessa, jonka jälkeen satoi tovin räntää ja totta kai tämä kaikki todella kovan tuulen kera. Viimeiset 10 km sää oli ihan ok kevätsää, mutta tuuli oli suhteellisen navakka koko lenkin ajan. Tämän reitin varrella törmättiin lampaisiin, toteemipaaluihin ja astetta erikoisimpiin puutaideteoksiin. Reitin varrella sijaitsee myös Hof Meyer zu Heepen, joka on taas tuommoinen vanha maatilamiljöö. Maatilasta on ensimmäiset merkinnät vuodelta 1036 ja se on aikoinaan ollut yksi suurimmista tiloista Ravensbergin alueella. Loppujen lopuksi päädyimme tuolla ekalla etapilla kävelemään vajaa 13 km ja kotiin päästessä oli hieman väsynyttä porukkaa. Loppureitti käytiin kiertämässä sitten seuraavalla viikolla, linkissä tuo koko reitti kokonaisuudessaan https://www.teutoburgerwald.de/wandern-radfahren/in-der-natur/tour/weser-lutter-weg.
Weser-Lutter-Weg oli reiteistä pisin, jonka takia jaoin sen kahteen osaan, koska reitti ei ollut rengasreitti ja vajaa 22 km lenkki ei houkutellut. Tähtäsin lenkin niin, että sään olisi pitänyt olla ihan ok (huom. Paino sanalla OLISI). Ensimmäiset kilometrit päädyimme kuitenkin kävelemään hirvittävässä raesateessa, jonka jälkeen satoi tovin räntää ja totta kai tämä kaikki todella kovan tuulen kera. Viimeiset 10 km sää oli ihan ok kevätsää, mutta tuuli oli suhteellisen navakka koko lenkin ajan. Tämän reitin varrella törmättiin lampaisiin, toteemipaaluihin ja astetta erikoisimpiin puutaideteoksiin. Reitin varrella sijaitsee myös Hof Meyer zu Heepen, joka on taas tuommoinen vanha maatilamiljöö. Maatilasta on ensimmäiset merkinnät vuodelta 1036 ja se on aikoinaan ollut yksi suurimmista tiloista Ravensbergin alueella. Loppujen lopuksi päädyimme tuolla ekalla etapilla kävelemään vajaa 13 km ja kotiin päästessä oli hieman väsynyttä porukkaa. Loppureitti käytiin kiertämässä sitten seuraavalla viikolla, linkissä tuo koko reitti kokonaisuudessaan https://www.teutoburgerwald.de/wandern-radfahren/in-der-natur/tour/weser-lutter-weg.
30.05
Jos korona-ajasta täytyy etsimällä etsiä jotakin positiviista, niin on ainakin tullut tutustutta kotikaupungin ulkoilureitteihin ja myös lähialueiden patikointireitteihin. Asumme siis Bielefeldissä , joka sijaitsee keskellä Teutoburger Wald luonnonsuojelualuetta ja kaupunkia sanotaankin yhdeksi Saksan vihreimmistä kaupungeista. Kaupunki kovasti mainostaa olevansa ”vihrein”, mutta todellisuudessa tämä ei pidä paikkaansa vaan ykköspaikkaa pitää Potsdam. Tosin Saksassa tähän ”vihreimmän” kaupungin titteliin tunnutaan laskevan lähinnä hoidetut puistoalueet, joissa kaupunkilaiset voivat oleilla, joten metsien suhteen Bielefeld voi hyvinkin olla se vihrein.
Tammikuussa muutimme lähemmäksi keskustaa ja samalla suora pääsy metsäisille lenkkipoluille hieman vaikeutui. Nyt metsäpoluille päästäkseen on käveltävä asfalttiviidakossa tovi, mutta kilometri sinne tänne ei tunnu missään. Bielefeld on mäkistä seutua ja alue, jossa nyt asumme sijaitsee laakson tapaisella alueella ja meidän päivittäiset lenkit sisältää nousuja ja laskuja korkeuserolla 250-300 m, joten ainakin hyvää treeniä tulee, jos haluaa metsään lenkille. Meidän viikottaisen metsäpolun varrelle muutti kuukausi sitten laitumelle alpakoita ja laamoja! Ne ovat aivan hullun söpöjä ja uteliaita eläimiä ja koirat niitä näyttää kiinnostavan todella paljon. Tuolla samalla alueella asuu myös yksi jindokasvattaja, jonka koirat ovat tulleet jo hyvin tutuiksi tämän puolen vuoden aikana. Jindot rotuna kiinnostavat itseäni ja onkin ollut tarkoitus ottaa yhteyttä tuohon kasvattajaan ja kysellä voisiko heillä käydä kotona tutustumassa koiriin eikä vain piha-aidan läpi :D.
Kaupunki järjesti pääsiäisen aikana hieman erilaisen pääsiäismunajahdin, johon totta kai osallistuimme koirien kanssa. Bielefeldissä on satoja kilometrejä eri pituisia merkittyjä ulkoilureittejä ja kolmelle näistä merkityistä poluista oli piiloitettu viisi pääsiäismunaa. Nämä pääsiäismunat piti sitten kuvata ja lähettää sähköpostilla osallistuakseen arvontaan. Vaikka voittoa ei tullut, niin löysimme kaksi uutta ja kiinnostavaa reittiä. Reittien pituus vaihteli 5-11 km ja päästiin tutustumaan kaupungin eri alueisiin. Suurin osa reiteistä joita olemme Saksassa talsineet, ovat olleet hyvin merkittyjä ja käveltävissä jopa ihan ”nappaskengissä”, mitään kinttupolkuja täällä ei vielä ole tullut vastaan, ei edes luonnonsuojelualueilla. Tuoreessa muistissa osa Kolin reiteistä, joissa kulkeminen koirien kanssa on välistä voinut olla hieman haastavaa.
Ems-Lutter- Weg sijaitsee ihan meidän lähistöllä ja on pituudeltaan noin 5 km. Tämä reitti kulkee pitkin pientä puroa ja reitillä on lisäksi pari pienempää lampea ja vanha mylly. Lammet ovat varsin linturikkaita ja onpa siellä usein harmaahaikarakin lepuuttelemassa. Mylly on mainittu ensimmäista kertaa vouti Samson Hombergin luettelossa vuonna 1535 ja vuonna 1556 verorekisterissä omistajaksi mainitaan Johan Niemoller. 1700-luvulla mylly kuului "Kuninkaallisiin preussilaisiin myllyihin" ja paikalliset viljelijät pakotettiin tuomaan viljansa sinne jauhettavaksi, varmaan paikallinen myllymafia tuona aikana :D. Vuoteen 1764 saakka Niemölleriksi kutsuttu maanviljelijä oli nimetty myllyn vuokralaiseksi, tästä siis nimi Niemöllerin mylly. 1776 Niemöllerin vävypoika otti myllyn hoitaakseen ja rakennutti vuonna 1780 uuden myllyrakennuksen, 1788 myllypadon ja 1898 myllyrakennuksen viereen rakennettiin jauhatusmylly, tämä on tosin purettu vuonna 1981. Niemöllerin mylly toimii viimeisen myllärin August Niemöllerin johdolla 1950-luvulle asti ja vuonna 1980 Bielefeldin kaupunki ostaa rappeutuneen myllyn ja tilan. 1984 perustettiin ”Vanhan myllyn pelastusyhdistyksen” ja myllyä ja sen tilaa kunnostettiin vuoteen 1994 saakka, jolloin se voitiin taas vuosien jälkeen avata. Myllyn tiloissa leivotaan edelleenkin tiettyinä viikonloppuina leipää ja myllyn yläkerrassa toimii näyttelytila, jossa on vaihtuvia näyttelyitä. Mylly toimii vapaaehtoisten ja yhdistyksen voimin ja leipärahoilla kustannetaan myllyn restaurointia. Tietystikään korona-aikana näyttelyiden saati leivän valmistus ei ole ollut mahdollista kuten normaalisti.
Reitti lukeutuu ehdottomasti yhdeksi meidän lempireiteistä, koska koirat pääsevät kahlaamaan veteen milloin haluavat ja kuumalla säällä ei tarvitse kuljettaa koirille erillistä vesipulloa mukana. Lisäksi reitti on kesälläkin viileä ja sopivan pituinen rengareitti. Linkistä löytyy reitin tarkemmat tiedot ja virallinen merkki, jota seurata: https://www.teutoburgerwald.de/wandern-radfahren/in-der-natur/tour/ems-lutter-weg. Lisään kuvia tästä paikasta joskus toiste, koska en löytänyt tähän hätään yhtään kunnolista kuvaa myllystä.
Von Burg zu Berg eli linnalta mäeltä reitti on myöskin rengasreitti ja on pituudeltaan noin 7 km, tosin sisältää muutamia laskuja ja nousuja, jotka lisäävät haastetta. Me kierrettiin reitti väärin päin ja mentiin mäeltä linnalle ja sieltä takaisin mäelle. Aloitimme reittimme Klettergartenin pysäköintipaikalta (Bielefeldissä on muuten runsaasti ilmaista pysäköintitilaa näiden ulkoilureittien varrella), jossa muuten sijaitsee yksi työleirin muistomerkki. Parkkipaikalta otimme suunnan Johannisbergin näköalatasanteelle, josta on komeat näkymät kaupungille päin kirkkoineen ja linnoineen. Täällä sijaitsi myös paikallinen ampumaklubi Bielefeldin vuoden 1944 ilmapommitukseen saakka. Pommituksen jälkeen rakennuksesta ei jäänyt paljoakaan jäljelle ja lopulta paikalle rakennettiin vuonna 1980 hotelli. Tästä matka jatkui Winzerin puutarhan läpi kohti Bielefeldin taidemuseota, jossa pidettiin ihanan aurinkoisessa säässä kahvipaussi. Koirille oli tietysti omat eväät pakattuna ja minä nautin taidekahvilan pop-up kahvivaunun tarjonnasta. Saksassa kannattaa muuten aina olla käteistä mukana kolikoina ainakin parinkympin edestä ja seteleinä vähän enemmän. Useassa paikassa kelpaa maksuvälineenä vain EC-kortti ja usein on minultakin kysytty luottokortilla maksaessa, että mikäs se tämmönen kortti oikein on. Hankin kyllä Saksaan muuttaessa ihan saksalaisen N26-pankin kortin, mutta sekään ei ole EC-kortti ja koska on läpinäkyvä niin onpa usein luultu myös feikkikortiksi. Paussin jälkeen suuntasimme kohti Mariankirkkoa, joka on minusta yksi Bielefeldin kauneimpia kirkkoja ja siitä sitten kiipesimme Sparrenburg:lle eli meidän omalle pienelle linnalle. Tällä kertaa emme vierailleet itse linnanalueella vaan tyydyimme ihastelemaan linnaa ulkopuolelta ja jatkoimme matkaa kohti Dr.Oetker:n tehdasta. Lisää knoppitietoja Bielefeldistä, Dr.Oetker on lähtöisin täältä ja täällä sijaitsee edelleen yksi sen isoimmista tehtaista. Vanhalla puolella eli ”edustuspuolella” järjestetään ohjattuja tehdaskierroksia, jotka tietysti koronan takia ovat tällä hetkellä jäissä joten olen tyytynyt pelkästämään ihastelemaan vanhaa rakennusta. Tästä aloitimme taas nousemaan mäelle ja seuraava bongattava kohteemme olikin Bielefeldin kasvitieteellinen puutarha, joka on läpi vuoden auki kaikille. Pääsiäisen aikaan siellä kukki kirsikkapuut, tietysti narsissit, krookukset ymv. ja osa alppiruusuista myös. Kukkien tuoksu ja ihana keväinen auringonpaiste kyllä kruunasi koko käynnin. Kasvitieteellisestä puutarhasta pääsee kiertämään rengasreittiä Olderdissenin eläinpuistoon, jossa on tarjolla eläimiä vähän joka lähtöön. Tällä hetkellä se ei ole auki kuin negatiivisella testillä ja ajanvarauksella, joten emme nähneet muita eläimiä kuin mitkä sijaitsevat tämän ulkoilureitin varrella. Olen tuolla pari kertaa käynyt ja itselle on jäänyt hyvinkin ristiriitaiset fiilikset koko eläinpuistosta, koska eläinten tarhat ovat hyvinkin pieniä ja riittämättömiä. Tiedän kyllä, että näin on jokaisessa eläinpuistossa, mutta nämä olot eivät kyllä Suomessa läpäisisi minimivaatimuksia. Olderdissenistä reitti vei meidät Bielefeldin Bauernhausmuseum:lle eli vapaasti käännettynä maalaistalomuseolle, jonkin sortin perinnemuseo siis. Kokemus jäi taas pelkäksi rakennusten ihailuksi, mutta jospa joku päivä museo olisi auki ilman ajanvarausta ja negatiivista testiä. Museon pihapiiristä suuntasimmekin sitten jo autolle. Tämä rengasreitti oli myös oikein kiva ja, jos Bielefeldiin eksyy esim. Viikonloppureissulle niin voin lämpimästi suositella tätä reittiä. Linkistä löytyy reitin tarkemmat tiedot ja virallinen merkki, jota seurata: https://www.teutoburgerwald.de/wandern-radfahren/in-der-natur/tour/von-burg-zu-berg.
Kuvat ovat hieman sikinsokin ja mukaan otin myös kuvia viime vuodelta.
Jos korona-ajasta täytyy etsimällä etsiä jotakin positiviista, niin on ainakin tullut tutustutta kotikaupungin ulkoilureitteihin ja myös lähialueiden patikointireitteihin. Asumme siis Bielefeldissä , joka sijaitsee keskellä Teutoburger Wald luonnonsuojelualuetta ja kaupunkia sanotaankin yhdeksi Saksan vihreimmistä kaupungeista. Kaupunki kovasti mainostaa olevansa ”vihrein”, mutta todellisuudessa tämä ei pidä paikkaansa vaan ykköspaikkaa pitää Potsdam. Tosin Saksassa tähän ”vihreimmän” kaupungin titteliin tunnutaan laskevan lähinnä hoidetut puistoalueet, joissa kaupunkilaiset voivat oleilla, joten metsien suhteen Bielefeld voi hyvinkin olla se vihrein.
Tammikuussa muutimme lähemmäksi keskustaa ja samalla suora pääsy metsäisille lenkkipoluille hieman vaikeutui. Nyt metsäpoluille päästäkseen on käveltävä asfalttiviidakossa tovi, mutta kilometri sinne tänne ei tunnu missään. Bielefeld on mäkistä seutua ja alue, jossa nyt asumme sijaitsee laakson tapaisella alueella ja meidän päivittäiset lenkit sisältää nousuja ja laskuja korkeuserolla 250-300 m, joten ainakin hyvää treeniä tulee, jos haluaa metsään lenkille. Meidän viikottaisen metsäpolun varrelle muutti kuukausi sitten laitumelle alpakoita ja laamoja! Ne ovat aivan hullun söpöjä ja uteliaita eläimiä ja koirat niitä näyttää kiinnostavan todella paljon. Tuolla samalla alueella asuu myös yksi jindokasvattaja, jonka koirat ovat tulleet jo hyvin tutuiksi tämän puolen vuoden aikana. Jindot rotuna kiinnostavat itseäni ja onkin ollut tarkoitus ottaa yhteyttä tuohon kasvattajaan ja kysellä voisiko heillä käydä kotona tutustumassa koiriin eikä vain piha-aidan läpi :D.
Kaupunki järjesti pääsiäisen aikana hieman erilaisen pääsiäismunajahdin, johon totta kai osallistuimme koirien kanssa. Bielefeldissä on satoja kilometrejä eri pituisia merkittyjä ulkoilureittejä ja kolmelle näistä merkityistä poluista oli piiloitettu viisi pääsiäismunaa. Nämä pääsiäismunat piti sitten kuvata ja lähettää sähköpostilla osallistuakseen arvontaan. Vaikka voittoa ei tullut, niin löysimme kaksi uutta ja kiinnostavaa reittiä. Reittien pituus vaihteli 5-11 km ja päästiin tutustumaan kaupungin eri alueisiin. Suurin osa reiteistä joita olemme Saksassa talsineet, ovat olleet hyvin merkittyjä ja käveltävissä jopa ihan ”nappaskengissä”, mitään kinttupolkuja täällä ei vielä ole tullut vastaan, ei edes luonnonsuojelualueilla. Tuoreessa muistissa osa Kolin reiteistä, joissa kulkeminen koirien kanssa on välistä voinut olla hieman haastavaa.
Ems-Lutter- Weg sijaitsee ihan meidän lähistöllä ja on pituudeltaan noin 5 km. Tämä reitti kulkee pitkin pientä puroa ja reitillä on lisäksi pari pienempää lampea ja vanha mylly. Lammet ovat varsin linturikkaita ja onpa siellä usein harmaahaikarakin lepuuttelemassa. Mylly on mainittu ensimmäista kertaa vouti Samson Hombergin luettelossa vuonna 1535 ja vuonna 1556 verorekisterissä omistajaksi mainitaan Johan Niemoller. 1700-luvulla mylly kuului "Kuninkaallisiin preussilaisiin myllyihin" ja paikalliset viljelijät pakotettiin tuomaan viljansa sinne jauhettavaksi, varmaan paikallinen myllymafia tuona aikana :D. Vuoteen 1764 saakka Niemölleriksi kutsuttu maanviljelijä oli nimetty myllyn vuokralaiseksi, tästä siis nimi Niemöllerin mylly. 1776 Niemöllerin vävypoika otti myllyn hoitaakseen ja rakennutti vuonna 1780 uuden myllyrakennuksen, 1788 myllypadon ja 1898 myllyrakennuksen viereen rakennettiin jauhatusmylly, tämä on tosin purettu vuonna 1981. Niemöllerin mylly toimii viimeisen myllärin August Niemöllerin johdolla 1950-luvulle asti ja vuonna 1980 Bielefeldin kaupunki ostaa rappeutuneen myllyn ja tilan. 1984 perustettiin ”Vanhan myllyn pelastusyhdistyksen” ja myllyä ja sen tilaa kunnostettiin vuoteen 1994 saakka, jolloin se voitiin taas vuosien jälkeen avata. Myllyn tiloissa leivotaan edelleenkin tiettyinä viikonloppuina leipää ja myllyn yläkerrassa toimii näyttelytila, jossa on vaihtuvia näyttelyitä. Mylly toimii vapaaehtoisten ja yhdistyksen voimin ja leipärahoilla kustannetaan myllyn restaurointia. Tietystikään korona-aikana näyttelyiden saati leivän valmistus ei ole ollut mahdollista kuten normaalisti.
Reitti lukeutuu ehdottomasti yhdeksi meidän lempireiteistä, koska koirat pääsevät kahlaamaan veteen milloin haluavat ja kuumalla säällä ei tarvitse kuljettaa koirille erillistä vesipulloa mukana. Lisäksi reitti on kesälläkin viileä ja sopivan pituinen rengareitti. Linkistä löytyy reitin tarkemmat tiedot ja virallinen merkki, jota seurata: https://www.teutoburgerwald.de/wandern-radfahren/in-der-natur/tour/ems-lutter-weg. Lisään kuvia tästä paikasta joskus toiste, koska en löytänyt tähän hätään yhtään kunnolista kuvaa myllystä.
Von Burg zu Berg eli linnalta mäeltä reitti on myöskin rengasreitti ja on pituudeltaan noin 7 km, tosin sisältää muutamia laskuja ja nousuja, jotka lisäävät haastetta. Me kierrettiin reitti väärin päin ja mentiin mäeltä linnalle ja sieltä takaisin mäelle. Aloitimme reittimme Klettergartenin pysäköintipaikalta (Bielefeldissä on muuten runsaasti ilmaista pysäköintitilaa näiden ulkoilureittien varrella), jossa muuten sijaitsee yksi työleirin muistomerkki. Parkkipaikalta otimme suunnan Johannisbergin näköalatasanteelle, josta on komeat näkymät kaupungille päin kirkkoineen ja linnoineen. Täällä sijaitsi myös paikallinen ampumaklubi Bielefeldin vuoden 1944 ilmapommitukseen saakka. Pommituksen jälkeen rakennuksesta ei jäänyt paljoakaan jäljelle ja lopulta paikalle rakennettiin vuonna 1980 hotelli. Tästä matka jatkui Winzerin puutarhan läpi kohti Bielefeldin taidemuseota, jossa pidettiin ihanan aurinkoisessa säässä kahvipaussi. Koirille oli tietysti omat eväät pakattuna ja minä nautin taidekahvilan pop-up kahvivaunun tarjonnasta. Saksassa kannattaa muuten aina olla käteistä mukana kolikoina ainakin parinkympin edestä ja seteleinä vähän enemmän. Useassa paikassa kelpaa maksuvälineenä vain EC-kortti ja usein on minultakin kysytty luottokortilla maksaessa, että mikäs se tämmönen kortti oikein on. Hankin kyllä Saksaan muuttaessa ihan saksalaisen N26-pankin kortin, mutta sekään ei ole EC-kortti ja koska on läpinäkyvä niin onpa usein luultu myös feikkikortiksi. Paussin jälkeen suuntasimme kohti Mariankirkkoa, joka on minusta yksi Bielefeldin kauneimpia kirkkoja ja siitä sitten kiipesimme Sparrenburg:lle eli meidän omalle pienelle linnalle. Tällä kertaa emme vierailleet itse linnanalueella vaan tyydyimme ihastelemaan linnaa ulkopuolelta ja jatkoimme matkaa kohti Dr.Oetker:n tehdasta. Lisää knoppitietoja Bielefeldistä, Dr.Oetker on lähtöisin täältä ja täällä sijaitsee edelleen yksi sen isoimmista tehtaista. Vanhalla puolella eli ”edustuspuolella” järjestetään ohjattuja tehdaskierroksia, jotka tietysti koronan takia ovat tällä hetkellä jäissä joten olen tyytynyt pelkästämään ihastelemaan vanhaa rakennusta. Tästä aloitimme taas nousemaan mäelle ja seuraava bongattava kohteemme olikin Bielefeldin kasvitieteellinen puutarha, joka on läpi vuoden auki kaikille. Pääsiäisen aikaan siellä kukki kirsikkapuut, tietysti narsissit, krookukset ymv. ja osa alppiruusuista myös. Kukkien tuoksu ja ihana keväinen auringonpaiste kyllä kruunasi koko käynnin. Kasvitieteellisestä puutarhasta pääsee kiertämään rengasreittiä Olderdissenin eläinpuistoon, jossa on tarjolla eläimiä vähän joka lähtöön. Tällä hetkellä se ei ole auki kuin negatiivisella testillä ja ajanvarauksella, joten emme nähneet muita eläimiä kuin mitkä sijaitsevat tämän ulkoilureitin varrella. Olen tuolla pari kertaa käynyt ja itselle on jäänyt hyvinkin ristiriitaiset fiilikset koko eläinpuistosta, koska eläinten tarhat ovat hyvinkin pieniä ja riittämättömiä. Tiedän kyllä, että näin on jokaisessa eläinpuistossa, mutta nämä olot eivät kyllä Suomessa läpäisisi minimivaatimuksia. Olderdissenistä reitti vei meidät Bielefeldin Bauernhausmuseum:lle eli vapaasti käännettynä maalaistalomuseolle, jonkin sortin perinnemuseo siis. Kokemus jäi taas pelkäksi rakennusten ihailuksi, mutta jospa joku päivä museo olisi auki ilman ajanvarausta ja negatiivista testiä. Museon pihapiiristä suuntasimmekin sitten jo autolle. Tämä rengasreitti oli myös oikein kiva ja, jos Bielefeldiin eksyy esim. Viikonloppureissulle niin voin lämpimästi suositella tätä reittiä. Linkistä löytyy reitin tarkemmat tiedot ja virallinen merkki, jota seurata: https://www.teutoburgerwald.de/wandern-radfahren/in-der-natur/tour/von-burg-zu-berg.
Kuvat ovat hieman sikinsokin ja mukaan otin myös kuvia viime vuodelta.
12.04.
Päivitykset ovat jääneet todella vähiin viime aikoina ja pahoittelut siitä. En ole muistanut kirjoittaa loppuun meidän viime kesän Suomi-reissua saati päivittänyt viime vuoden näyttely- ja terveystuloksia. Tässä hyvinkin tiivistetysti viime vuoden näyttelytulokset:
Pentunäyttely Reisjärvi 15.08.2020
Tuomari: Katja Korhonen, Suomi
Gekkoo No Etsuko "Kaida" KP, ROP-pentu, RYP-3
Gekkoo No Emiko "Kaiku" KP, PPEK2
KV Riihimäki 29.08.2020, neljä kaita esitetty
Tuomari : Tarja Kallio, Suomi
Gekkoo No Kallan Kuohu "Dante" ERI1, SA, CACIB, ROP
RN Mikkeli 05.09.2020, neljä kaita esitetty
Tuomari : Tarmo Viirtelä, Suomi
Gekkoo No Saanan Salaisuus "Tora" ERI1, SA, VSP
Gekkoo No Eiko "Eiko" KP, ROP-pentu
Gekkoo No Etsuko "Kaida" KP, PEK2
KR Porvoo 12.9.2020
Tuomari : Paula Rekiranta, Suomi
Gekkoo No Daranibo "Rey" ERI1, SA, sert, ROP
Pentunäyttely Jyväskylä 12.9.2020, kaksi kaita esitetty
Tuomari: Juha Putkonen, Suomi
Gekkoo No Etsuko "Kaida" KP, ROP-pentu
RN Tuusniemi 19.9.2020, kolme kaita esitetty
Tuomari : Helen Tonkson, Eesti
Gekkoo No Saanan Salaisuus "Tora" ERI1, SA, ROP
Gekkoo No Etsuko "Kaida" KP, ROP-pentu
NORD Hyvinkää 27.9.2020, kolme kaita esitetty
Tuomari : Pirjo Hjelm, Suomi
Gekkoo No Kallan Kuohu "Dante" ERI1, SA, Nord- serti, ROP
DCNH Clubsieger Show Dutenhofen 26.09.2020
Tuomari : Lothar Mende, Saksa
Yugiri Sou Gen "Nuuk" ERI1, sert DCNH, sert VDH, Clubsieger 2020, ROP
Gekkoo No Chup Kamui "Gini" ERI1, junior- sert VDH, Club-Jugendsieger, VSP
DCNH Lahn-Dill-Schau Show Dutenhofen 27.09.2020
Tuomari : Regina Blessing, Saksa
Yugiri Sou Gen "Nuuk" ERI1, sert DCNH, sert VDH, ROP
Gekkoo No Chup Kamui "Gini" ERI1, junior- sert VDH, Club-Jugendsieger, VSP ja samalla Ginistä tuli Saksan Juniori muotovalio poikkeusluvalla, koska korona.
Kuten näkyy, niin lyhyestä kaudesta huolimatta menestystä kertyi niin Suomessa kuin Saksassakin kiitettävästi. En voi kylliksi kiittää aktiivisia kasvatinomistajia, jotka jaksavat kiertää kehissä koirien kanssa. Suomi100-pentueesta kävi Koda aka Gekkoo No Lapin Lumous terveystutkimuksissa ja tulokset olivat kyllä mainiot: lonkat A/A, kyynäret 0/0, polvet 0/0, selkä: SP0, LTV0, silmät terveet. Kodallahan on jo pentuna todettu keuhkovaltiomon ahtauma, joka aiheuttaa sydämen sivuäänen. Suomi100-pentueesta odotellaan vielä Ikin eli Haltin Henkäyksen tuloksia, jotka toivottavasti saadaan myöhemmin tänä vuonna. Myös D-pentueesta on ensimmäinen kokonaan tarkistettu ja tulokset Rey:lla (Gekkoo No Daranibo) myös enemmän kuin ilahduttavat: lonkat B/B, kyynäret 0/0, polvet 0/0, selkä: SP0, LTV1, silmät ja sydän terveet.
Sitten hieman ikävämpiä terveysuutisia, E-pentueesta Enalla on todettu krooninen hepatiitti. Yuki joi paljon ja sillä oli ongelmia pidätyskyvyn kanssa. Tutkimuksissa selvisi, että sen ALAT ja AFOS arvot olivat erittäin korkeat. Yukille tehtiin vatsaontelon ultraäänitutkimus, jossa ei huomattu mitään poikkeavuutta. Koska arvot olivat edelleen koholla niin maksasta otettiin koepalat helmikuussa 2021, jossa selvisi, että Yukilla on krooninen hepatiitti. Yukilla on aloitettu lääkitys ja maksan toimintoa tukeva lisäravinto ja toivotaan, että elimistö vastaa lääkitykseen kuten pitääkin.
Päivitykset ovat jääneet todella vähiin viime aikoina ja pahoittelut siitä. En ole muistanut kirjoittaa loppuun meidän viime kesän Suomi-reissua saati päivittänyt viime vuoden näyttely- ja terveystuloksia. Tässä hyvinkin tiivistetysti viime vuoden näyttelytulokset:
Pentunäyttely Reisjärvi 15.08.2020
Tuomari: Katja Korhonen, Suomi
Gekkoo No Etsuko "Kaida" KP, ROP-pentu, RYP-3
Gekkoo No Emiko "Kaiku" KP, PPEK2
KV Riihimäki 29.08.2020, neljä kaita esitetty
Tuomari : Tarja Kallio, Suomi
Gekkoo No Kallan Kuohu "Dante" ERI1, SA, CACIB, ROP
RN Mikkeli 05.09.2020, neljä kaita esitetty
Tuomari : Tarmo Viirtelä, Suomi
Gekkoo No Saanan Salaisuus "Tora" ERI1, SA, VSP
Gekkoo No Eiko "Eiko" KP, ROP-pentu
Gekkoo No Etsuko "Kaida" KP, PEK2
KR Porvoo 12.9.2020
Tuomari : Paula Rekiranta, Suomi
Gekkoo No Daranibo "Rey" ERI1, SA, sert, ROP
Pentunäyttely Jyväskylä 12.9.2020, kaksi kaita esitetty
Tuomari: Juha Putkonen, Suomi
Gekkoo No Etsuko "Kaida" KP, ROP-pentu
RN Tuusniemi 19.9.2020, kolme kaita esitetty
Tuomari : Helen Tonkson, Eesti
Gekkoo No Saanan Salaisuus "Tora" ERI1, SA, ROP
Gekkoo No Etsuko "Kaida" KP, ROP-pentu
NORD Hyvinkää 27.9.2020, kolme kaita esitetty
Tuomari : Pirjo Hjelm, Suomi
Gekkoo No Kallan Kuohu "Dante" ERI1, SA, Nord- serti, ROP
DCNH Clubsieger Show Dutenhofen 26.09.2020
Tuomari : Lothar Mende, Saksa
Yugiri Sou Gen "Nuuk" ERI1, sert DCNH, sert VDH, Clubsieger 2020, ROP
Gekkoo No Chup Kamui "Gini" ERI1, junior- sert VDH, Club-Jugendsieger, VSP
DCNH Lahn-Dill-Schau Show Dutenhofen 27.09.2020
Tuomari : Regina Blessing, Saksa
Yugiri Sou Gen "Nuuk" ERI1, sert DCNH, sert VDH, ROP
Gekkoo No Chup Kamui "Gini" ERI1, junior- sert VDH, Club-Jugendsieger, VSP ja samalla Ginistä tuli Saksan Juniori muotovalio poikkeusluvalla, koska korona.
Kuten näkyy, niin lyhyestä kaudesta huolimatta menestystä kertyi niin Suomessa kuin Saksassakin kiitettävästi. En voi kylliksi kiittää aktiivisia kasvatinomistajia, jotka jaksavat kiertää kehissä koirien kanssa. Suomi100-pentueesta kävi Koda aka Gekkoo No Lapin Lumous terveystutkimuksissa ja tulokset olivat kyllä mainiot: lonkat A/A, kyynäret 0/0, polvet 0/0, selkä: SP0, LTV0, silmät terveet. Kodallahan on jo pentuna todettu keuhkovaltiomon ahtauma, joka aiheuttaa sydämen sivuäänen. Suomi100-pentueesta odotellaan vielä Ikin eli Haltin Henkäyksen tuloksia, jotka toivottavasti saadaan myöhemmin tänä vuonna. Myös D-pentueesta on ensimmäinen kokonaan tarkistettu ja tulokset Rey:lla (Gekkoo No Daranibo) myös enemmän kuin ilahduttavat: lonkat B/B, kyynäret 0/0, polvet 0/0, selkä: SP0, LTV1, silmät ja sydän terveet.
Sitten hieman ikävämpiä terveysuutisia, E-pentueesta Enalla on todettu krooninen hepatiitti. Yuki joi paljon ja sillä oli ongelmia pidätyskyvyn kanssa. Tutkimuksissa selvisi, että sen ALAT ja AFOS arvot olivat erittäin korkeat. Yukille tehtiin vatsaontelon ultraäänitutkimus, jossa ei huomattu mitään poikkeavuutta. Koska arvot olivat edelleen koholla niin maksasta otettiin koepalat helmikuussa 2021, jossa selvisi, että Yukilla on krooninen hepatiitti. Yukilla on aloitettu lääkitys ja maksan toimintoa tukeva lisäravinto ja toivotaan, että elimistö vastaa lääkitykseen kuten pitääkin.